Pro Animals Finland ry
Lahjoita
Pro Animals Finland
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
Materiaali
Etusivu arrow PAFin toiminta

PAFi-filosofia

Tarkoituksemme on auttaa keskitetysti yhtä tahoa kerrallaan edistämään kestävään kehitykseen pohjautuvaa eläinsuojelua, tukea kulloisenkin yhteistyötahon mahdollisesti  ylläpitämiä eläinsuojia ja auttaa ihmisiä ottamaan vastuuta lemmikeistään sekä kodittomaksi jääneistä ja kaltoin kohdelluista eläimistä.

Yhdistyksemme ei välitä Suomeen kodittomia koiria tai kissoja muista maista, vaan auttaa niitä paikallisesti valitsemassamme kohteessa.

Ensimmäiseksi yhteistyötahoksemme valitsimme pienen yhdistyksen, Pro Animals Romanian, koska löysimme heti heidän kanssaan yhteisen sävelen toiminnan suuntaviivoista. Niihin liittyy olennaisesti se, että autamme heitä paikallisella tasolla niin, että Pro Animals Romania hoitaa käytännön toimenpiteet yhteisössään, koska tuntevat mm. oman kulttuurinsa ja maansa toimintatavat parhaiten. Pro Animals Finland ry:n rooli on olla tukena konsultoivana ja neuvoa antavana tahona sekä taloudellisen avun tuojana parhaan kykynsä mukaan.

Pitkän tähtäimen yhteinen tavoitteemme on niinkin haasteellinen kuin että Pro Animals Romania kykenee yhteistyössä viranomaisten ja paikallisen väestön kanssa hoitamaan itse eläintensuojeluun liittyvät asiat ja edistämään yhteisönsä hyvinvointia niin, että eläinten asemaa yhteisössä arvostetaan ja eläimistä huolehtimisen tärkeys ymmärretään osana isompaa kokonaisuutta.

Pro Animals-tietoa pähkinänkuoressa

Olemme koonneet infomateriaalia toiminnastamme. Oheisia materiaaleja saa vapaasti ladata ja/tai tulostaa ja niitä saa levittää, mutta tekstiä tai kuvia ei saa muokata tai kopioida omaan käyttöön. HUOM! Ethän kopioi ilman lupaa myöskään PAFi ry:n kotisivujen muuta sisältöä (tekstiä/kuvia)! Tiedustelut materiaaleihin liittyen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

Toimintakaavio PAFin ja Pro Animals Romanian yhteistyöstä

Pro Animalsit yhteistyössä eläinten hyväksi: Hevosten ahdinko Romaniassa

Pro Animalsit yhteistyössä eläinten hyväksi: Kulkukoirien sterilointien tärkeys ongelmien vähentämiseksi

Tietoisku: Faktaa steriloinneista (A4)

Tietoisku: Uusi tarha-hanke (A4)

Tietoiskuvideo: "Koirien adoptiot ulkomailta ei ratkaise kulkukoiraongelmaa"

UUSI Tietoisku!

Pro Animals Finland ry:n laatimat ehdotukset EU:lle eläinsuojelun parantamiseksi

Pro Animals Finland ry:n laatima raportti Tg-Jiun kaupungin tarhasta

Esitteet:

A5 Yleisesite (suomenkielinen)

A5 Yleisesite (englanninkielinen)

A4 Eläinsuojelukeskus (suomenkielinen)

Kuvamateriaali:

Tarhareissukuvia

Videoita tarhalta

Patricia ja Carmena Suomessa (kesä 2008)

 


pafilogo_uusi.jpg

 

 

 

 

 

 

 


Pafifilosofia