Kiian raportti Tg-Jiun matkasta 8.-11.9.07

Jälleen kerran olemme tehneet matkan Tg-Jiuhun. Reissulla mukana ollut Anu kysyi meiltä paluumatkalla, että miltä matka tuntui verrattuna aikaisempiin. Kysymykseen oli vaikea vastata, koska jokainen matka on ollut täynnä tunteita ja tapahtumia ja niissä elää reissun aikana täysillä mukana ja jokainen matka on ollut ja tulee varmasti olemaan ainutlaatuinen. Mutta tärkeintä näissä matkoissa on omasta mielestäni se, että ne tehdään rakkaiden ystävien luo.

Tottahan toki tämä matka oli jossakin mielessä erilainen aikaisempiin verrattuna. Toimmehan tarhalta kotiimme yksityishenkilöinä uuden perheenjäsenen, kuuron Surda-tyttösen. Perheessämme on ollut vajausta jo jonkin aikaa ja tarkkaan vaihtoehtoja pohdittuamme päätimme Jukan kanssa, että uusi laumamme jäsen tulee sitten Tg-Jiun tarhalta, koska tiedämme tarkalleen tarhan olosuhteet ja sen kuinka siellä koiria hoidetaan. Ja mikä tärkeintä, olemme tutustuneet hyvin uuteen tulokkaaseen kahden vuoden aikana ja olimme varmoja siitä, että hän sopii laumaamme. Surdan ensimmäiset päivät kanssamme ovat osoittaneet sen, että päätöksemme ja valintamme oli täydellisen oikea.

Tässä on syytä varmastikin tarkentaa se, että PAFi ry ei edellenkään välitä eikä tuo tarhalta koiria Suomeen, mutta yksityishenkilönä tarhalta voi hakea koiran, jos on valmis pitkälliseen ja resursseja vaativaan prosessiin, joka tarkoittaa sitä, että ensin lähdetään tarhalle tutustumaan koiriin ja jos sieltä löytyy omaan laumaan sopiva lähdetään sitten uudelle reissulle hakemaan koira kotiin mikäli asialle saadaan Carmenan ja Patrician hyväksyntä, koska Pro Animals Romania omistaa tarhan koirat. PAFilla ei ole tämän prosessin kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että PAFin mukana voi jokainen halukas aina tulla mukaan tarhamatkalle. PAFi ry keskittää edelleenkin kaikki voimansa paikalliseen auttamiseen ja tärkeimpinä asioina on turvata tarhan koirien elämä kummikoiratoiminnalla, valistustyö joka edistää paikallista adoptointia ja asennemuutosta sekä saada Pro Animals Romanialle uusi turvallinen tarha, johon nykyisen tarhan koirat voidaan siirtää ja jonka yhteydessä toimisi myös asianmukainen eläinlääkäriklinikka pätevine henkilökuntineen.

Ja sitten varsinaiseen matkakertomukseen.

Anu, Heli, Jukka ja minä tapasimme varhain lauantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa jaoimme matkalaukkuihimme viemiset, joihin kuului mm. mato- ja ulkoloislääkkeitä, kuume- ja tulehduskipulääkkeitä sekä erilaisia vitamiineja.

Heli oli jo kesäkuussa mukanamme matkalla ja lähti tällä kertaa hakemaan kahta uutta perheenjäsentä, jotka oli kesäkuussa tarhalta valinnut ja saanut hyväksynnän Carmenalta ja Patricialta. Anu oli mukanamme ensimmäistä kertaa, mutta Anu on ollut mukana PAFin toiminnoissa alusta saakka ja tietää todella hyvin tarhan vaiheet ja mikä tärkeintä olosuhteet eli oli varautunut mahdollisimman hyvin henkisesti siihen mitä edessä olisi.

Lentomatka Bukarestiin oli tällä kertaa todella helppo sillä lensimme Finnairin suoralla lennolla, joka kesti 2 ½ tuntia. Olemme todella iloisia siitä, että Finnair on aloittanut suorat lennot Bukarestiin koska kiertäen lennoista tulee helposti hyvinkin rasittavia ja hankalia ja Bukarestistahan on vielä pitkä ja rankka vähintään 5 ½ tunnin ajomatka Tg-Jiuhun.

Saavuimme Bukarestiin aikaisin iltapäivällä ja heti kun olimme saaneet vuokra-auton suuntasimme kulkumme kohti Tg-Jiuta. Sää oli puoliaurinkoinen ja juuri sopiva automatkaa ajatellen. Tällä kertaa reitti olikin jo kuskillemme Jukalle niin tuttu, ettei karttoja ja opastuksia enää tarvittu vaan pääsimme sujuvasti matkaan ja oikealle reitille. Matkan aikanahan maisemat vaihtuvat tasaisesta vuoristomaisemiin ja reitillä näkee jos monen moista. Hyvin mielenkiintoisia kuvia saisi myöskin reitin varrelta, mutta meillä on aina niin kiire, ettemme malta pysähdellä kuvaamaan eikä auton ikkunan läpi otetut kuvat tahdo oikein onnistua.

Muutamia auton ikkunan läpi otettuja kuvia matkan varrelta:

Ajoimme yhtä soittoa muutaman tunnin kunnes päätimme pysähtyä pienelle tauolle huoltoasemalle. Kävimme ”hotelli helpotuksessa” ja ostimme pientä purtavaa sekä täydensimme juomavarastoja. Kun siirryimme autolle päin, ilmestyi näköpiiriimme pieni ja yksinäinen koira emmekä tietenkään voineet lähteä noin vain matkaan, ennen kuin olimme tervehtineet pikkuista. Anun raportista saattekin lukea lisää Ceasarista ja siitä kuinka tarina jatkuu....

Saavuimme Tg-Jiuhun iltaseitsemän aikoihin ja päätimme tietenkin käydä tarhalla tervehtimässä Carmenaa ja Patriciaa ennen kuin menisimme hotelliin. Ja vaikka kuinka ajattelimme, että käymme vain pyörähtämässä tarhalla – varsinkin kun meillä oli parhaimmat matkavaatteet päällä ja tarhavaatteet laukuissa – venähti tuo pyrähdys tunnin mittaiseksi. Ensimmäiseksi törmäsimme tarhalla tietysti uskollisiin vartiokoiriin Goguun ja Kitiin. Gogu makasi voipuneen näköisenä varastorakennuksen oven edessä ja hetken jo pelkäsimme vanhan ystävämme olevan sairaan. Onneksi Gogu oli kuitenkin terve ja vain väsynyt päivän töistä. Onhan Gogullakin jo jonkin verran ikää. Kitillä riitti sitten virtaa pienen kylän edestä ja hän kirmasikin meitä vastaan riemusta pomppien. Carmena ja Patricia ottivat meidät vastaan yhtä lämpimästi kuin aina ennenkin ja vaikka heillä oli ollut todella raskas viikko takana viiden tarhan koiran myrkytyskuoleman vuoksi jaksoivat he silti olla reippaita ja sydämellisiä. Tutustuimme varastorakennuksessa majaileviin koiriin, joista suurin osa oli eri ikäisiä äidittömiä pentuja. Varastossa oli myös koira, jonka Carmena ja Patricia olivat käyneet hakemassa pari viikkoa takaperin makaamassa koomassa täynnä matoja jonkin roskiksen vierestä. Ties kuinka moni ihminen on käynyt viemässä roskia ja nähnyt sairaan koiran vaivautumatta yhtään auttamaan. Koira oli todella surkeassa kunnossa ja Carmena näytti meille kuinka ison purkillisen matoja hän oli koirasta kerännyt ja matoja oli ollut myös silmissä. Toivomme sydämistämme, että tuo pieni raasu vielä toipuu Carmenan hoivassa.

Varastorakennuksen pentuja ja matoja täynnä ollut koira

Kun olimme kuulleet varastorakennuksessa majailevien koirien tarinat ja sopineet Carmenan ja Patrician kanssa siitä, että tapaamme tarhalla seuraavana aamuna, lähdimme kirjoittautumaan hotelliin supermarketin kautta. Hotelli, jossa olemme tottuneet majailemaan reissujemme aikana on tämän vuoden aikana saanut laajennusosan, joka on suosittu häiden viettopaikka ja nytkin hotellille saavuttuamme siellä oli täydellinen hääjuhla jos ei useampikin menossa eikä parkkipaikkaa tahtonut löytyä. Päästyämme hotellihuoneisiin totesimme, että mitä ilmeisimmin juhlavieraat olivat vallanneet isoimmat huoneet ja soitettuamme Patricialle hän ilmoittikin oitis, että hän tulee paikalle ja vie meidät toiseen hotelliin. Patrician saavuttua sovimme kuitenkin, että siirrymme toiseen hotelliin vasta seuraavana aamuna koska olimme sen verran väsyneitä, että halusimme päästä vain lepäämään. Täytyy kyllä myöntää, että lähes koko yön hääjuhlijoita ja musisointia kuunneltuamme olisimme ehkä sittenkin olleet seuraavana aamuna virkeämpiä, jos olisimme vaihtaneet hotellia jo illalla.

Sunnuntaiaamuna Patricia ohjasi meidät toiseen hotelliin, joka vaikuttikin paljon edellistä rauhallisemmalta. Purimme matkatavarat, kasasimme tuliaiset yhteen ja päätimme lähteä tarhalle supermarketin kautta. Ostimme marketista ison ostoskärryllisen lähinnä tarpeellisia siivoustarvikkeita tarhan varastorakennukseen sekä hieman penturuokaa ensihätään. Eläinlääkäri Serbanin mukanahan on tarhalle tulossa penturuokaa isompi määrä.

Tarhalle saavuttuamme purimme ostokset ja osan tuliaisista varastorakennukseen. Sen jälkeen alkoikin jo oitis lähempi tutustuminen varastorakennuksen asukkeihin sekä Nutriplusgeelin syöttäminen pennuille sekä sairaille koirille. Meillähän oli mukana myös pennuille tarkoitettua matolääkettä ja sillä madotimmekin kaikki varastorakennuksen pennut.

Varastorakennuksesta siirryimme sitten tarhan puolelle tervehtimään satoja ystäviämme vartiokoirien saattelemana. Tarhalla oli tällä kertaa vartiokoiria jo puolen tusinan verran. On hyvin vaikea kuvata sitä tunnetta ja tunnelmaa kun astuu tarhan porteista sisään. Olen varmasti ennenkin kertonut, että se on aivan oma taikamaailmansa ja kaikki muu unohtuu sillä hetkellä kun olet sisäpuolella. Olimme jälleen satojen ystävien ympäröiminä ja jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa.

Tarhan vahtikoirat Gogu ja Kiti

Heli ja Anu ystävien luona

Sunnuntai-iltapäivällä saimme olla mukana todistamassa iloista tapahtumaa, kun kaksi tarhan koirista adoptoitiin. Carmena oli kertonut minulle, että koiria tullaan hakemaan kahdelta iltapäivällä. Ystävällinen ja puhelias mieshenkilö ilmestyikin tarhalle ennen kahta ja istahti Jukan viereen nurmikolle tarhan ulkopuolelle alkaen selittämään kovasti asioita. Jukka oli saanut ensin sen käsityksen, että mies oli puhunut naisista ja olisi halukas ottamaan meistä jonkun vaimokseen. Myöhemmin Jukallekin selvisi kyllä, että mies puhuikin koirista, joita oli tullut hakemaan. Adi kantoi tarhalta Negrutzun ja Sinin uuden omistajan luo ja kun asianmukaiset kuvat oli otettu, siirrettiin koirat pakettiauton takaosaan, jonne mieskin ahtautui ja minä sain lähteä mukaan Patrician kanssa katsomaan minkälaisen kodin Negrutzu ja Sini saivat. Perillä meitä odotti isän ja pojan yhteinen koti melkoisen ison puutarhan kera. Kun Negrutzu ja Sini pääsivät ruohikolle alkoi heti innokas tutustuminen ympäristöön. Uusi omistaja vaikutti hyvin ystävälliseltä ja silitteli hellästi Negrutzun ja Sinin päätä jutellen niille koko ajan. Uskon, että Negrutzu ja Sini viihtyvät uudessa kodissaan.

Negrutzu ja Sini sekä uusi omistaja

Negrutzu ja Sini uuden kodin pihalla

Tarhalla ajankulku unohtuu, sillä niin täydellisesti sitä uppoutuu olemaan läsnä ja toivoisi kaiken kestävän mahdollisimman pitkään. Jossakin vaiheessa irtauduimme kuitenkin tarhalta ja palasimme takaisin varastorakennukseen, jossa minä ja Heli autoimme ruokkimaan pennut ja sairaat koirat sekä siivosimme lattioita Carmenan ja Patrician käydessä asioilla. Anu keräsi sillä aikaa varastorakennuksen ulkopuolelta ison pussillisen lasinsiruja.

Kun Carmena palasi takaisin tarhalle oli hänellä mukanaan laiha pentu, jonka hän oli löytänyt tien poskesta säkistä. Carmena kertoi, että myrkytyksen uhrina kuollut Maxy oli näyttänyt aikanaan aivan samalta ja niin pennun nimeksi tulikin Maxy.

Sitten alkoikin tarha-alueen koirien ruokkiminen. Koirilla on säännöllinen ruoka-aika ja ne tietävät päivittäin milloin saavat taas vatsansa täyteen. Adi, tarhan ainoa työmies auttaa koirien ruokinnassa ja tarhan töissä ja tekee suomalaisittain katsottuna todella pitkää päivää ilman sen suurempia taukoja. Adi on taivaan lahja tarhalle ja Carmena kertoikin, että hän ja Patricia arvostavat Adia todella paljon. Sunnuntaina tarhalla oli auttelemassa pitkästä aikaa myös Patrician isä.

Ensimmäinen tarhapäivämme oli kääntynyt iltaan ja lähdimme hotellille siistiytymään sillä meidän oli tarkoitus mennä vielä myöhemmin illalla käymään Carmenan ja Patrician kotona.

Patricia tulikin hakemaan meitä puoli kymmenen aikaan illalla ja naisten kotona odottikin meitä taas iloinen haukuntakuoro. Livahdimme kuitenkin ensin olohuoneen puolelle ja saimme seuraksemme vain muutaman naisten lemmikeistä ruokailun ajaksi, jotta voisimme syödä rauhassa. Patrician täti oli laittanut meille taivaallisen hyviä kasvisruokalajitelmia ja söimmekin niitä ahmien ikään kuin emme olisi ennen ruokaa nähneetkään. Mutta olihan meillä jo nälkäkin sillä emme olleet ehtineet syödä sitten aamiaisen.

Ruokailun jälkeen purimme tuliaiskassit, joissa oli mm. mato- ja ulkoloislääkkeitä, kuume- ja tulehduskipulääkkeitä, antibiootteja sekä muita hoitoaineita. Olin kirjoittanut jo valmiiksi kunkin lääkkeen ja hoitoaineen käyttötarkoituksen ja annostusohjeet ja kävimme ne vielä huolellisesti läpi Carmenan ja Patrician kanssa.

Ja sitten olikin aika päästää naisten lukuisat lemmikit sisään olohuoneeseen ja voi sitä iloista sekamelskaa mikä sen jälkeen seurasi. On aina niin ihana nähdä kuinka suloisia persoonia ja mahdottoman seurallisia naisten lemmikit ovat. Kaikki naisten koirat eivät tietenkään mahtuneet olohuoneeseen ja siirryimmekin sitten sujuvasti tervehtimään suurempia koiria pihan puolelle. Kun vihdoin raaskimme lähteä takaisin hotellille olikin kello jo lähes yksi yöllä ja olimme kaikki lopen uupuneita pitkän päivän jälkeen.

Kuvia joistakin Carmenan ja Patrician lemmikeistä

Maanantaiaamuna suuuntasimme ensin pankkiin siirtämään mukanamme tuomia lahjoitus- ja kummimaksuja (3.000 euroa) Pro Animals Romanian tilille. Eikä se tälläkään kertaa ihan ongelmatonta ollut, mutta aikamme setvittyämme saimme rahat siirrettyä. Pankista selvittyämme Patricia vei meidät Tg-Jiun ainoaan lemmikkitarvikekauppaan, josta ostimme tarhalle kynsisaksia ja varaston pennuille palloja leikkeihin.

Tarhalle saavuttuamme tervehdimme tietenkin ensimmäiseksi Gogun ja Kitin, jotka vaativat matkamme aikana osansa rapsutuksista ja hellyyden osoituksista. Muut tarhan vartiokoirat pysyttelivät myöskin lähistöllä ja ottivat mieluusti makupaloja vastaan, mutta eivät tunkeneet syliin niin kuin Gogu ja Kiti. Sitten alkoivat taas tutut askareet varastorakennuksessa sekä tietysti töiden lomassa seurustelimme varastorakennuksen pentujen ja tarhan koirien kanssa parhaamme mukaan. Tällä kertaa teimme päätöksen, että jätämme kuvaamisen vähemmälle ja keskitymme auttamaan enemmän tarhalla. Koirien kuvaamiseen kun menee mielettömästi aikaa ja on hyvin työlästä yrittää saada esim. kaikki kummikoirat kameran linssin eteen. Koirat kun eivät suinkaan pysy paikallaan. Tarhan sisäpuolella kuvaaminen ei myöskään ole helppoa kun koirat roikkuvat koko ajan jaloissa ja hyppivät vasten kerjäten rapsutuksia ja halauksia. Meistä oli tärkeämpää pitää kädet vapaana kamerasta ja käyttää niitä enemmän rapsutuksiin ja työntekoon.

Carmena hoitaa koiria, joilla on iho-ongelmia

Maanantaina teimme tarhalla jo tutuksi käyneitä askareita ja auttelimme parhaamme mukaan kaikessa missä vain saatoimme. Jossakin vaiheessa Carmena tuli hakemaan minua varastorakennuksesta ulos todistamaan pienen koiran hylkäämistä tarhalle. Eräs mies seisoi hevosvankkureineen tarhan edustalla kyydissä pieni koira naru kireällä kaulasssaan ja iso hamppuköysi sen jatkona. Mies kertoi, että hänellä on liian paljon koiria. Ja ikään kuin tuo pieni koira sitten voisi syödä hänet perikatoon.

Iltapäivällä Carmena ja Adi hautasivat yhden viidestä myrkytykseen kuolleesta tarhan koirasta varastorakennuksen taakse. Toiset he olivat ehtineet haudata jo aikaisemmin. Tilaisuus oli hyvin liikuttava.

Keskustelimme Carmenan ja Patrician kanssa siitä kuinka helppoa tarhan sisälle on heittää vaikkapa ohi ajavista hevoskärryistä myrkytettyjä herkkupaloja. Yritimme pohtia keinoja, joilla koiria voitaisiin paremmin suojella. Tarhan vastapäätä on liiketoimintaa, johon olikin myrkytysten jälkeen palkattu vartija, mutta vain päiväsaikaan. Kun kysyin Patricialta miksi ei yövartijoita, niin hän kertoi että yksi tai kaksi vartijaa eivät hädän tullen uskaltaisi edes tulla yöllä ulos, jos mustalaisia alueella liikkuu. Niin pelottavia he ovat maineeltaan ja sen kyllä ymmärränkin, kun Carmena sai jopa meidän matkamme aikana heiltä tappouhkauksia. Tarhan ylle on hankalaa rakentaa kattoa, mutta jonkinlainen suojaverkko voisi olla mahdollinen. Yritämme tietysti myös löytää yhteistyökumppanin jostakin turvpalveluita tarjoavasta yrityksestä. Mikään vaihtoehto tuskin tulee olemaan ilmainen, mutta on hirvittävää ajatella, että myrkytyksistä tulisi jatkuva huvi sairaille ihmisille.

Myöhemmin iltapäivän kuluessa Anu katosi varastorakennukseen ruokkimaan pentuja ja sairaita koiria sekä siivoamaan. Helillä ja minulla sitten olikin ohjelmassa hakea uudet perheenjäsenemme tarhan sisältä totuttelemaan kuljetuskoppeihin ja yleensäkin tarhan ulkopuoliseen elämään. Onneksi kaikki sujui helposti koska koirat tunsivat meidät ja osasivat luottaa meihin alusta alkaen ja jopa kuusi vuotta tarhalla asunut kuuro Surda-tyttönen käveli pian reippaasti hihnassa häntä heiluen ikään kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä.

Surda ja Kiia sekä Gria ja Carmena & Heli

Päivä vaihtui taas huomaamatta iltaan ja oli taas aika lähteä hotellille. Sovimme Carmenan ja Patrician kanssa tapaavamme vielä myöhemmin illalla hotellilla illallisen merkeissä. Hotelliin otimme mukaan myös Surdan, joka isoine kuljetuskoppeineen herättikin ansaitsemaansa huomiota hotellihenkilökunnan ja -vieraiden keskuudessa.

Carmenan ilta tarhalla venähti taas lähemmäs kymmentä ja hän oli hotellille saapuessaan todella väsyneen näköinen. Uupumuksesta huolimatta hän jaksaa aina olla ystävällinen ja iloinen eikä tulisi kuuloonkaan, että hän jättäisi iltatapaamisiamme väliin voidakseen hieman levätä. Kun palasimme keskiyön jälkeen hotellihuoneeseemme nukkui Surda-tyttönen kopissaan autuaan onnellisena uuden elämänsä alkutaipaleella.

Tiistaina olikin sitten Anun, Jukan, minun ja Surdan kotiinpaluupäivä. Heli palasi uusien perheenjäsentensä kanssa vasta keskiviikkona koska kaikki koirat eivät mahtuneet samalle lennolle.

Aamuvarhaisella pesimme hotellihuoneen suihkukopissa Surdan, joka nautti käsittelystä niin, että oli nukahtaa. Kun olimme saaneet Surdan pestyä ja kuivaksi lähti Jukka viemään Anua ja Heliä vielä supermarkettiin ostamaan lisää tarvikkeita tarhalle. Minä jäin Surdan kanssa hotelliin pakkailemaan tavaroitamme.

Yhdentoista aikoihin sitten olikin aika lähteä hyvästelemään Carmena ja Patricia sekä Adi ja tarhan koirat ennen kuin starttasimme kotimatkalle. Tarhalla otimme Surdan vielä pois autosta jaloittelemaan ja hyvästelemään Carmenan, joka suukotteli Surdan läpimäräksi. Kumpaisellekin jäi varmasti hyvät muistot yhteisestä ajasta ja toivomme tietenkin, että Carmena pääsisi tervehtimään Surdaa Suomeen. Halattuamme naiset lupasimme palata tarhalle pian takaisin. Helillä oli vielä edessään täysi työpäivä tarhalla.

Automatka Tg-Jiusta Bukarestiin kesti 6 tuntia ja sujui erittäin hyvin. Surdalle automatka tuntui olevan enemmänkin huvimatka ja onnellista kirmailua pysähdyksien aikana oli mahtava seurata. Kävimme lentokentälle saavuttuamme tekemässä Surdan kanssa kävelylenkin paikallisessa puistossa ja sydämeni oli pakahtua hellyydestä.

Surda lentokentän ulkopuolella

Lentokentän lähtöselvityksen yhteydessä paikalla oli myös eläinlääkäri jonka kanssa jouduin kiivaaseen sanaharkkaan, kun lääkäri ei ollut ajan tasalla Suomen tuontimääräysten suhteen ja meinasi evätä Surdan lähdön maasta ulos. Onneksi lääkäri lopulta ymmärsi kohdanneensa tiukan vastuksen ja luovutti. Lähtöselvityksen yhteydessä jäi myös mieleen joidenkin vanhempien rouvien surkuttelu takanamme jonossa. Heidän mielestään kun oli eläinrääkkäystä pitää koiraa kuljetuskopissa kuumissaan ja janoissaan. Toki kentällä oli lämmin, mutta Surdalle oli kyllä annettu asianmukaisesti vettä lyhyin väliajoin. Olisin tietysti voinut kertoa näille arvostelijoille Surdan tarinan ja kysyä sen jälkeen, että jos tämä osa tarinaa on eläinrääkkäystä, niin mitä heidän mielestään on Surdan puolikuoliaaksi hakkaaminen. Teki mieleni myös kysyä, että ovatko he matkansa aikana kiinnittäneet ollenkaan huomiota kaduilla kulkeviin raajarikkoisiin, nälkiintyneisiin ja sairaisiin koiriin ja toteutuuko heidän mielestään eläinsuojelu niiden raukkojen kohdalla. Mutta annoin asian kuitenkin olla ja pidin suuni kiinni.

Helsinki-Vantaan lentokentällä jännitimme kuinka Surda on selvinnyt lentomatkasta ja kun saimme hänet haltuumme kopissa odotti reipas ja iloinen tyttö. Surdan passi tarkistettiin lentokentän tullissa ja meille kerrottiin passin olevan täydellisen ja ylittävän reippaasti tuontivaatimukset.

Nyt olemme onnellisesti kotona ja Surda-tyttösen uusi elämä rakastettuna lemmikkinämme on alkanut paremmin kuin olisimme koskaan voineet uskoa. Myös Heli on turvallisesti kotona Grian ja Klenkan kanssa ja saamme varmasti jossakin vaiheessa kuulla heidän kuulumisiaan.

Tg-Jiun tarhalle takaisin ikävöiden,