Toinen päivämme Tg-Jiussa alkoi aamuisella pankkireissulla. Menimme Patrician kanssa viemään kummi- ja lahjoitusrahoja, joita oli yhteensä 3.160 euroa, Pro Animals Romanian tilille ja se olikin taas erikoinen kokemus. Pankissa oli paljon ihmisiä ja kun Patricia meni palvelutiskille kertomaan minkä vuoksi olemme pankkiin tulleet alkoi äänekäs keskustelu siitä mistä tilille aiotut rahat oikein ovat peräisin. Saimme osaksemme todella paljon huomiota ja Patricia kertoikin että ihmiset kummastelevat miksi ihmeessä joku lahjoittaa rahaa koirille kun niin monet ihmisetkin näkevät nälkää ja elävät kurjuudessa. Meidän tuli vielä allekirjoittaa paperi jossa vakuutimme rahojen olevan lahjoituksia ja tarkoitettu nimenomaan Tg-Jiun tarhan koirien hyväksi. Kun olimme saaneet lahjoitusrahat tilille ja päässeet pankista ulos menimme katsomaan Serbanoiun perheen hankkimaa maatilkkua johon he haluaisivat rakentaa oman yksityisen koiratarhan. Maatilkku sijaitsi kaupungin kaatopaikan läheisyydessä sellaisella alueella johon tuskin tulee ihan heti tunkua rakentaa asuintaloja. Koimme sielläkin yllätyksen – joku oli kyntänyt maa-alueen perunapellon näköiseksi. Patricia oli isoisänsä kanssa tehnyt jo valtavasti töitä merkitsemällä mittaajan avulla maa-alueen mittakepein ja nyt kaikki työ oli tuhoutunut. Sillä hetkellä tuntui siltä että voiko tässä maassa mikään onnistua kerralla ja joustavasti.

Tässä tutustutaan Serbanoin perheen ostamaan maapalaan johon he haluaisivat rakentaa uuden yksityisen
tarhan. Tarharakenus tulisi taustalla häämöttävien puiden takana olevalle alueelle. Kuvassa oleva maa-alue
oli täynnä eläinten pääkalloja ja luita. En kysynyt miksi.

Ennen tarhalle lähtöä kävimme vielä syömässä Carmenan laittamaa lounasta. Tarhalle päästyämme syöksyin ensimmäisenä varastorakennukseen tervehtimään koiranpentuja ja katsomaan kuinka toipilaat voivat. Ilokseni huomasin että torstai-iltana tienvarresta noukkimamme koiranpennut voivat hyvin ja olivat sopeutuneet toisten koirien joukkoon. Mosukin voi jo paljon paremmin ja oli jopa syönyt ja jaksoi nousta hetkeksi seisomaan ja heiluttamaan häntää sekä ottamaan vastaan halauksia ja rapsutuksia. Kuvittelinko kenties mutta mielestäni pelastamamme koiranpennut tunnistivat hajuni ja ääneni ja syöksyivät raketin lailla jalkojeni juureen ja yrittivät kiivetä ylöspäin. Leikin hetken kolmen pienen muskettisoturin kanssa ja seurasin kuinka tarmokkaasti Carmena touhusi siivoten lattioita ja vaihtaen koirien alustoja ja huolehtien ylipäätänsä siitä että koirien hyvinvointi alkeellisissa olosuhteissa on paras mahdollinen. Sitten olikin aika mennä tervehtimään tarha-aitauksen asukkeja. Vastaanotto oli yhtä riehakas kuin edellisenä päivänä ja olimme hetkessä lukuisten ystävien ympäröiminä.

On ihanaa olla suosittu!

Tässä poseerataan yhdessä ja lukuisat koirat halusivat syliin

Carmena liittyi jossakin vaiheessa joukkoomme ja yhdessä kiersimme tarhaa koirat kintereillämme. Erään kopin luona Carmena pysähtyi ja kiljaisi. En ensin ymmärtänyt mistä on kysymys mutta pian selvisi että kopissa makasi aivan tuntematon koira. Koira näytti olevan hyvin huonossa kunnossa ja Carmenan nostettua kopin katon pois paikoiltaan huomasimme että koira oli todella laiha ja takapäästään erittäin heikko. Onneksi koiralla oli vielä sen verran voimia jäljellä että nostettuamme sen pois kopista se kykeni seisomaan ja syömään. Carmena kertoi että joku on ilmeisesti heittänyt koiran edellisenä yönä verkkoaidan yli sisälle ja se oli löytänyt itselleen kopin. Tapaus ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen sillä viikoittain tarhan edustalta löytyy hylättyjä koiria.

Tarhalle perjantain ja lauantain välisenä yönä ilmestynyt uusi koira. Annoimme hänelle nimen Mirage

Pimeän tultua meidän oli taas aika lähteä hotellille mutta ennen sitä halusin vielä käydä hyvästelemässä kolme pientä muskettisoturiani. Sydämeni oli raskas koska tiesin että minun on nyt jätettävä pienokaiset tarhalle. Patricia ja Carmena olivat kertoneet minulle että valitettavasti monet tarhalle tuodut pennut menehtyvät koska ne ovat niin sairaita ja heikkoja saapuessaan. Onneksi omat soturini vaikuttivat terveiltä ja pirteiltä ja toivon sydämestäni että he selviytyvät. Mosu nukkui sängyssään rauhallisesti ja annoin hänellekin vielä suukon otsalle.

Patricia ja Carmena tarjosivat meille jälleen kodissaan illallisen parinkymmenen koiran hääriessä ympärillä. Meidät patistettiin olohuoneeseen jonne päästettiin vain muutama koira pienen Bursun ja Bobi-toipilaan lisäksi. Loput talon lemmikit jäävät oven taakse odottamaan tilaisuutta livahtaa luoksemme. Patrician ja Carmenan valmistaessa iltapalaa rapsuttelimme seurassamme olevia koiria ja yritimme seurustella heidän kanssaan. Bursukin näyttää pirteämmältä kuin edellisenä päivänä ja olin siitä erittäin iloinen. Pieni Bursu on valloittanut olemuksellaan meidät kokonaan ja siinä häntä rapsutellessamme toivon että Bursulle löydetään apua.

Ilta meni taas liian nopeasti. Katselimme valokuvia joita on otettu vuosien varrella tarhan koirista ja Carmena sekä Patricia nimesivät koiria joista Jukka oli onnistunut ottamaan päivän aikana kuvia tarhalla. Carmenan lähtiessä laittamaan meille vielä kahvia livahti Marc oven raosta kuin raketti luoksemme. Saatoimme vain ihmetellä kuinka pieni talo voikin olla täynnä niin täyttä elämää ja kuinka rakkaudella on aivan suunnaton voima. Ennen kuin Patricia vei meidät hotellille nukkumaan sovimme että hän hakee meidät aamulla ja tuo vielä hyvästelemään Carmenan ja talon lemmikit ennen kuin lähdemme paluumatkalle. Lähtöpäivän aamu tuli pian ja olimme taas Carmenan ja Patrician kotona koiralauman keskellä.
Syömme aamiaista yhdessä kolmen, neljän koiran kanssa ja sitten on aika hyvästellä Carmena. Meistä on tullut muutamassa päivässä niin läheisiä että hyvästien jättäminen oli todella vaikeaa. Lupasimme palata pian takaisin ja kirjoittaa kuulumisia päivittäin toisillemme. Patricialla on rankka päivä edessä koska hänen olisi vietävä meidät ensin Bukarestiin ja ajettava sitten takaisin kotiin samoin tein.

On hyvästien aika - mutta palaamme jälleen!

Onneksi sää oli hyvä eikä tiet olleet liukkaita. Nyt oli valoisaa ja aurinko paistoi joten saatoimme ihailla maisemiakin. Mutta maisemien ohessa valitettavasti näki paljon muutakin – sellaista joka ahdisti ja sai meidät hyvin surulliseksi. Teiden varsilla oli kymmeniä ja taas kymmeniä autojen alle jääneitä kuolleita koiria. Ja joka päivä niitä tulee lisää yhtä paljon. Patricia kertoi että Romaniassa kulkukoiria on moninkertainen määrä kotikoiriin verrattuna. Tieto on musertava, mutta sen uskoo kun näkee että kulkukoiria on todellakin joka puolella. Jossakin matkan varrella huomaan myös kymmeniä miehiä pellolla aseiden kanssa ja kun kysyin asiasta Patricialta hän kertoi että todennäköisesti miehet jahtaavat koiria.

Matka Tg-Jiusta Bukarestin lentokentälle kesti 4 tuntia eli ruuhkia ei tällä kertaa onneksi ollut. Patricia halusi välttämättä tulla vielä saattamaan meitä sisälle ja olla kanssamme niin kauan kun meidän olisi mentävä turvatarkastukseen. Lopulta tuli aika hyvästellä myös Patricia ja lukuisten halausten ja lupausten saattamana siirryimme turvatarkastukseen.

Tässä vaiheessa on varmasti hyvä kirjoittaa siitä kuinka nartut ja urokset voidaan päästää juoksemaan vapaasti tarha-aitauksen sisällä päivittäin. Tarhalla olevat nartut on steriloitu ja kaikki uudet tarhalle tulevat nartut steriloidaan niin pian kuin mahdollista. Nyt tarhalla on yksi steriloimaton aikuinen narttu sisätiloissa pentujensa kanssa ja hänet steriloidaan heti kun pennut kasvat tarpeeksi isoiksi. Sisätiloissa olevat narttupennut steriloidaan myös heti kun ne ovat sen ikäisiä että leikkaus voidaan tehdä ilman riskejä. Koirien sterilointi on kuitenkin kovin hankalaa koska Tg-Jiussa on vain yksi steriloinnin osaava lääkäri ja häntä täytyy jopa painostaa tekemään sterilointeja tarhan koirille. Carmena ei kuitenkaan halua että tarhan koirat lisääntyvät ja Patricia vie narttuja tarvittaessa jopa satojen kilometrien päähän eläinlääkäriin steriloitavaksi. Alkuun myös uroksia steriloitiin mutta jostain syystä urosten toipuminen oli hidasta ja erilaisia infektioita esiintyi niin paljon että toistaiseksi tarhalla steriloidaan vain narttuja.

Minun on mahdoton kuvailla tässä kertomuksessa sitä rakkauden ja kiitollisuuden määrää jota tarhan koirat osoittavat Carmenaa kohtaan. Kun hän ilmestyy tarhan portista on kuin enkeli astelisi taivaasta alas. Kun kirjoitan tähän että tarhan koirat palvovat Carmenaa kerron vain yksinkertaisen totuuden.

Kun olin kirjoittanut suurimman osan tästä matkakertomuksesta huomasin että olin tehnyt sen preesensissä ikään kuin haluten elää kaiken kokemamme uudelleen. Ja sen totta vieköön teinkin ja tekisin vielä tuhat kertaa uudestaan. Korjasin kuitenkin aikamuodon menneeseen ja lupasin itselleni että viimeistään ensi kesänä palaan Tg-Jiuhun tapaamaan hetkessä niin läheisiksi tulleita Carmenaa ja Patriciaa sekä heidän lemmikkejään ja tietysti satoja nelijalkaisia ystäviämme tarhalla.

Vastaan mielelläni kysymyksiin joita varmasti ja toivottavasti herää mahdollisimman monelle tämän kertomuksen myötä.

Lopuksi haluan kirjoittaa suomeksi käännettynä Patrician lähettämät terveiset heti vierailumme jälkeen.

”Haluamme kiittää sinua ja Jukkaa sydämestämme vierailustanne luonamme. Tapaaminen oli hyvin tunnepitoinen ja olemme erittäin liikuttuneita saatuamme teidät vieraaksemme ja opittuamme tuntemaan teidät. Minä sekä äitini olimme samaa mieltä siitä että tunsimme heti olevamme hyvin läheisiä kanssanne. Varsinkin äidilläni on välillä hyvin vaikeaa ja hän on huolissaan tarhan kohtalosta ja siitä saammeko apua ja onko koirilla enää huomisen jälkeen toivoa ja entäpä jos kukaan ei halua auttaa meitä. Yritän olla positiivinen ja kannustaa jotta äitini jaksaisi eikä menettäisi toivoaan. Vierailunne merkitsi meille enemmän kuin voimme koskaan sanoin kuvata. Haluamme myös välittää kauttanne sydämelliset kiitokset ja terveiset kaikille niille suomalaisille ihanille ihmisille jotka haluavat auttaa meitä.”

Toivottavasti matkakertomus antoi myös sinulle vahvistuksen siitä että olet tehnyt oikean päätöksen auttaessasi Serbanoiun perhettä auttamaan Romanian kulkukoiria.