TUNTEIDEN SEKAMELSKA - MATKA TG-JIUN TARHALLE ROMANIAAN 24-27.11.05

Tästä matkasta voisin kirjoittaa vaikka romaanin mutta sen kirjoittaminen kestäisi liian kauan eikä se ole tarkoituksen mukaista. Eräs ystäväni soitti minulle kun olin ollut puoli vuorokautta Suomessa matkan jälkeen ja kysyi minulta kuinka matka meni. Aloin kertoa kokemuksistamme ja huomasin yhtäkkiä liikuttuvani niin etten kyennytkään jatkamaan kertomusta. Tajusin että minun on saatava hieman aikaa työstää kokemuksia jotta voin niistä puhua tai kirjoittaa liikuttumatta liikaa. Haluaisin niin kovin saada tähän kertomukseen mukaan kaikki ne tuhannet tunteet jotka matkamme aikana koimme, mutta en ole kyllin taitava siihen. Voin vain vakuuttaa teille että koimme koko tunteiden kirjon jossa oli mukana paljon surua ja lohduttomuutta mutta samalla myös toivoa ja varsinkin Carmenan ja Patrician tapaaminen todisti sen että siellä missä on heidän kaltaisiaan ihmisiä on aina olemassa toivoa.

Kauan odotettu matkamme Romaniaan Tg-Jiun tarhalle alkoi torstaiaamuna. Bukarestiin saavuimme noin viiden aikaan. Olimme sopineet että Patricia Serbanoiu on meitä vastassa lentokentällä josta matkamme jatkuisi autolla 350 kilometrin päähän Karpaattien juurelle Tg-Jiuhun. Tunnistin heti Patrician tuloaulassa ja hän toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi Romaniaan. Bukarestiin saavuttuamme oli jo hyvin pimeää ja satoi lähes kaatamalla eikä kaupungista saanut oikein minkäänlaista kuvaa matavien autojonojen lisäksi. Bukarestista ulos pääseminen kesti noin 2 tuntia - olimme osuneet juuri sopivasti töistä lähtevien ruuhkaan.

Vihdoin moottoritielle päästyämme alkoi varsinainen matkamme kohti Tg-Jiuta. Pimeys oli toisaalta armelias koska olin pelännyt kaikkein eniten sitä mitä tulemme automatkamme aikana tien varsilla näkemään. Meillä oli Patrician kanssa paljon keskusteltavaa ja käytimme tilaisuuden hyväksemme ja puhuimme lähes taukoamatta monta tuntia. Kun olimme matkan puolivälissä Patricia hiljensi yllättäen vauhtia ja alkoi tähyilemäänn tien laitamille. Kysyessäni mitä hän etsii Patricia vastasi että aamulla Bukarestiin päin ajaessaan hän oli havainnut kolme pientä koiranpentua lähellä ajotietä ja siirtänyt ne toiselle puolen tietä ja kauemmas vaaravyöhykkeeltä. Patricia oli nähnyt myös mahdollisen pentujen emon lähettyvillä. Hetken aikaa etsiskeltyämme havaitsin tumman kasan ruohikon keskeltä ja hetken kuluttua tajusimme että siellähän pennut olivatkin litimärkinä painautuneina kiinni toisiinsa. Emme nähneet emoa missään joten päätimme noukkia pennut mukaamme. Minulla oli mukana tuliaisiksi tarkoitettu koiranpeti, jonka kaivoin matkalaukustani ja siinä pennut sitten matkasivat sylissäni loppumatkan Tg-Jiuhun. Pennut olivat yllättävän hyvässä kunnossa ja erittäin energisiä. Minut valtasi suunnaton hellyys pitäessäni kolmea avutonta karvapalloa sylissäni ja tajutessani kuinka luottavaisesti ne takertuivat sormiini ja inisivät tyytyväisinä päästessään lämpimään.

Patricia vastassa meitä lentokentällä. MatkallaTg-Jiuhun ja tien varrelta poimitut koiranpennut

Tg-Jiuhun saavuimme puolen yön aikaan ja Patricia vei meidät suoraan hotellille nukkumaan. Sovimme että hän noutaa meidät seuraavana aamuna kymmeneltä jonka jälkeen menisimme nauttimaan Carmenan laittamaa aamiaista heidän kotiinsa. Kun seuraavana aamuna saavuimme pienen talon portille alkoi portin takana vallaton meteli. Perheen 25 koiraa, 3 kissaa ja kaksi kania olivat valmiita vastaanottamaan toivotut vieraat taloon. Riemulla ei tuntunut olevan mitään rajaa kun jokainen halusi tehdä tuttavuutta ja päästä syliin ja tulla rapsutetuksi. Mukana kaikessa pyöri takajaloistaan halvaantunut Marc joka tuntui vammastaan huolimatta olevan aina ja kaikkialla. Pääsimme vihdoin halaamaan myös Carmenaa joka ilmestyi talon takaa hoitamasta joka-aamuisia askareitaan ennen tarhalle lähtöä. Patricia ja Carmena asuvat koirineen pienessä vaatimattomassa n. 40 neliömetrin talossa joka käsittää ns. olohuoneen,
joka toimii myös ruokailutilana sekä makuuhuoneena.
Talossa olevassa toisessa pienessä huoneessa on sänky ja pari kaappia. Sänky on koirien valtakuntaa.
Talo lämpiää kaasulla mikä on erittäin vaarallista jos lämmitys jää liian pitkäksi aikaa päälle. Talossa ei ole esim. keittiötä vaan eteiskäytävän päädyssä tehdään kaikki ruoka – sekä itselle että koirille. Saniteettitilat ovat erittäin vaatimattomat. Talossa on pieni piha jossa koirat ulkoilevat. Kaikesta niukkuudesta huolimatta kotia hallitsee rakkaus ja siellä eletään täysin lemmikkien ehdoilla. Noin puoli tuntia saapumisemme jälkeen pääsemme vihdoin olohuoneen puolelle jonne on laitettu vierailuamme varten lähes koko lattian peittävä paksu matto. Olohuonetta vallitsee sininen kulmasohva. Olohuoneessa tapaamme myös pienen Bursun, jota oli toinen koira purrut niskaan sillä seurauksella että Bursun takajalat eivät enää kanna. Röntgenkuvauksien perusteella Bursun selkäydin on puristuksissa sillä mitään murtumaa tai vastaavaa kuvista ei näy ja Bursu tarvitsisi neurokirurgista hoitoa. Olohuoneesta löydämme myös Bobin joka on ollut eläinlääkärissä steriloitavana ja Bobin haava on auennut. Bobi ei ole parhaimmalla tuulella eikä anna koskea itseään. Leikkauksen tehnyttä eläinlääkäriä ei ole tavoitettu edellisen päivän aikana ja on vain toivottava että eläinlääkäriltä löytyisi pian aikaa ommella auennut haava kiinni. Tg-Jiussa on yksi leikkaustoimenpiteitä suorittava eläinlääkäri ja hän ei ole kovin kiinnostunut kulkukoirien hoitamisesta.

Carmena laittamassa aamiaista ja minä häärään viereisessä pikkuhuoneessa koiranpentujen kanssa ja
noin 1/3 talon koirista seuraa touhujani

Täsä puran Carmenan ja Patrician olohuoneessa kassista Bursulle tuomiani homeopaattisia lääkkeitä sekä
magenesiumit ja käymme Patrician kanssa läpi annostusohjeita


Bobi ja auennut ommel

Pieni Bursu

Carmenan ja Patrician talon edustalla lähdössä tarhalle

Kun aamiainen on syöty ja kotiaskareet tehty sekä omat että vastapäisen talon puoli tusinaa koiraa syötetty puolen päivän aikaan pääsemme lähtemään tarhalle. Meillä on mukanamme edellisenä iltana ”huostaan ottamamme” pennut jotka viemme tarhan vieressä olevaan varastorakennukseen toisten pentujen ja muutaman nartun sekä toipilaan joukkoon. Mukana on myös Bobi joka on saatava eläinlääkärille joka ompelisi auenneen haavan kunnolla kiinni. Matkan varrella käymme läheisessä sairaalassa josta Carmena hakee joka päivä ruokaa tarhan koirille. Samalla hän ruokkii tarhan pihalla asustelevan emon pentuineen. Tarhalle johtavalla tiellä makasi kuollut koira – jäänyt mitä ilmeisimmin auton alle. Tarhalle saavuttuamme jätimme pennut ja Bobin autoon ja saimme ensi kosketuksen maailmaan jonka en vielä jokin aika sitten tiennyt olevan olemassa - saati mahdollisen.

Tarhan edustalla käyskenteli vapaana kolme koiraa jotka vartioivat noin 1000 neliömetrin laajuista tarha-aluetta. Vartiokoirat ottivat meidät kuitenkin avosylin vastaan – johtui varmaankin siitä että saavumme Carmenan ja Patrician seurassa. Yksi vartiokoirista tykästyi minuun rapsutusten jälkeen jopa niin paljon että ettei olisi halunnut päästää millään irti.

Edessämme aukeava tarha-aitaus ei ensisilmäyksellä vaikuttanut suurelta suurelta – vaikka tiesi että sen sisällä on noin 400 koiraa. Tarha on jaettu kahteen yhtä suureen alueeseen joissa kummassakin on yksi leveä ”piha-alue” jonka kummallakin seinustalla sijaitsee noin 20 häkkiä joissa jokaisessa majailee keskimäärin 5 koiraa. Häkeissä on jokaiselle koiralle ”omaa koppitilaa” joskin kopit ovat hyvin alkeellisia. Koppeihin vaihdetaan kuivat oljet päivittäin. Koppien yllä on katososa joka on peltiä. Häkkien ovet ovat auki ja koirat saavat liikkua vapaana aamusta varhaiseen iltaan. Illalla kukin menee omaan häkkiinsä ja ovet suljetaan. Koirat eivät siis missään vaiheessa ole kiinni ketjuissa. Kävelin kuin huumattuna tarhan portille jonka takana oli kymmeniä ja taas kymmeniä uteliaita kuonoja työntymässä verkkoaidan raoista. Laitoin rohkeasti paljaita sormiani kuonojen eteen ja huomasin että aidan takana oli vain ystävällisiä ja hellyyttä kaipaavia olentoja. Pyysin oitis että minut päästettäisiin tarhan sisälle ja Patricia toteutti toiveeni hetkessä. Tosin oli vaikeaa päästä sisäpuolelle kun valtava koiralauma yritti päästä mahdollisimman lähelle ja hyppivät meitä vasten. Kaikesta huolimatta minua ei pelottanut lainkaan. Koirat eivät osoittaneet vähäisintäkään agressiivisuutta – vain halua päästä lähelle ja saada huomiota. Tässä vaiheessa totesin että on ihan mahdotonta yrittää kuvata koiria samalla kun pitäisi olla satoja lisäkäsiä joilla voisi ja ehtisi kaikkia rapsuttaa. Jukka päättikin pysytellä tarhan ulkopuolella yrittäen ottaa videokuvaa sieltä käsin.
Yleiskuva tarhan edustalta - lähinnä oikea "siipi" ja siiven yhteinen "piha-alue"

Olemme päässeet Patrician kanssa vasemman puoleisesta tarhan portista onnellisesti sisäpuolelle.
Yksi tarhan vartiokoirista seuraa valppaana tilannetta portin ulkopuoleta

Meillä on yllättäen suuri ihailijakerho


Tässä pieni tyylinäyte

Carmena ja minä ystävien ympäröimänä

Eteneminen tarhan sisällä sujui hitaasti – koirat eivät kerta kaikkiaan halunneet päästää meitä eteenpäin. Halusin kuitenkin nähdä myös niitä koiria jotka mieluummin pysyttelivät häkkiensä ja koppiensa läheisyydessä tarkkaillen innokkaimpien touhua. Kun koiria seurasi jonkin aikaa havaitsi selvästi että osa koirista tuli hakemaan suoraan kontaktia kun taas toinen mokoma odotteli hännät heiluen koppiensa läheisyydessä jotta tulisimme tervehtimään heitä sinne. Toki oli myös niitä koiria jotka olivat arempia ja tyytyivät kurkkimaan koppien sisältä muiden touhuja. Vihaisia koiria tarhalla ei ollut joskin pari koiraa halusi pitää oman reviirinsä eikä halunnut tulla kosketelluksi.

Hyvin pian tajusin, että meillä on aivan liian vähän aikaa jotta ehtisimme kuvata kaikki kummikoirat ja etsiä uusia kummikoiria sekä kirjata heidän tarinansa. Niin päätimmekin että minä käyn tervehtimässä kaikkia kummikoiria ja Jukka kulkee tarhalla omia teitään kuvaamassa uusia kummikoiraehdokkaita sekä ottaa yleiskuvia tarhasta. Toki Jukan kameran eteen osui monta kummikoiraakin. Viiden pintaan tuli vielä kaiken lisäksi täydellinen pimeys eikä tarhalla ole valaistusta joten sekin rajoitti kuvaamista.

Patricia lähti jossain välissä viemään Bobi-koiraa eläinlääkäriin joka oli useiden taivuttelujen jälkeen luvannut ommella auenneen haavan kiinni.

Sitten olikin jo koirien ruokinta-aika. Tarhalla ei ole aliravitsemuksesta kärsiviä koiria - ainoastaan uudet tulokkaat ovat laihoja mutta ne saavat tarhalla pian lihaa luidensa ympärille. Tarhan sisätiloissa olevat pennuille ja sairaille sekä toipuville koirille on ruokaa tarjolla koko päivän. Ulkotarhassa olevat terveet koirat saavat ruokaa iltapäivällä ja ennen kuin kaikki olivat saaneet ruoka-annoksensa oli tarhan sisällä aikamoinen säpinä. Tässä vaiheessa aina syntyy pientä kinaa kun malttamattomimmat eivät jaksaisi millään odottaa. Oli kuitenkin ihmeellistä huomata että vaikka sadoilla koirilla oli mahdollisuus kulkea vapaana tarhan tiloissa ei mitään vakavia kahakoita syntynyt. Meidänkin vierailu olisi voinut tuoda mukanaan hyvinkin vaarallisia mustasukkaisuudesta johtuvia tappeluita mutta niin ei käynyt. Tarhan tiloja huuhdellaan vesiletkun avulla jatkuvasti eikä tarhan sisällä ollut valtavasta koiramäärästä huolimatta saastaista eikä siellä tuntunut
pistävää ulosteiden ja virtsan hajua.
Myös puhdasta vettä on aina tarjolla juotavaksi.
Tarha on saanut parin vuoden ajan avustuksina 2/3 koirien kuivamuonatarpeesta. Osa kuivamuonasta on Brigitte Bardot -säätiöltä. Brigitte Bardot -säätiö päättää ruokalahjoituksista vuosittain eikä ole vielä ilmoittanut haluaako se jatkaa kuivamuonan toimittamista enää ensi vuonna Tg-Jiun tarhalle.

Koirien iltapäiväruokinta on alkanut

Tässä seurataan tarkkaan että ruokaa varmasti riittää

Pimeyden tultua menin tarhan vieressä sijaitsevaan varastorakennukseen jossa majailee sairaita koiria sekä orpoja pentuja ja yksi emo pienine pentuineen. Rakennuksessa asustelee myös vanha narttu joka pitää huolta orvoista pennuista ja jonka huomaan uskoimme edellisenä iltana tien poskesta poimimamme pennut. Sieltä löytyi myös sairas Mosu joka on Tuijan kummikoira. Carmena oli hyvin huolissaan Mosusta joka ei halunnut syödä eikä jaksanut kuin nukkua. Luotin kuitenkin siihen että Carmena pitää hyvää huolta Mosusta ja tekee kaikkensa saadakseen hänet taas terveeksi.

Tarhan varastorakennus ja sen takana kuivuvat pyykit. Sisätiloissa majailevien koirien alustat vaihdetaan päivittäin ja Carmena pesee pyykit. Varastorakennukseen on saatu pari kuukautta sitten käytetty pesukone - sitä ennen Carmena on pessyt pyykit käsin.

Kolme Pientä Muskettisoturia

Pieniä pentuja tarhan varastorakennuksessa. Onneksi näillä pienillä on emo turvanaan

Loukkaantunut Igor ja kolme hieman varttuneempaa koiranpentua
hataraa varastorakennusta lämmittävän ainoan patterin kyljessä. Sulakkeet
eivät kestä kuin yhden patterin käytön ja usein sekin on kylmä talviaamuina.

Ruoka-aika varastorakennuksen sisällä

Sitten olikin aika lähteä hotellille vaihtamaan vaatteita ja tekemään hieman muistiinpanoja. Patricia lähti kotiin hoitamaan kotiaskareita ja kotona odottavia koiria ja toipilaita.

Normaalisti Carmena työskentelee tarhalla puolesta päivästä alkaen ainakin iltakymmeneen. Tarhalla oli vierailumme aikana kaksi miestä auttelemassa joskaan heidän työskentelynsä ei tuntunut kovin tehokkaalta ja innostuneelta. Vaikutti siltä että vain Carmenan läsnä ollessa tapahtui jotain. Patricia ja Carmena kertoivatkin että tarhalle on erittäin vaikeaa saada luotettavia ja toimeliaita työntekijöitä koska palkka on pieni ja työ likaista ja raskasta. Talviaikaan tarhalla on erittäin kylmä työskennellä koska raaka pakkastuuli puhaltaa läheisiltä vuorilta. Romaniassa monet elävätkin mieluummin sosiaaliavun turvin kotona. Carmena olikin varma että ainakin toinen työmiehistä lähtee muutaman viikon sisällä (ja niin itse asiassa on käynyt).

Vierailumme aikana Carmena lopetti työnsä tarhalla jo iltakahdeksalta ja Patricia haki meidät hotellilta syömään kotiinsa iltapalaa samalla kun nouti äitinsä tarhalta. Carmenan ja Patrician kotona meitä odotti aina yhtä innokas vastaanottokomitea. Myös takajaloistaan halvaantunut Marc oli ensimmäisten joukossa juoksemassa meitä vastaan. Ilta vierähti nopeasti yli puolen yön ja tunnelma oli hyvin lämmin. Mitä enemmän vietimme aikaa Carmenan ja Patrician kanssa sitä vakuuttuneemmaksi tulimme siitä että olemme tehneet oikean valinnan auttaessamme juuri heitä ja Tg-Jiun tarhan koiria.

Tässä valmistaudutaan illallispöytään. Ruokapöytänä toimii taitettava metallinen klaffipöytä

Osa talon lemmikeistä illallisen ääressä. Toiset odottavat kiltisti vuoroaan