Aika rientää niin nopeasti ja taas on kulunut
jokunen viikko edellisistä uutisista. Minun täytyy kyllä myös
tunnustaa, että Tg-Jiun elokuinen sterilointikampanja vierailuineen
paikan päällä sekä sen jälkeinen matkaraportin laatiminen ja
kääntäminen sekä kummikoirien etsiminen yli 600 kuvasta uuvutti
minutkin hetkeksi ja tarvitsin pienen hengähdystauon.
Carmena ja Patricia eivät kuitenkaan voi levähtää vaikka he
tarvitsisivatkin sitä niin kovasti. Nyt onkin aika tarttua taas toimeen
ja yrittää auttaa heitä vieläkin lujemmin kuin tähän saakka.
Sterilointikampanjasta vielä sen verran, että media otti sen todella
hyvin haltuunsa eikä minkäänlaista kritisoivaa julkisuutta esiintynyt.
Mutta kaikkihan ei tietysti aina mene ihan putkeen ja niin nytkin
jotkut omistajat tulivat jälkeenpäin valittamaan, että sterilointi on
aiheuttanut komplikaatioita ja heidän lemmikkinsä joutunut kärsimään
kovasti. Eräs kissan omistaja tullut syyttämään vielä äskettäin
Carmenaa siitä, että sterilointi oli aiheuttanut hänen kissansa
kuoleman. Ymmärrän hyvin, että ympäristössä, jossa ihmiset eivät ole
tottuneet koirien ja kissojen sterilointeihin ja yleensäkään
leikkauksiin eivät osaa ymmärtää kuinka tärkeää jälkihoito on. Kun
jotain menee pieleen on varmasti kaikkein helpoin syyttää eläinlääkäriä
tai vaikkapa Carmenaa. Mutta emme anna näiden surullisempienkaan
asioiden hälventää kampanjan onnistumisen tuomaa hyvää mieltä. Silloin
kun tehdään suuria asioita on myös osattava varautua niiden tuomiin
lieveilmiöihinkin ja yritettävä tehdä seuraavalla kerralla asiat
vieläkin paremmin.
Carmena ja Patricia ovat sopineet tapaavansa 21. syyskuuta Tg-Jiun
kaupungin varapormestarin sekä lukuisia muita kaupungin virkamiehiä
neuvotellakseen sterilointiohjelman käynnistämisestä. Paikalle on
kutsuttu myös median edustajia.
Vaikka naiset ovatkin erittäin tyytyväisiä sterilointiohjelman
hyväksymisestä ovat he luonnollisesti myös huolissaan siitä kuinka
ohjelman resurssoinnit jakaantuvat. Kaupunki toki ottaa osaa jonkin
verran, mutta tuskin edes puoleen ohjelman kustannuksista. Tämä tietää
myös PAFille suuria haasteita jatkossa koska tarkoituksemme onkin
auttaa Carmenaa ja Patriciaa sterilointiohjelmassa niin paljon kuin
vain voimme.
Carmena on myös ollut viime aikoina erittäin huolissaan siitä, että
tarhalle on hylätty mielettömiä määriä pieniä koiranpentuja. Tarhalla
ei ole erillistä pennuille tarkoitettua eristettyä tilaa joka olisi
aivan ehdoton tautien leviämisen estämiseksi ja muutenkin alkaa pian
olla pulaa sekä tilasta että ruoasta. Kummitoimintaa onkin nyt
pyrittävä laajentamaan niin, että saamme varmistettua kaikkien tarhan
koirien riittävän ravinnon saannin sekä tarvittavat hoidot.
Sterilointikampanjassa mukana ollut paikallinen eläinlääkäri Popescu
tulee näillä näkymin lokakuun alusta kolmeksi viikoksi suomalaisen
eläinlääkärin Serbanin lisäoppiin. Tapaamme Serbanin ja hänen vaimonsa
Päivin parin viikon päästä ja keskustelemme tuolloin asiasta. PAFi on
luvannut tukea Popescun matkakustannuksia lentojen osalta, mutta vain
siinä tapauksessa että hän sitoutuu tarvittaessa auttamaan Tg-Jiun
tarhan koiria.
Lokakuun alussa vietämme eläinten viikkoa ja 4.10. on Helsingissä
Vanhalla Ylioppilastalolla eläinsuojelumessut, jossa PAFikin on mukana.
Ja 5.9. tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Pro Animals Finland ry
perustettiin. Paljon on vuodessa saatu aikaiseksi ja lupaan, että tahti
vain paranee. Enkä voi koskaan kylliksi kiittää ystävimme
saavutuksistamme. Ilman heidän tukeaan ne eivät olisi olleet
mahdollisia.
Terveisin,
Kiia