|
Täytyy sanoa, että Carmenan ja Patrician elämä Tg-Jiussa ei käy
yksitoikkoiseksi. Tarhalla tapahtuneen yhden koiran kuolemaan johtaneen
onnettomuuden jälkeen ja mustalaisten syytösten ja valitusten johdosta
on tarhalla käynyt poliiseja kuulustelemassa Carmenaa ja ottamassa
kuvia tarhan alueelta. Mustalaisethan väittivät, että tarhan koirat
ovat syöneet heiltä ankan ja myöhemmin lisänneet, että useammankin.
Mustalaiset ovat myös käyneet viime viikonloppuna tarhalla ja
käyttäytyneet niin uhkaavasti Carmenaa kohtaan, että tämän täytyi
kutsua poliisit hätiin. Poliiseista ei kuitenkaan ollut mitään apua
Carmenalle koska he ovat täysin tietämättömiä eläinsuojelua koskevista
asioista ja jopa antaneet mustalaisille ohjeita kuinka tehdä tehokkaita
valituksia tarhasta. He olivat vain kehottaneet Carmenaa pitämään
myös tarhan vartiokoirat aitauksen sisäpuolella. Olivatpa myös
kertoneet kuinka kulkukoirat ovat heitäkin purreet ja ihmetelleet miksi
kerätä koiria tarhalle kun ne voisi jättää kaupungin huoleksi ja
tapettavaksi. Nyt mustalaiset kivittävät tarhan vahtikoiria
ohikulkiessaan saadakseen ne vihaisiksi ja puremaan ihmisiä, jotta
saisivat taas lisää aihetta syytöksiin ja valituksiin.
Carmena ja Patricia ovat myös tavanneet arkkitehdin, jonka on määrä
tehdä uuden tarhan piirrokset siihen malliin, että niiden pohjalta
voidaan tarhaa alkaa rakentamaan. Arkkitehti oli ensimmäisenä
ilmoittanut taksansa ja pelkästään koirien häkkien ja koppien
piirtämisestä hän veloittaa n. 1000 euroa. Eiväthän arkkitehdit halpoja
ole, mutta olisimme tietysti toivoneet, että hän olisi hieman tehnyt
hyvänteke-väisyyttä tässä tapauksessa. Taitaa olla aika vaikeata löytää
täältä käsinkään sellaista arkkitehtia joka haluaisi tehdä hyvän työn
tarhan hyväksi. Ja onhan tarhalle vielä tehtävä suunnitelmat esim.
sähköjä ja viemäriverkkoa varten. Ja kuulema tarhan läheisimmiltä
naapureiltakin pitää vielä saada virallinen lupa siihen, että tarha
voidaan rakentaa. Ympäristösertifikaattikin pitää uudistaa koska siihen
on tullut muutoksia sitten vuoden takaisen luvan. Paticia kertoi, että hän ei
uskalla edes kertoa kaikkea kerralla pelätessään meidän repivän hiukset
päästämme.
Lauantai-iltana Patricia oli käynyt ystävänsä kanssa kaupungin
keskustassa ja pysähtynyt erään kaupan edessä ostaakseen ruokaa. Hän
oli nähnyt kaupan edustalla pienen koiranpennun. Ulkona oli ollut melko
kylmä ja pentu oli lämmitellyt oven pielessä. Pennulla oli mitä
ilmeisimmin ollut myös nälkä ja hän oli astuntu rohkeasti kaupan
sisäpuolelle jolloin työntekijä oli lyönyt koiraa jollakin ja kantanut
sen ulos. Pentu oli itsepäisesti mennyt takaisin ovelle ja samalla kun
Patricia oli astunut sisään kauppaan hän oli kuullut kun työntekijät
olivat puhuneet keskenään, että heidän täytyy keksiä jotain ennen kuin
kaupan omistaja tulee ja näkee koiran. Patricia ei voinut jättää pentua
oman onnensa nojaan vaan otti hänet mukaansa. Pentu oli nukkunut koko
yön Carmenan ja Patrician kotona ja seuraavana päivänä leikkinyt
kovasti toisten koirien kanssa. Vaikka Carmenan ja Patrician koti on
aivan täynnä koiria ja kissoja, eivät he silti voi olla ottamatta lähes
takuuvarmasti kärsimään ja kuolemaan tuomittuja koiria ja kissoja
suojiinsa. Patricia lähettää pian kuvia uudesta tulokkaasta.
Olemme vaihtaneet Patrician kanssa ajatuksia siitä olisiko meillä
mitään mahdollisuutta saada EU-tukea yhdistystoimintamme tueksi.
Koiratarhan rakentamiseen ei taida EU olla kovin innokas jakamaan
rahaa, mutta ehkäpä saamme jonkun kuningasajatuksen, josta voisi myös
olla hyötyä uuden tarhan rakennusprojektissa. Patricia on myös
miettinyt erilaisia liikeideoita, joita hän voisi Tg-Jiussa toteuttaa EU-tuen turvin. Yhdistyksemme pyrkii tietysti olemaan tukena ja
partnerina niin paljon kuin mahdollista, jotta EU-tuen saaminen olisi
mahdollista. Jos jollakulla on hyviä ideoita, ehdotuksia tai kokemuksia
EU-tukien suhteen, niin laittakaa toki minulle viestiä.
Euroopan Parlamentin Eläinten Hyvinvointiryhmä (Animal Welfare
Intergroup) on lähettänyt vastauksen huolestuneissiin tiedusteluihimme
Romanian kulkukoirien julmasta kohtelusta. Ryhmä koostuu pääasiassa eri
maiden mepeistä ja ryhmän presidentti Caroline Lucas on myös lähestynyt
Romanian suurlähettilästä Englannissa kirjeellä koskien Romanian
kulkukoirien vastaista julmaa massatappamista. Caroline Lucas julkaisee
piakkoin raportin kulkukoirien ja kissojen sekä muidenkin eläinten
kohtelusta Euroopan maissa ja erityisesti Ukrainassa ja Romaniassa.
Ryhmä lupaa tehdä kovasti työtä sen eteen, että eläinsuojelua
parannetaan Euroopassa. Carolinen ja hänen kumppaniensa uutisia löytyy seuravan linkin takaa: http://www.carolinelucasmep.org.uk/framesets/latest_news.html
|