Pro Animals Finland ry
Lahjoita

IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
Facebook/Twitter/ MySpace

Pro Animals Finland ry
facebook.jpg 

 

   twitter_logo.jpg


PAFin MySpace -ryhmä

 

 

 

 

rescuedona.jpg

rescuerona2.jpg

Etusivu arrow Uutiset arrow Uutiskooste ajalta 21.1.-2.2.06
Uutiskooste ajalta 21.1.-2.2.06

Tarhalla on tapahtunut kaikenlaista kahden viimeisen viikon aikana. Tuntuu siltä, että kun saadaan pieni edistyksen askel aikaiseksi, niin seuraavassa hetkessä tapahtuu jotakin, joka lyö kaksinverroin takaisin. Olen näinä viikkoina, kuten jo niin monen kuukauden ajan ihmetellyt sitä mistä Carmena ja Patricia saavat kaiken sen voiman, jonka avulla he ovat jaksaneet jo kuusi vuotta pitää huolta tarhan koirista suuren paineen alla - ja jaksavat yhä edelleen. He ovat mielestäni legendoja jo eläessään.

Tarhan varastorakennuksessa asustellut Petran kummikissa Willy menehtyi tammikuun puolen välin aikoihin tarhalle hylätyn Jessie-koiran hyökättyä Willyn kimppuun. Tasan viikko Willyn menehtymisestä Carmena löysi Jessien kuolleena samalta paikalta, josta oli löytänyt Willyn. Jessie oli ollut hyvin surullinen ja Carmena oli tuntenut sydämessään, ettei Jessie halua elää enää sen jälkeen kun hänen omistajansa oli hänet tarhalle hylännyt.

Willy-kissan rakas ystävä ja myöskin Petran kummikissa Patty asustelee nyt Carmenan ja Patrician kotona. Hän on sopeutunut hyvin toisten joukkoon. Pattyn lisäksi Carmenan ja Patrician kotona asuu nyt viideskin kissa Dixie, jonka Patricia pelasti naapuritalon savupiipusta. Dixie seurasi Patriciaa heidän kotiinsa eikä suostunut poistumaan. Patrician ja Carmenan lemmikkiperhe kasvaa hurjaa vauhtia ja pieni koti käy pian hyvin ahtaaksi. Naiset eivät kuitenkaan valita vaan luopuvat omasta tilastaan ja paljosta muustakin voidakseen huolehtia mahdollisimman monesta koirasta ja kissasta.

Tg-Jiussa on ollut hyvin kylmää viime viikkoina, lämpötila on ollut koko ajan alle -20 asteen, välillä jopa -30. Jokainen voi kuvitella minkälaista on työskennellä tarhalla 12 tuntia hyytävän kylmissä olosuhteissa. Carmena tekee sen päivästä toiseen. Sähköt ovat katkenneet tuon tuostakin, mutta onneksi sähkömies on saatu saman päivän aikana hätiin. Viimeisin oli kuulema jopa tullut erittäin hyvin toimeen varastorakennuksessa majailevien 30 koiran kanssa. Sen sijaan putkimies, joka jouduttiin kutsumaan apuun, kun putket räjähtivät ja aiheuttivat tulvan varastorakennukseen, oli ensin oksentanut vatsansa tyhjäksi ja vasta sen jälkeen korjannut putket. Onneksi vesivahinko sattui päiväsaikaan ja vesitulva kyettiin tukkimaan. Mikäli se olisi tapahtunut yöllä, olisi se hyvin suurella todennäköisyydellä hukuttanut ainakin varastorakennuksessa majailevat pennut. Vesivahinko ehti aiheuttaa myös sen, että pesukone ja patteri kärsivät niin paljon että niitä tuskin saadaan enää korjattua.

Tarhalla on ollut pari työmiestä auttamassa Carmenaa viime viikkoina. Miehet ovat hyvin köyhiä, mutta raha riittää kuitenkin karkaamaan välillä lähimpään kaljapaikkaan. Carmenalla ei kuitenkaan ole paljon vaihtoehtoja, se apu mitä on tarjolla on otettava vastaan vaikka kuinka kurjalta tuntuisi.

Olemme Patrician kanssa ehtineet hieman vaihtamaan ajatuksia kesäksi suunnitellusta sterilointikampanjastakin. Koska Tg-Jiun kaupungissa pyydystetään koiria jatkuvasti ei ole mitään mieltä steriloida niitä ja jättää pyydystäjien armoille. Tarhallakaan ei välttämättä ole kesällä lukuisia steriloitavia koiria. Aloimmekin suunnata sterilointikampanjaa uusille urille ja siitä voitte lukea sivuiltamme sterilointikampanja.

Viime päivät ovat olleetkin sitten yhtä sekamelskaa. Bukarestissa tapahtunut japanilaisen liikemiehen kuolema on aiheuttanut todellisen mellakan. Vieläkään ei ole selvää kuoliko mies kulkukoiran hyökkäyksen uhrina vai oliko kyseessä esim. taistelukoira, joka oli usutettu miehen kimppuun. Joka tapauksessa seuraukset ovat hirvittävät. Bukarestissa, jossa asuu noin 2 miljoonaa ihmistä, vaeltaa joidenkin tietojen mukaan noin 200000 kulkukoiraa. Niistä halutaan päästä nyt eroon mahdollisimman nopeasti ja keinolla millä hyvänsä. Paljon on vetoomuksia ja protesteja liikkeellä, mutta päättäjät ovat ottaneet tiukan linjan eikä kompromisseja tunnu löytyvän.

Romaniassa uskotaan joidenkin lähteiden mukaan olevan yhteensä 2 miljoonaa kulkukoiraa. Nyt onkin vain ajan kysymys mitä kaikille Bukarestin ulkopuolisille, 1,8 miljoonalle kulkukoiralle tulee tapahtumaan.

Patricia on jo laittanut minulle viestiä kuinka Tg-Jiun kaupungin päättäjät ovat asiaan suhtautuneet. He ovat kertoneet medialle, että ovat vain odottaneet jotakin tällaista tapahtuvaksi voidakseen hyvällä syyllä hävittää kaikki Tg-Jiun alueen kulkukoirat. Kaupungista onkin jo löytynyt useita kymmeniä myrkytettyjä koiria ja osa niistä on ollut rakkaita lemmikkejä, jotka ovat syöneet myrkytettyä ruokaa. Eräs nainen oli kertonut Patricialle nähneensä kuinka pyydystäjät olivat pysähtyneet erään talon edustalle jossa pikkupoika oli leikkinyt oman koiransa kanssa. Pyydystäjät olivat ottaneet pojan lemmikin väkivaltaisesti kiinni ja pahoinpidelleet sitä pojan nähden. Pikkupoika oli pyörtynyt sen jälkeen kun hänen lemmikkinsä oli raahattu väkivalloin pois ja poika oli jouduttu toimittamaan tapauksen jälkeen sairaalaan. Patricialle oli myös soittanut erään myrkkyyn kuolleen lemmikin omistaja ja pyytänyt Patriciaa viemään kuolleen koiransa lääkärin tutkittavaksi. He yrittävät nyt saada selvää siitä, mitä myrkkyä kaupungilla käytetään, jos sillä nyt on enää mitään merkitystä. Edellä mainitut olivat vain muutamia esimerkkejä siitä, mitä on tapahtunut jo Tg-Jiun kaupungissakin. Carmena ja Patricia ovat taas puun ja kuoren välissä. Tg-Jiun koiratarhahan on kaupungin omistama ja jos se niin haluaa, voi se määrätä tarhan koirat tapettavaksi vaikka heti huomenna. Carmenan ja Patrician on siis oltava hissukseen eivätkä he voi painostaa kaupungin päättäjiä siinä pelossa, että tarhan koirat kärsisivät. Jälleen kerran voin vain ihmetellä miten kenenkään eläinrakkaan ihmisen psyyke voi kestää tuonkaltaista painetta ja stressiä.

Patrician viimeisimmästä viestistä saatoin ymmärtää, että hulluus on saanut vallan Romaniassa eikä sitä todennäköisesti saada paikallisten eläinsuojeluihmisten ja -tahojen voimin loppumaan. Hän ei enää tiedä mitä tehdä, eikä voimiakaan varmasti paljon ole. Useimmilla ulkopuolisillakaan kun ei ole aavistustakaan siitä millaista on elää päivästä toiseen maassa, jossa köyhyys ja ihmisten välinpitämättömyys sekä pelko ja turtumus vallitsevat höystettynä vielä kenties vihalla ja katkeruudella. Ulkopuolisten on niin helppo antaa kaukaa ohjeita ja ihmetellä miksi asiat ovat niin ja näin eikä mitään edistystä tapahdu hyvistä ohjeista huolimatta heti huomenna ja mieluummin jo tänään. Toivoisin niin kovasti, että mahdollisimmen moni voisi kulkea muutaman peninkulman Carmenan saappaissa. Sen jälkeen varmasti näkisi asiat oikeassa suhteessa ja osaisi todennäköisesti auttaa paljon tehokkaammin. Viimeiset viisi kuukautta ovat minulle henkilökohtaisesti opettaneet sen, että teot ne on mitkä ratkaisee - eivät turhat lupaukset. Tekoja, edes pieniäkin, niitä Carmena ja Patriciakin arvostavat ylitse kaiken muun. Ja meitä suomalaisia ystäviään he jaksavat kiitää näistä teoista päivästä toiseen. Patricia kertoikin, että mikään muu taho ei ole koskaan aikaisemmin osoittanut heille niin paljon välittämistä ja ystävyyttä sekä antanut konkreettista apua kuin me - heidän suomalaiset ystävänsä. Toivon sydämestäni, että kykenen välittämään teille mahdollisimman hyvin sen, kuinka paljon Carmena ja Patricia meitä arvostavat ja kuinka he ovat tällä hetkellä meidän avustamme riippuvaisia. He jaksavat juuri nyt päivästä toiseen paljolti sen varassa, että luottavat tukeemme.

Kiitollisin terveisin,

Kiia

------------------------------------------

Patricialta tullut sähköposti torstain ja perjantain vastaisena yönä:

"I had just came back home now at 1,30 am.
At about 9 pm I received a phone call that on a street there are stray dogs poisoned, one dead and other 2 still alive but in agony. I tried for 2 hours to save the black female but she died in so much pain, screaming and struggling. She suffered so much, and I couldnt do anything else for her. The other female I took her home, she is now in the room with us and we are treating her, together with another puppy that I took from that area. The people told me that since Monday other dogs were poisoned and found dead, and the bodies were collected by the municipality's employees.
 
The local mass media came there, filmed what is happening and took interviews to people and me. You can imagine that I didnt tell nice words for the mayor and the chief of the Catching Service. Tomorrow will be on TV.
Also, we called the police who came there. They told me that they cant do much, just supervise the area to see if there is someone who is putting poison. Tomorrow after I will have the result of analises I will go to them to make a complaint.

I took the two dead dogs in the back of the car and in the morning I will take them to analises.

In the morning I will go again to the Sanitary Veterinary Direction.
 
It is unveliable what is happening. I pray that the female we have at home to not die.
 
I am really sorry to send you this photos, I know it is not easy to see. It was not easy for me either to see the poor female struggling in agony and to make the photos, but we must do something. Photos

I am afraid that tomorrow this event will happen again. 

With hugs,
Patricia"

 

     Uuden tarhan hanke
      New shelter project 
 

      Tarve/needed 40.000€ 
         (2. vaihe/2nd part)

 
    karpela.png

     annaelama.gif

  haaste_bibi.jpg

  annaelamalleevaat_pikku.jpg

  ekorttipainike_hepat pieni 2.jpg

 rakel_juhahelminenkuva.jpg