|
Haasteita täynnä oleva uusi vuosi on alkanut.
Vaikka viime vuosi olikin erittäin haasteellinen ja saimme tehdä kovasti töitä saattaaksemme mm. uuden tarhan rakennusprojektin ensimmäisen vaiheen valmiiksi, emme pääse tänäkään vuonna yhtään helpommalla. Tämä vuosi on kuitenkin siitä erilainen edellisvuoteen nähden, että suurin haasteemme painottuu alkuvuoteen.
PARin uuden tarhan projekti ja sen merkitys yhteisölle
Carmenan ja Patrician mukaan uuden tarhan kakkosvaiheen rakennustyöt jatkuvat heti kun kasassa on riittävästi varoja niin, että kakkosvaiheesta voidaan tehdä yhteen soittoon ainakin puolet valmiiksi. Tämä merkitsee sitä, että n. 20.000 euroa tulisi kerätä mahdollisimman pian rakennustöiden aloittamisen mahdollistamiseksi. Kokonaisuudessaan uuden tarhan kakkosvaihe kustantaa arviolta 40.000 - 50.000 euroa ja sisältää myös oman siiven kissoille.PARin tarhan ensimmäinen vaihe kustansi kokonaisuudessaan 41.800 euroa ja olemme saaneet nyt maksetuksi kaikki kulut sekä Annelta saamamme 1.500 euron lainan takaisin. Tällä hetkellä PAFin tilillä on 5,40 euroa uutta tarhaa varten eli olemme aika kaukana tarvittavasta "pesämunasta" saadaksemme urakan jatkumaan, mutta yhdessä onnistumme varmasti sen keräämään hyvinkin nopeasti.
Tämän linkin takana on vielä muistutukseksi kuvia tarhan alkuvaiheista aina keväästä lähtien ensimmäisen osan valmistumiseen joulukuussa. Kuvat kertovat todellista sankaritarinaa ja senhän haluamme jatkuvan eikö vain.
Uuden tarhan saattaminen valmiiksi mahdollisimman pian on lähitulevaisuudessa siis tärkein tavoitteemme. Keskustelin viime lauantaina Carmenan kanssa puhelimessa ja hän alkaa olla todella uuvuksissa ja pelkää tosissaan terveytensä puolesta. Lenutza, toinen vanhan tarhan työntekijöistä "irtisanoi" itsensä yllättäen juuri ennen joulua ja Carmena on joutunut tekemään vanhalla tarhalla töitä jopa yksin Vasilen pitäessä vapaapäiviä. Carmenan työpäivät ovat venyneet 18 tuntisiksi eikä hän saa enää nukuttua öisin stressin ja hermokipujen vuoksi. Voimme vain kuvitella mitä Carmenan elämälle ja terveydelle merkitsee kun uusi tarha on valmis. Ja toivon mukaan se on valmis, ennen kuin Carmenan terveys romahtaa. Ilman Carmenaa kun ei ole PARin tarhoja tai sen koiria ja kukaan meistä tuskin toivoo sen kaltaista lopputulosta.
Carmena kertoi, että uuden tarhan työntekijät ovat todella tyytyväisiä ja Valerica, joka ehti työskennellä myös vanhalla tarhalla on kertonut työn uudella tarhalla olevan jopa luksusta verrattuna entiseen. Tämä kannustaa varmasti meitä kaikkia tekemään parhaamme, jotta vanha tarha on mahdollisimman pian vain muisto ja voimme kääntää uuden lehden Pro Animalsien yhteistyössä.
Olen miettinyt viime aikoina sitäkin kuinka paljon Carmenalla olisi annettavaa valistustyön saralla niin omassa kaupungissaan kuin laajemminkin Romaniassa. Kuluneiden vuosien aikana Carmena on joutunut tekemään ainoastaan uhrauksia ja viimeisin niistä on tohtorin tutkintojen keskeyttäminen. Tämä uhraus nakertaa aivan varmasti Carmenan mielenterveyttä, koska hän halusi niin kovasti olla ensimmäinen romanialainen, joka saa suoritetuksi tohtorin tutkinnon eläinsuojeluasioihin liittyen. Jos ja kun Carmena joskus kykenee jatkamaan opintojaan, on hänen aloitettava ne todennäköisesti alusta. Joitakin vuosia sitten Carmenaa pyydettiin Tg-Jiun yliopistolle luennoimaan mm. eläinsuojeluun liittyvistä asioista ja Carmena oli kutsusta todella innoissaan. Pian kävi kuitenkin ilmi, että Carmenan olisi pitänyt sitoutua yliopistoon vakituisena työntekijänä eikä hänellä ollut siihen mahdollisuutta tarhan töiden ja muiden velvollisuuksiensa ohella. Uskon, että uuden tarhan valmistuttua Carmenalla on vihdoin edes jonkinlainen mahdollisuus toteuttaa pitkäaikaisia haaveitaan. Ja me tietenkin teemme kaikkemme saattaaksemme uuden tarhan projektin päätökseen mahdollisimman pian.
Uuden tarhan valmistuminen mahdollistaisi myös mm. säännöllisten sterilointikampanjoiden toteuttamisen. Tälläkin hetkellä PARille on tarjolla aika merkittävää sterilointikampanjaa varten varat RARin taholta, mutta toteuttamisajankohta vaatii nyt huolellista suunnittelua koska operaatio vaatii myös PARilta paljon resursseja sekä tiloja koirien toipumiseen. Vaikka kampanja tullaankin suuntaamaan lähinnä paikallisten lemmikeihin, haluavat kenties monet omistajat jättää koiransa toipumaan ns. eläinlääkintäihmisten valvonnan alaiseksi pariksi päiväksi. Lemmikkien omistajille steriloinnit ovat vielä aika outoja asioita eivätkä he välttämättä täysin sisäistä sitä mitä toipumisaika tarkoittaa. Ja sterilointeihin tuodaan varmasti myös sellaisia koiria, jotka elävät enimmäkseen kotipihoilla. Toivomme, että kampanja voidaan toteuttaa myöhemmin keväällä, jolloin uusi tarha olisi jo kenties valmis ja ilma sen verran lämmin, että uuden tarhan hallikompleksia voitaisiin hyödyntää välaikaisena toipumistilana ja saisimme vaikkapa Suomesta apujoukkoja koirien hoitamiseen. Yhdessä PARin tarhalla järjestetyssä vastaavassa sterilointikampanjassa mukana olleena tiedän, että sen organisoimiseen ja operoimiseen tarvitaan mielettömästi resursseja ja mieluiten myös 24 tunnin päivystys useamman vuorokauden ajan.
Yleistä
Heti joulun jälkeen eräs kalastaja teki hirvittävän löydön Tg-Jiun kaupunkia halkovasta joesta, josta nostettiin loppujen lopuksi ylös 30 koiran ruumista. Pro Animals Romania vaati tietenkin ruumiit tutkittavaksi ja valtavan painostuksen alla Gorjin läänin terveys- ja eläinlääketieteenlaitos totesi koirien kuolleen myrkytykseen, mutta heillä ei kuulema ollut välineitä, joilla olisivat voineet todeta mitä myrkkyä on käytetty. Myrkytys todettiin sisäelinten vaurioista.
Tapaus on saanut valtavasti julkisuutta medioissa valtakunnallisesti ja lukuisat eläinsuojelujärjestöt ja tahot ovat myös julkistaneet lausuntojaan ja vetoomuksiaan asian selvittämiseksi. Four Paws Romania lupasi jopa n. 500 euron palkkion vihjeistä, jotka johtaisivat syyllisten jäljille. Vihjeitä ei kuitenkaan ole tullut ja se johtuu mitä ilmeisimmin joko siitä, että mahdolliset todistajat pelkäävät seuraamuksia tai heidät on voideltu suuremmilla palkkiolla hiljaisiksi.
Romanian uusi kansallinen eläin- ja ympäristönsuojeluorganisaatio FPAM allekirjoitti yhteistyöprotokollan Romanian poliittisen unionin USL:n kanssa. Unioni koostuu kolmesta oppositiossa olevasta puolueesta (sosiaalidemokraattinen puolue kansallinen liberaalipuolue ja konservatiivinen puolue). Pro Animals Romania on yksi FPAMin perustajayhdistyksistä ja PARin Patricia Paraschiv yksi FPAMin varapuheenjohtajista. Mircea Serbanoiu, joka on ollut perustamassa myös Pro Animals Romaniaa ja tehnyt todella aktiivista eläinsuojelutyötä viranomaisiin nähden jo useiden vuosien ajan, toimii FPAMin puheenjohtajana.
Kevään tarhareissu
Olemme suunnitelleet keväistä tarhareissua pääsiäisen tienoille, joka osuu tänä vuonna huhtikuun alkupuolelle. Olemme alustavasti hieman suunnitelleet, että osa porukasta lähtisi Tg-Jiuhun autolla ja osa lentäen. Autolla matkaan lähtevien seuruetta johtaa Anne, joka on vieraillut Tg-Jiussa jo pari kertaa maateitse. Autoillen matkaan lähtevälle porukalle yritämme löytää lainaksi esim. asuntoauton, koska mukaan olisi tarkoitus ottaa mahdollisimman paljon myös avustustarvikkeita. Pakettiautokin käy, mutta siihen ei taida sitten mahtua kovin montaa matkalaista. Suoria lentoja Suomesta Bukarestiin ei näillä näkymin ole, joten joudumme tällä kertaa mitä ilmeisimmin tekemään mutkan Budapestin kautta ja se pidentää matkustusaikaa jonkin verran.
Uuden vuoden haasteet kehiin heittäen,
Kiia
|