|
Pienen suomalaisen eläinsuojeluyhdistyksen rakennushankkeen ensimmäinen vaihe valmis Romaniassa
Pro Animals Finland – PAFi ry:n pitkäaikaisen romanialaisen yhteistyökumppanin, Pro Animals Romanian, uuden kodittomien koiran tarhan ensimmäinen vaihe on saatettu päätökseen. Rakennustyöt uudella tarhalla, joka rakentuu vanhaan hallikompleksiin Tg-Jiun kaupungissa, Romaniassa, aloitettiin alkukesällä 2011 ja nyt tarhasta on saatu valmiiksi 40 %. Tämä käsittää tilat (aitaukset, kunnostetun jaloittelutilan) yli 200 Pro Animals Romanian hoivissa olevalle kodittomalle koiralle, lämmitetyn toipilashuoneen erityishoitoa tarvitseville koirille sekä miniklinikan. Klinikkatiloja varten on kerätty ja kerätään edelleen Suomesta eläinlääkintään liittyvää tarpeistoa ja välineistöä, jotka viedään tarhalle joulun jälkeen. Ensimmäisen vaiheen rakennuskustannukset nousivat n. 42.000 euroon. "Aina ei tarvita satojen tuhansien eurojen investointeja kuten niin usein tämänkaltaisten hankkeiden osalta kuvitellaan", kertoo PAFin puheenjohtaja Kiia-Maria Vasko.
PAFilla hyvä vuosi takana ja luja usko tulevaan
PAFilla on ollut valtava urakka kerätä lahjoituksia uutta tarhaa varten ja keräys toki jatkuu edelleen. Tänä vuonna PAFi on tukenut avustuskohdettaan 110 000 eurolla ja määrä on lähes kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna. Tulokset ovat jokaisen nähtävissä – uusi tarha on rakentunut päivä päivältä. Ensi vuoden haasteena PAFilla on saada kerättyä varat uuden tarhan laajentamiseksi niin, että loputkin noin 350 koiraa pääsevät muuttamaan häätöuhan alla olevalta vanhalta tarhalta uusiin tiloihin. Laajentamishankkeeseen tarvitaan varoja noin 40 000 euroa. Uuden tarhan rakentamisen lisäksihän PAFi auttaa Pro Animals Romaniaa vielä taloudellisesti tarhojen ylläpitokustannuksissa noin 5000 eurolla/kk ja summaa pyritään nostamaan ensi vuonna ainakin tonnilla. Kaikki tämä työ on ollut mahdollista suomalaisten lahjoittajien ansiosta.
Yhteistyötä viranomaisten kanssa tehostetaan
Tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan kuuluu yhteistyön tehostaminen Tg-Jiun kaupungin viranomaisten kanssa, jotta Pro Animals Romania saisi tukea eläinsuojelutyöhönsä. Apua on pyydetty vuosien aikana lukemattomia kertoja, mutta vasta nyt viranomaiset ovat antaneet tunnustusta Pro Animals Romanian sinnikkäästä työstä eläinten hyväksi. Romanian harkinnassa olevan uuden kulkukoiralain aiheuttaessa paineita ja kiistoja maan sisällä, pyrkii PAFi ja Pro Animals Romania neuvottelemaan Tg-Jiun viranomaisten kanssa keinoista ratkaista alueen kulkukoiraongelma inhimillisesti.
PAFin tukijat aktiivisimpien joukossa Sharewoodissa
PAFi liityi tänä syksynä Sharewoodiin, hyväntekeväisyyteen pohjautuvaan sosiaaliseen mediaan. Sharewoodissa on parhaillaan käynnissä 4000 euron joulurahaäänestys, jossa PAFi on sinnitellyt jo viikkoja kärkikolmikossa. Yhdistys lukeutuu kärkijoukon pienimpiin reilulla 300 tukijallaan, mutta vienyt joulurahaäänestyksessä annetuista yli 21 000 äänestä n. 9,5 %:n osuuden. ”Leikkimielisessä tositaistossa” aktiiviset klikkailijat ovat kuitenkin pääroolissa, joten PAFi voi taas kiittää uskollisia tukijoitaan hienosta panoksesta Romanian eläinten hyväksi.
Kuvia Pro Animals Finland - PAFi ry:n rakennusurakasta
Lisätietoja:
Kiia-Maria Vasko, pj / Pro Animals Finland – PAFi ry, www.pafiry.net
This e-mail address is being protected from spam bots, you need JavaScript enabled to view it
, 040-5062117
-----------------------
Pro Animals Finland – PAFi ry auttaa keskitetysti yhtä tahoa kerrallaan edistämään kestävään kehitykseen pohjautuvaa eläinsuojelua, tukea kulloisenkin yhteistyötahon mahdollisesti ylläpitämiä eläinsuojia, toimia yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa ja auttaa ihmisiä ottamaan vastuuta lemmikeistään sekä kodittomaksi jääneistä ja kaltoin kohdelluista eläimistä.
Yhdistyse ei välitä Suomeen kodittomia koiria tai kissoja muista maista, vaan auttaa niitä paikallisesti valitsemassamme kohteessa.
|