Uuden kulkukoiralain seuraamukset Romaniassa ja maan eläinsuojelukulttuurin kehittyminen
Marraskuun 2011 lopulla noin vuoden kestäneen piinan jälkeen Romanian parlamentti päätyi hyväksymään äänin 168-111 kulkukoirien tappamisen mahdollistavan uuden lain (PL 912). Romanian presidentin, Traian Basescun, tulee vielä allekirjoittaa laki ennen kuin se tulee virallisesti voimaan. Tämän jälkeen paikalliset viranomaiset voivat itsenäisesti valita, lopettavatko he kulkukoiria vai soveltavatko muita keinoja ongelmaan.
Uuden lain mukaan kulkukoiran saa ottaa kiinni, viedä koiratarhalle ja lopettaa 30 päivän kuluttua, mikäli koiraa ei ole noudettu tai adoptoitu siinä ajassa. On hyvä muistaa, että Romaniassa eutanasia ei ole samanlainen kivuton lopetusmenetelmä kuin Suomessa, vaan on yleensä epäeettisin keinoin suoritettu tuskallinen toimenpide. Lakipykälä eroaa aiemmasta vuonna 2008 hyväksytystä ja vielä ainakin toistaiseksi voimassa olevasta eläinsuojelulaista siinä, että nykyinen laki kieltää terveen eläimen lopettamisen. Kuten olemme huomanneet vuosien saatossa, lakia ei ole kuitenkaan pääsääntöisesti noudatettu, vaan kulkukoiria on edelleen tapettu "laittomasti" erilaisin tavoin.
Lain noudattamattomuus on paitsi surullista kulkukoirien suhteen myös ikävää sellaisten eläinsuojeluorganisaatioiden kannalta, jotka ovat toteuttaneet T-N-R ("steriloi&vapauta")-kampanjoita Romaniassa. Vapautettuja, steriloituja koiria on tapettu siinä samassa kuin muitakin katukoiria. Tämän vuoksi ko. ohjelmat eivät ole tehokkaita niin kauan kuin kaikki osapuolet – eläinsuojeluorganisaatio, viranomaiset ja yhteisö – eivät ole sitoutuneita yhteistyöhön.
Pro Animals Romanian uusi tarha tuo toivoa kulkukoirille
Pro Animals Finland (PAFi) ry:n pitkäaikainen yhteistyökumppani Pro Animals Romania on tehnyt jo yli 10 vuoden ajan eläinsuojelutyötä Gorjin läänissä ilman Tg-Jiun kaupungin tukea ja rahallista apua. Pro Animals Romania on tehnyt kovasti työtä alueen kulkukoiraongelman poistamiseksi muun muassa steriloimalla tuhansia koiria ja kissoja täysin omin varoin ja ulkopuolisten rahoittamana. Pro Animalsit ovat tukeneet vuosikausia myös Tg-Jiun kaupungissa ja sen ympäristössä asuvien vähävaraisten asukkaiden lemmikkien sterilointeja. Pro Animals Romanian vastuulla on myös n. 500 kodittoman koiran tarha, jota PAFi tukee taloudellisesti.
Tg-Jiun kaupunki lahjoitti keväällä 2011 vanhan hallikompleksin tontteineen Pro Animals Romanian käyttöön. PAFin keräämillä lahjoitusvaroilla hallikompleksin alueelle on rakennettu uutta eläinsuojaa, josta valmiina on jo 45%. Tarhalle tulee tilat koirille ja kissoille, miniklinikka, lämmin huone erityishoivaa tarvitseville koirille ja taukotilat työntekijöille.
Pro Animals Romania siirsi n. 200 koiraa uuteen tarhaan heti soveltuvien tilojen valmistuttua. Vanhalla tarhalla on kuitenkin edelleen n. 350 koiraa, joiden elämä on tarhan häätöuhan takia vaakalaudalla, ellei uutta tarhaa saada nopeasti kokonaan valmiiksi. Kiristyneen tilanteen takia PAFin hallitus lähetti marraskuussa 2011 Tg-Jiun kaupungin pormestarille vetoomuksen, jossa pyydettiin pormestarin apua siihen saakka, kunnes uusi tarha on valmis. PAFi ilmaisi kirjeessä myös sitoutuvansa jatkossakin yhteistyöhön Pro Animals Romanian kanssa koko läänin eläinsuojelun kohentamiseksi. "Meillä on suuri vastuu pienillä hartioillamme eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi Tg-Jiussa ja koko Gorjin läänissä. Pro Animalseilla on onneksi sinnikäs suomalainen tukijoukko takanaan ja heidän sitoutuneisuutensa esimerkillistä", kertoo PAFin puheenjohtaja Kiia-Maria Vasko.
Pro Animals Romania mukana merkittävissä eläinsuojelullisissa projekteissa
Romaniaan on hiljattain perustettu (vielä virallista rekisteröintiä vailla) oleva kansallinen eläinsuojeluliitto FPAM. Pro Animals Romania on yksi liiton perustajajäsenistä ja PARissa varapuheenjohtajana toimiva Patricia Paraschiv on myös yksi FPAMin varapuheenjohtajista. Liiton puheenjohtajana toimii Pro Animals Romaniaakin aikoinaan perustamassa ollut Mircea Serbanoiu. Liittoon kuuluu useita paikallisia eläinsuojeluyhdistyksiä, maan parhaimpiin kuuluvia juristeja sekä jäseninä jo yli 100 Romaniassa varsin tunnettua henkilöä. Näin isolla ja merkillepantavalla kokoonpanolla liitolla tulee varmasti tulevaisuudessa olemaan merkittävä vaikutus Romanian kehittyvään eläinsuojelukulttuuriin.
FPAM lähetti Romanian perustuslakituomioistuimeen kirjeen koskien uutta kulkukoiralakia. Lakia vastustavan valituksen allekirjoitti 70 PSD (Partidul Social Democrat)- puolueen ja 54 PNL (Partidul National Liberal)-puolueen edustajaa. Vastausta odotetaan 14.12.2011 mennessä.
Pienellä yhdistyksellä suuri jälki eläinsuojelutyössä Romaniassa
PAFin ja Pro Animals Romanian yli kuusi vuotta kestänyt yhteistyö on tuottanut näkyviä tuloksia ja tuonut perspektiiviä Romanian kulkukoiria ja eläinsuojeluasioita kohtaan niin meillä Suomessa kuin maailmallakin. Vaikka yhdistykset ovat vain muutaman vapaaehtoisen voimin pyöriviä, ovat ne osoittaneet pystyvänsä tekemään vaikeissa olosuhteissa mittavaa ja hedelmällistä eläinsuojelutyötä. Nähtäväksi jää miten paljon Pro Animals Romanian alueellinen eläinsuojelutyö tulee kehittymään, kun uusi tarha valmistuu ja toiminta saadaan siltä osin vakautettua. Yhdistyksellä ei ole omaa luottoeläinlääkäriä, joka Romanian kaltaisessa paikassa olisiehdottoman tärkeää, joten odotukset ovat korkealla sen suhteen, että Patricia valmistuisi ajallaan eläinlääkäriksi. Uskomme, että tulevaisuudessa Patricia aidosti eläinsuojeluhenkisenä, humaanina ja koulutuksensa ja työnsä vakavasti ottavana tulee vielä tekemään hienoja asioita varmasti yhtenä Romanian parhaimmista eläinlääkäreistä.
"Romanian kaltaisten maiden eläinsuojelu on ja tulee vastedeskin olemaan pitkälti pienten yhdistysten ja niissä täysin vapaaehtoisvoimin toimivien ihmisten varassa", toteaa Kiia-Maria Vasko.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Kiia-Maria Vasko
040-506 2117,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Pro Animals Finland – PAFi ry