Suomalaisyhteistyöllä tehty koiratarha valmistuu hiljalleen Romaniassa
Pieni suomalainen eläinsuojeluyhdistys Pro Animals Finland (PAFi) ry on keväästä 2011 lähtien remontoinut yhteistyökumppaninsa, Pro Animals Romanian, kanssa vanhaa hallikompleksia Romanian Tg-Jiussa Pro Animals Romanian uudeksi kodittomien koirien tarhaksi. Pro Animals Romania ylläpitää parhaillaan noin 500 kulkukoiran tarhaa, mutta nykyinen tarha ei olosuhteiltaan sovellu eläintenpitoon ja on lisäksi jatkuvan häätöuhan alla. Uuden tarhan myötä koirat pääsisivät turvalliseen ja nykyaikaisempaan eläinsuojaan ja Pro Animals Romania voisi aloittaa monia alueellisia projekteja, kuten pitkäjänteisen sterilointiohjelman kulkukoirien määrän vähentämiseksi.
Pro Animals Romanian uusi tarha rakentuu Tg-Jiun kaupungin omistamaan hallikompleksiin, johon yhdistykset tekevät tarvittavat muutostyöt omalla kustannuksellaan. Tg-Jiun kaupunki edellyttää sopimuksessaan vähintään 50000 euron sijoittamista uuteen tarhaan. Tarhan ensimmäinen vaihe on pian saatu päätökseen. Tämä tarkoittaa, että uudella koiratarhalla on noin paria sataa koiraa varten käytännölliset, katetut aitaukset ja entistä helppohoitoisempi toimintaympäristö. Osa koirista pyritään siirtämään uuteen tarhaan mahdollisimman pian. Tarhan ensimmäiseen vaiheeseen on käytetty noin 30000 euroa lahjoitusvaroja. Tähän mennessä kerätyt varat riittävät kattamaan ainoastaan ensimmäisen vaiheen kustannukset, joten varainkeruu jatkuu aktiivisena. PAFihan ei kerää lahjoituksia ainoastaan tarha-hanketta varten, vaan samanaikaisesti tukee Pro Animals Romanian nykyisen tarhan 500 kulkukoiraa (kuukausittain noin 5000 eurolla).
PAFin ponnistuksia Romaniassa tukee Uusi tarha-projektin suojelija ja keulakuva, eläinrakkaudestaan tunnettu entinen kansanedustaja ja kulttuuriministeri, Tanja Karpela. Karpela toimii nykyisin myös SEY ry:n eläinsuojeluvalvojana, jonka arkeen eläimet ja niiden suojelu vahvasti kuuluvat.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Kiia Vasko,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Pro Animals Finland ry,
www.pafiry.net
Pro Animals Finland - PAFi ry on syksyllä 2005 perustettu suomalainen yhdistys, joka auttaa keskitetysti yhtä tahoa kerrallaan edistämään kestävään kehitykseen pohjautuvaa eläinsuojelua, tukee kulloisenkin yhteistyötahon mahdollisesti ylläpitämiä eläinsuojia ja kannustaa ihmisiä ottamaan vastuuta lemmikeistään sekä kodittomaksi jääneistä ja kaltoin kohdelluista eläimistä. Yhdistys ei välitä Suomeen kodittomia koiria tai kissoja muista maista, vaan auttaa niitä paikallisesti.
|