|
19.7.07
Hei,
kesä on kauneimmillaan ja monet teistä ovat varmasti viettämässä
ansaittuja lomapäiviä. Itsekin yritän välillä nauttia Suomen suvesta
ilman kiirettä, vaikka tämän vuoden kesälomasta puolet jääkin syksyyn,
jolloin suuntaamme taas Tg-Jiun tarhalle.
Ensimmäiseksi kerron hieman kuulumisia Tg-Jiun tarhalta. Carmena on
tehnyt virallisen työsopimuksen tarhan toisen työntekijän, Adin
kanssa. Adin tapasimmekin kesäkuisella tarhareissullamme ja hän
vaikutti todella luotettavalta ja fiksulta nuorelta mieheltä ja olemme
erittäin iloisia siitä, että hän on päättänyt jäädä tarhalle töihin ja
halusi tehdä virallisen työsopimuksen. Tarhalla on vielä töissä
vanhempi herra, Vasile, mutta hän saa sosiaaliavustusta eikä halua
tehdä virallista työsopimusta koska sosiaaliapu loppuisi sen myötä.
Mutta Vasile on tärkeä apu Carmenalle tarhalla ja hän maksaa sitten
Vasilelle palkkaa pimeästi.
Patricia on vienyt lukuisia tarhan koiria steriloitavaksi ja kertoi,
että elokuun aikana tarhan koirista n. 10 tulee vielä viedä
steriloitavaksi. Tässä yhteydessä haluan muistuttaa siitä, että
koirien sterilointikulut ovat nousseet viime vuodesta yli
kolminkertaisiksi koska eläinlääkärit ovat nostaneet taksojaan. Meidän
tulee pyrkiä auttamaan mahdollisuuksiemme mukaan myös näiden kulujen
kattamisessa, koska tarhan koirien sterilointeja ei voi laiminlyödä.
Patricia on käyttänyt myös useita koiria spesialistien luona ja yksi
näistä koirista on pikkuinen Chica, jonka silmä oli pahasti
vaurioitunut. Chican silmää ei voitu pelastaa vaan se
poistettiin, mutta tyttönen voi hyvin.
Ja sitten hieman messuasiaa. PAFi sai yllättäen
mahdollisuuden osallistua Elomessuille 18.-19.8. Hämeenlinnassa.
Kannattaa laittaa ajankohta kalenteriin ja poiketa moikkaamaan PAFin
väkeä mukavilla messuilla. http://www.hameenmessut.fi/index.php?page=1295
PAFin kesäpaitoja naisille on vielä varastossa, samoin kesäisiä
ostoskasseja. Muistattehan, että tuotteistamme saadut myyntituotot
menevät kokonaisuudessaan uuden tarhan rakennusprojektiin.
Uutta tarhaa varten oli 31.6. koossa 8.183,69 euroa. Ottaisimmeko
yhteiseksi tavoitteeksi saada elokuun loppuun mennessä 10.000 euron
raja rikki. Silloin meillä olisi kasassa jo hyvä alkupääoma uutta
tarhaa varten.
Sitten vielä lopuksi yleisesti eläinsuojelusta Romaniassa. Yhdeksän
Romanian parlamentin jäsentä on jättänyt toukokuussa lakialoitteen,
jolla Romaniaan saataisiin eläinsuojeluasioihin erikoistunut
hallintoelin, joka valvoisi eläintensuojelun toteutumista ja lain
nojalla rankaisisi eläinsuojelurikkomuksiin syyllistyneitä.
Lakiehdotusta voi tukea allekirjoittamalla vetoomuksen, johon on
tarkoitus kerätä 5000 nimeä. Alla linkki vetoomukseen. Käykäähän
allekirjoittamassa. http://www.thepetitionsite.com/takeaction/384591711
Ja näinä kesän helteisinä päivinä muistatte varmasti itsekin
tarkkailla ympäristöänne ja toimia heti, jos havaitsette esim. koiran
yksin kuumassa autossa. Joskus pelastus voi olla hetkestä kiinni.
Kesäisin terveisin,
Kiia
|