Alkusyksyn uutissatoa
Elokuisen reissumme jälkeen Patricia on ehtinyt suorittaa opintoihinsa kuuluvat viisi tenttiä ja läpäissyt ne kaikki. Viime viikolla Patricia aloitti toisen vuosikurssin opinnot eläinlääketieteellisessä opinahjossaan Timisoarassa. Carmenan tohtorin tutkintoon tähtäävät opiskelut ovat ajan puutteen vuoksi olleet jonkin aikaa jumissa, mutta hänenkin tutkimustöitään on jo julkaistu useammalla taholla. Onnittelut molemmille upeista suorituksista!
Yleistä
Bukarestissa on allekirjoitettu perustamisasiakirjat uutta kansallista eläinsuojeluorganisaatiota LADARia koskien syyskuun puolessa välissä. Myös Pro Animals Romania on yksi organisaation perustajayhdistys monen muun vastaavan tahon rinnalla. Patrician isä, joka toimi tiiviisti eläinsuojeluasioissa tehden mm. raportteja, valituksia ja rikosilmoituksia eläinsuojelurikkomuksista ympäri Romanian toimiessaan FRPCA:n puheenjohtajana, tulee olemaan näyttävässä roolissa mukana uuden organisaation toiminnoissa.Organisaatiota täydentää tehopakkaus, grand old lady Maria Beck, joka on taistellut jo vuosikausia Bukarestissa eläinten oikeuksien ja lakiuudistusten puolesta. LADARin kanssa yhteistyötä tulee tekemään myös Bukarestissa naisten oikeuksiin perehtynyt huippujuristi Paula Iacob. Romaniassa tarvitaankin nyt ehdottomasti toimivaa ja ponnekasta katto-organisaatiota eläinten oikeuksien puolesta puhujaksi. Toivottakaamme onnea LADARille ja sen toimijoille!
Bukarestin kaupunginhallitus on perustanut vastikään viranomaiselimen nimeltään ASPA (the Authority for Animal Surveillance and Protection) ja ASPA on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen taas Bukarestin eläinlääketieteellisen yliopiston kanssa ja yhdessä ne ovat perustaneet yksikön nimeltä Veterinary Police. LADAR taas allekirjoittaa yhteistyösopimuksen VP:n kanssa voidakseen tulevaisuudessa tehostaa toimintaansa mahdollisimman laajasti. Veterinary Police on tehnyt jo yhteistyösopimuksen Vier Pfotenin kanssa Bukarestin kulkukoirien sterilointiohjelmasta, joka aloitettiin 10.9. Sopimus pitää sisällään kulkukoirien kiinnioton, madotuksen, steriloinnin ja rokotukset. Vier Pfotenin tarkoitus on steriloida 70 koiraa päivittäin. Bukarestin kaupunki tarjoaa operointitilat, mutta muun osan operaatiosta kustantaa Vier Pfoten. Bukarestin kaupungin hallitus on luvannut sopimuksessa sen, että kaupungin työntekijät ja sidosryhmät eivät osoita minkäänlaisia eläinsuojelun vastaisia toimia kulkukoiria kohtaan sen enempää kuin eutanasiaa tai myrkytyksiä. Toivokaamme sydämestämme, että Bukarestin kaupunki pitää lupauksensa ja tämä hienoa operaatiota voidaan jatkaa. Bukarest on usein esimerkkinä muille kaupungeille toiminnoissaan eläinsuojeluasoidenkin tiimoilta. Nyt muiden on hyvä ottaa Bukarestin malli omakseen.
PARin (Pro Animals Romania) tarhakuulumisia
Tarhalla mennään edelleen kahden työmiehen voimin ja toinen heistä on antanut varoituksen lähdöstään. Tarhalle on niin vaikeaa löytää työntekijöitä ja lähes mahdotonta löytää edes yhtä kunnollista työntekijää. Mutta meidän on nyt vain luotettava siihen, että Carmena ja Patricia löytävät jostain sitä niin kaivattua lisäapua. Talvikin on pian edessä ja ilman riittävää määrää työntekijöitä tilanne on todella huono.
Positiivinen asia sen sijaan on se, että yhteistyö uuden eläinlääkärin kanssa on sujunut hyvin ja vahvistuu viikko viikolta. On helpottavaa tietää, että tarhan koirilla on oma luottolääkäri, joka on valmis myös tulemaan tarhalle auttamaan eikä ota vastaan vain omalla klinikallaan.
Kymmenien koirien pelastusoperaatio lähikylässä
Carmena ja Patricia ovat joutuneet syyskuun aikana puuttumaan Tg-Jiun kaupungin liepeillä sijaitsevan pikkukylän koiraongelmiin. Syyskuun ensimmäisellä viikolla Carmena oli saanut puhelun, jossa joku kyläläisistä oli kertonut kuinka heidän naapurinsa oli joutunut sairaalaan ja hänen huolehtimansa kymmenet koirat olivat jääneet heitteille. Naapurin lehmä ja pari ankkaa oli kyllä viety naapurin suojiin, mutta koirista ei kukaan halunnut huolehtia. Huhu kertoi koirien terrorisoivan koko kylää ja jopa, että koirat syövät toisiaan nälkäänsä. Carmena kiirehti tietenkin paikan päälle ja totesi tilanteen. Koiria oli paljon ja yllättävän suuri osa niistä oli puhdasrotuisia. Koirat olivat kuitenkin ystävällisiä eivätkä pelänneet ihmisiä. Ne olivat myös hämmästyttävän hyvinhoidetun näköisiä. Kyläläiset kertoivat, että koirien emäntä on työtön, mutta käy keräämässä päivittäin tavaraa kaupungin laitamilta myydäkseen niitä ja ostaakseen ruokaa koirille. Ensitöikseen Carmena jätti koirille säkkikaupalla ruokaa ja otti muutaman pennun mukaansa. Carmena ja Patricia ovat vieneet koirille säännöllisesti ruokaa ja pyytäneet naapureita laittamaan koirille myös vettä juotavaksi. Koirille on annettu myös matolääkkeitä sekä ulkoloishäätöjä. Varsinkin kirppuja ympäristössä olikin kuulema sietämätön määrä. Carmena ja Patricia ovat ottaneet kymmenen koiraa tarhalle ja pitävät niistä siellä huolta. Loput koirista elelevät edelleen "omassa kodissaan" ja odottavat "omistajansa" kotiutumista.
Alla kuvia sairaalaan joutuneen naisen asumuksesta ja pihapiiristä.
Alla tarhalle suojaan otettuja koiria
Tarhan viemäröintiongelma
Tarhan viemäröintiongelmaan saatiin apua elo-syyskuun aikana ja terveystarkastusviranomaiset ovat olleet ainakin toistaiseksi tyytyväisiä tehtyyn ratkaisuun. Sen lisäksi, että kolmannen tarhan osasta saatiin johdetuksi putki likakaivoon, kävi loka-auto viisi kertaa tyhjentämässä ja puhdistamassa tarhan takaosasta ja kaivosta likavettä. Mutkiakin matkassa tietenkin oli kun työmiehiä piti patistella tulemaan viimeistelemään työt ja loka-autokin simahti pari kertaa kesken työn. Olen lisännyt muutaman kuvan asiasta kertovalle sivulle. Vielä kerran suuret kiitokset kaikille avustanne!
PAFi Koirafanitus -lehdessä
Koirafanitus -lehti kertoi PAFista syyskuun (7/2010) numerossaan upeine kuvineen kahden aukeaman verran ;) Jutun voit lukea täältä.
Kaunista ruskan aikaa toivotellen,
Kiia
|