Saavuimme poikaystäväni Jari-Pekan kanssa Targu Jiuhun 7.päivä lauantaina. Tämä oli minun kolmas kerta Targu Jiussa ja Jari-Pekalle ensimmäinen. Olimme olleet kiertelemässä Romaniassa reilun viikon, sillä halusin nähdä hiukan muitakin paikkoja Romaniassa. Onhan Romania matkailijalle hyvin mielenkiintoinen ja omalla tavallaan kaunis maa.

Olin yllättynyt etten muissa kaupungeissa törmännyt samanlaiseen kulkukoiraongelmaan kuin Targu Jiussa. Bukarest, Brasov ja Sibiu tosin ovat turistien suosiossa, joten onhan mahdollista että koiria "siivotaan" pois turistien silmistä.

Tg Jiu toivotti meidät tervetulleeksi omalla tavallaan; hotellin pihassa makasi kuollut kissa, jonka Jukka viimeisenä tarhapäivänämme siivosi pois jalkakäytävältä.

Esittelin kaupunkia Jari-Pekalle innoissani, olenhan sanonut että Targu Jiu on tavallaan toinen kotikaupunkini ja siltä minusta myös jälleen tuntui sinne palatessani. Kaupunkikierroksen jälkeen lähdimme tuttua reittiä pitkin kohti tarhaa, ja kuulinkin perästäni kommentteja; "Onko pakko juosta!?", ilmeisesti minulla oli kova kiire jo tarhalle. ;) Patricia oli jo tarhalla puuhailemassa päivittäisiä rutiinejaan. Halauksien ja lyhyiden kuulumisien vaihdon jälkeen vaihdoimme tarhavaatteet päälle ja suuntasimme sisälle koiratarhaan.

Esittelin innoissani Jari-Pekalle tuttuja koiria, ja kerroin kuka oli milloinkin ollut vielä pentu ja kuka selvinnyt milloin mistäkin sairaudesta tai vammasta. Tarhalla on monia koiria, joiden en itsekkään olisi koskaan uskonut selviytyvän mutta niin vain moni taistelee ja nyt ne leikkivät tarhalla keskenään, terveinä ja iloisina. Koska minullekin näistä tapauksista tulee hymy huulille ja tunne siitä, että sinnikäs auttaminen tuottaa tulosta ja kannattaa, en yhtään epäile sitä miten suurta voimaa nämä selviytyneet koirat antavat Carmenalle ja Patricialle. Kiiaa, Jukkaa ja Heliä odotellessamme minä trimmailin koirien turkkeja ja Jari-Pekka teki tuttavuutta satojen uusien kavereidensa kanssa.

Muutaman tunnin puuhastelun jälkeen pihaan ajoikin jo auto, ja loput tarhamatkalaisista olivat päässeet turvallisesti perille ja alkoi jälleen halailu ja kuulumisten vaihto. Myös Carmena saapui tarhalle tekemään jokapäiväistä kierrostaan ja tarkistamaan että tarhalla kaikki oli kunnossa. Carmenalla oli autossa mukanaan koira jonka oli edellisenä iltana löytänyt, sen toinen etujalka oli pahasti vioittunut. Koira oli hyvin heikko ja tuskissaan, sen kaulan alueelta siivosimme Patrician apuna sadoittain matoja jotka olivat syöneet sen ihonläpi aukkoja joissa madot lisääntyivät ja jatkoivat koiran syömistä elävältä. Madot saatiin pitkän puhdistuksen jälkeen pois ja haavat puhdistettua. Nyttemmin koira voi jo paljon paremmin ja sen jalka on operoitu.

Alla Patrician johdolla annettavaa ensiapua "matokoiralle", joksi hänet ensin ristimme. 

Alla kuvia "matokoirasta" viikko yllä olevien kuvien ottamisesta. Koiran nimi on nyt Stoke Jukan nimikkojalkapallojoukkueen mukaan (mitä se sitten enteileekään). Stoke on päivin ulkosalla saamassa auringosta lisävoimaa ja tutustumassa kavereihin. Iltaisin herra palailee vielä sairastupaan ja viettää yöt sisätiloissa jonkin aikaa. Stoke on kuulema tykästynyt erityisesti Patriciaan ja haluaisi seurata Patriciaa kaikkialle. Herra on myös erittäin hellyyden kipeä ja kerjää Patricialta koko ajan rapsutuksia. Stoke on yksi esimerkki siitä kuinka nopeasti tarhalle saapuvat loukkaantuneet ja sairaat koirat saavat elämänsä takaisin. Meistä reissulaisista tuskin monikaan jaksoi uskoa Stoken selviytymiseen.

Carmenan saapuessa löytyi tarhan pihalta myös uusi pentu, joka oli ilmeisesti juuri hylätty tarhan pihalle. Kaunis narttukoiran alku vietiin asuntovaunuun jossa se sai ruokaa ja vettä.

Ensimmäisenä iltana tarhalla Carmenan ja hänen ystäviensä seurassa. Koirat suorastaan syöksyvät Carmenan syliin aina kun hän astuu tarhan porteista sisään. Oikealla olevassa kuvassa tarhan pienimmät asukit.
 

Meidän olikin sitten jo aika siirtyä hotellille siistiytymään pikaisesti jonka jälkeen lähdimme porukalla syömään Patrician ja miehensä omistamaan pitsapaikkaan.

Carmena oli meitä siellä jo vastassa, ja Patrician oli määrä tulla hiukan myöhemmin. Vaikka Carmenan elämä kaikkien vaikeuksien keskellä on hyvin vaikeaa, jaksoi voimanaisemme olla iloinen ja puhua pälpättää niin tarhan asioista kuin vaihtaa kuulumisiakin hymyhuulilla. Kuitenkaan kukaan meistä ei voinut olla huomaamatta välillä sitä väsymyksen määrää mitä Carmena kantaa mukanaan. Patriciakin saapui paikalle ja niin muutama tunti vierähti rattoisasti syödessä ja keskustellessa.

Aamulla luonnollisesti painelimme markettiin pienten aamupalojen jälkeen ostamaan tarhalle koiranruokaa ja siivousvälineitä. Parkkipaikalla kuulimme heti jossain koiran haukkuvan hädissään ja Jukka jäikin etsimään äänen lähdettä kun me muut menimme ostoksille. Kun palasimme täysien ostoskärryjemme kanssa, oli Jukka löytänyt auton jonka sisällä oli musta villakoiraa muistuttava koira kuumissaan ja tuskissaan, yksi ikkuna oli hiukan raollaan, mutta aurinko paistoi auton sisään kuumasti. Kiia otti auton rekisterinumeron ylös ja lähti kertomaan kaupan info-pisteeseen koirasta, jotta kuulutuksen kautta omistaja saataisiin pian paikalle ja koira ulos autosta. Pian kaupasta tulikin kiireetön kolmikko ostostensa kanssa, eli ostoksia ei suinkaan ollut jätetty tekemättä vaikka koiran kärsimyksistä kaupan kovaäänisistä ilmoitettiin. En ollut itse paikalla kun omistaja saapuivat, mutta Jukka ja kumppanit olivat tarjonneet apuaan haluten tarjota koiralle edes vettä omistaan, mutta omistaja oli kieltänyt jyrkästi tarjoamasta vettä koiralleen tai muutenkaan keskustelemasta koko asiasta, ja ajoivat tiehensä.

Tarhalla porukkamme hajosi leikkaamaan koirien turkkeja ja kynsiä, kuvaamaan tarhan asukkaita ja jakamaan rapsutuksia niitä haluaville. Emme voineet vielä ostaa puutavaraa koirienkoppeja varten koska oli sunnuntai ja kauppa luonnollisesti kiinni. Päivä kului kuitenkin nopeaan kullakin puuhastellessa mitä milloinkin. Illalla oli ohjelmassa jälleen syömistä ja seurustelua Carmenan ja Patrician kanssa.

Maanantaina poikettiin säännöstä, ja ajoimme hotellilta suoraan tarhalle jotta pääsisimme pian ostamaan puutavaraa. Puutavaraa myyvä liike sijaitsi aivan tarhan vieressä ja saimmekin pian käsiimme ison läjän lautaa. Sitten alkoi kova pähkäily miten kopit rakennettaisiin niin että ne ovat kestäviä ja käytännöllisiä. Kun rakennussuunnitelma oli valmis, alkoi lautojen sahaaminen ja armoton naulaaminen. Niin kului tuntikausia ja koppeja alkoi valmistua kovaa tahtia.

Koppitalkoissa oli juuri päästy hyvään alkuun, kun tarhan työmiehet yrittivät tunkea neuvomaan.

Jukka hätisteli työmiehet kuitenkin oitis omiin hommiin ja talkoolaiset pääsivät näyttämään taitojansa.
 

Minä, Kiia ja Jukka lähdimme välillä vierailemaan Carmenan mukana Targu Jiun kunnallisella tarhalla jonne koirat oli siirretty vanhasta ulkotarhasta viime kesänä hiukan Targu Jiusta lähtöni jälkeen. Olin silloin tarhan avajaisissa ja paikalla oli paljon toimittajia kirjoittamassa miten "hieno uusi koiratarha kodittomilla koirille nyt oli." Nyt tarhan pihalle tullessa kantautui sisältä käsittämätön melu, minun pitikin tarkistaa Kiialta, kuuluiko tuo kaikki meteli koirista. Jo pelkkä meteli on niin hurja että on silkkaa kidutusta pitää koiria siinä tilassa, saati sitten se likaisuus ja haju. Koirilla oli erittäin vakavia iho-ongelmia, selittämättömiä avohaavoja ja ne lisääntyivät edelleen keskenään kuten edellisenäkin kesänä.

Tarhassa näin joitakin viime kesältä tuttuja koiria ja tunsin sanoinkuvaamatonta surua; onko nämä samat koirat olleet koko vuoden täällä, kun minä olen asunut omassa lämpimässä kodissa ja omat koirani nukkuneet pehmoisilla peteillä, eikö oikeasti ole mitään miten tämän kärsimyksen voi lopettaa? Toivoin tarhan keskellä seisoessani että voisin mennä ja ravistaa kaikkia niitä jotka sulkevat silmänsä tältä, ja huutaa etteikö kukaan tajua auttaa! Jossain, vaikka se ei meidän silmien edessä olekaan, on oikeasti hätä. Ja oloa ei helpota se, että Targu Jiun tilanne on vain neula heinäsuovassa ja yhtä huonoja, ellei huonompiakin, tilanteita on maailman joka kolkassa. Jostain on kuitenkin aina aloitettava ja auttaa tahoa kerrallaan, ja unohtaa oma pienuutensa sillä pienistä puroista kasvaa suuri virta ja jonain päivänä uskon että PAR:n ja PAF:n työ palkitaan ja asioihin tulee muutosta.

Kun olimme ottaneet kymmenittäin kuvia tarhasta ja sen koirista ja Carmena jakanut lisäravintoa tarhan heikoimmille oli aika jättää tämä koirien Auswitch taakse ja suunnata takaisin tarhalle koppitalkoisiin. Kävin vielä ennen lähtöä koiratarhan takana sijaitsevalla hevossäilöllä toteamassa ettei siellä ollut hevosia, eikä ollut vähään aikaan ollutkaan, sillä maa kasvoi rikkaruohoa. En voinut olla ajattelematta missä teurastusta odottavia hevosia nyt mahdettiin säilyttää.

Tarhalla Heli ja Jari-Pekka olivat kerinneet saada paljon aikaa ja minä sekä Jukka menimme vielä auttamaan jotta yksi koppi ehdittiin saada valmiiksi ennen hotellille lähtöä. Kiia vastasi kuvien otosta ja koirien paijaamisesta. Saimme valmiiksi 5 uutta koppia jotka vietiin illalla tarhan kolmanteen osioon jossa ne tulivatkin kovaan tarpeeseen. Pennut tulivat uteliaana haistelemaan ja tutkimaan koppeja, kukaan kuitenkaan ei vielä uskaltautunut koppien sisään, mutta myöhemmin kopit näytettiin hyväksyneen ja kopeissa oli asukkaita.

Myöhemmin autoimme Patriciaa jo aikaisemmin mainitseman etujalasta vammautuneen koiran hoidossa sekä kiertelimme tarhassa viettäen aikaa koirien kanssa.

Illalla sovimme tapaamisen hotellin ravintolaan. Patricia saapui paikalle ensin, ja ilmoitti että Carmenan lompakko yms. oli varastettu hänen autostaan ja totta kai Carmena oli tästä murtunut, koska mukana oli mennyt paljon hyvin tärkeitä papereita sekä kortteja. Päätimme kaikki mennä Helin huoneeseen istumaan ja juttelemaan mm. seuraavan päivän tapaamisesta kaupungintalolla. Kiia, Jukka, Carmena ja Patricia olivat menossa keskustelemaan mm. PAR:n tarhan tulevaisuudesta. Keskustellessamme kaupungintarhan tilanteesta, päättäjien mielivaltaisuudesta ja muutoinkin koko kunnallisentarhan toivottomasta tilanteesta, tajusin jälleen millaisia tuulimyllyjä vastaan Carmena ja Patricia taistelevat. Minulle on kunnia saada olla mukana taustajoukoissa vaikuttamassa Targu Jiussa oleviin epäkohtiin, ja toivoisin että löytyisi tapa jolla voisin entistä enemmän olla mukana auttamassa näitä kahta voimakastahtoista naista. Carmenan ja Patrician tapaisia ihmisiä saisi olla mielestäni maailma vaikka pullollaan ja toisten elämäntyötä arvostelevat puheet työnnettäköön jätemyllyyn. Pitkän ja mielenkiintoisen juttutuokion jälkeen toivottelimme toisillemme hyvää yötä ja menimme nukkumaan odottaen jännityksellä seuraava päivää ja mitä uutisia tapaamisesta kaupungintalolla saataisiin.

Kiia ja Jukka lähtivät aamulla kaupungintalolle ja minä ja Heli suuntasimme kävellen markettiin, josta oli tarkoitus ostaa viemisiä tarhalle, tällä kertaa myös pienet ruoka- ja juomapussit tarhan kolmelle työntekijälle. Kun olimme saaneet ostokset tehtyä, jäimme odottamaan milloin Kiia ja kumppanit vapautuisivat tapaamisesta. Aikaa kului ja keskustelut venyivät ja venyivät, joten otimme Helin kanssa taksin hotellille jossa lastasimme tavarat vuokra-autoomme, otimme tarhalle tarvittavat vaatteet ja tavarat ja lähdimme jälleen taksilla kohti tarhaa nyt myös Jari-Pekka mukanamme.

Tarhalla aloimme heti kasata taas koppeja, sillä aikaa oli hukattu jo tarpeeksi ja oli viimeinen päivä. Jonkin ajan kuluttua Kiia ja Jukka tulivat myös tarhalle kertomaan keskustelusta päättäjien kanssa. Kiia onkin kirjoittanut kattavan paketin tarhan tilanteesta, jossa käy ilmi keskustelussa puhutusta viemäröinnistä jolla tarha saa taas hetken olla rauhassa sekä muista vaihtoehdoista joita puolin ja toisin tarjottiin. Kun olimme aikamme päivitelleet mm. romanialaisten tapaa keskustella, jatkui koppiprojektin loppurutistus. Saimme valmiiksi vielä 2 koppia, hiukan isompia kuin edellisenä päivänä rakennetut kopit. Jälleen päivän päätteeksi kopit vietiin tarhaan, tällä kertaa ensimmäiseen osioon jossa osa vanhoista kopeista vetelee jo viimeisiään joten jälleen joka koppi tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tässä tarhassa ei suinkaan ujosteltu uusia asumuksia, toisin kuin pentujen asuttamassa tarhassa. Reippaasti aikuiset koirat hyppivät koppien katoille ja nurkilla oli kova kuhina, koska jokaisen poikakoiran oli merkattava uusi asumus, uutuuttaan haisi varmaan pahalle. :)

Kävin haikein mielin sanomassa heipat koirille, toivottavasti ensikesänä taas nähdään. Veimme tavaroita paikoilleen ja purimme vuokra-autostamme tavarat tarhalle ennen lähtöä, ja viivyttelimme lähtöä tarhan pihassa kunnes huomasimme joukon koiria tappelevan viereisellä tontilla. Muut koirat tunnistimme niin tarhan kuin läheisten liikkeidenkin vahtikoiriksi jotka olivat hyökänneet tuntemattoman koiran kimppuun, joka oli erehtynyt näiden reviirille. Hetkessä koirat olivat siirtyneet tappelemaan keskelle vilkkaasti liikennöityä tietä, ja ennen kuin kukaan meistä kerkesi edes huomata takaa tulevaa autoa, oli auto jo ajanut vierasta koiraa päin ja kuului pamaus. Alueen vahtikoirat kerkesivät kaikki väistää autoa, mutta vieras koira törmäsi autonkeulaan, pyöri monta metriä tietä pitkin ja nousi ylös juosten heti pusikkoon. Yritimme katsoa näkyisikö koiraa ja oliko se loukkaantunut, vaikka neljällä jalalla pusikkoon juoksikin. Emme kuitenkaan löytäneet koiraa, joten voimme vain toivoa ettei se vammautunut, ainakaan pahasti. Käsittämättömintä tapauksessa on se, että autoa ajanut mies ajoi järjetöntä ylinopeutta ja vielä suoralla tiellä jossa takuulla näki koiria olevan tiellä ja olisi voinut hiljentää. Miehen törmättyä koiraan, se nousi autostaan puhelin korvalla ja vain tarkistaakseen ettei auton puskuriin tullut mitään. Auto oli ilmeisesti kunnossa, sillä mies hyppäsi takaisin autonrattiin ja ajoi pois.

Tämänkaltaista välinpitämättömyyttä Romaniassa riittää, ja Patrician mukaan moni autoilija ajaa koirien päältä tahallaan. Toisaalta tarhalla onkin paljon koiria joiden takapää on aikoinaan ollut halvaantunut ja pahoin auton kanssa törmänneitä, mutta eloonjääneitä koiria, on myös päästetty paremmille maille Carmenan ja Patrician toimesta. En uskalla edes ajatella kuinka paljon koiria kituu tälläkin hetkellä teiden varsilla välinpitämättömyyden vuoksi ja mitä ovat mahtaneet kokea ennen kuolemaansa ne kaikki näkemäni jo kuolleet koirat tienposkessa.

Söimme taas illalla hyvin ja vietimme laatuaikaa Carmenan ja Patrician seurassa, jutellen niin tarhan asioista kuin heitellen vitsejä ja muuta hölmöä joka sai koko porukan nauramaan vatsat kippurassa. Mahtavaa on, että molemmat naiset pystyvät rankasta arjestaan huolimatta yhä nauramaan ja vitsailemaan, vaikka vaikeat asiat eivät unohdu (eikä niiden toki pidäkään unohtua). On mielestäni lähes elämänehto osata välillä nauraa! :)

Niin oli taas viimeinen yhteinen ilta vietetty ja haikeiden jäähyväisten aika. Kiia lupasi tulla keväällä taas käymään, johon Carmena totesi että siihenhän on vuosi! Selityksistä huolimatta Carmena oli edelleen varma että kevääseen on vuosi aikaa, koska se aika kuulemma tuntuu niin pitkältä. Niin tärkeää meidän vieraileminen tarhalla Carmenalle on, enkä tarkoita siis meitä jo tarhalla moneen kertaan käyneitä ainoastaan, vaan myös uudet kasvot otetaan ilolla mukaan ja toivotetaan Targu Jiussa ihan varmasti tervetulleeksi! Ja kaikki jotka epäilevät pystymistään kohtaamaan tämänlaista kurjuutta, suosittelen matkaa tarhalle siitäkin huolimatta, sillä se ei tapa, sieltä jokainen on tullut takaisin kotiin ja elämä jatkuu myös sen jälkeenkin ;) (ihan samat fraasit kuin hammaslääkäriä pelkääville). Se ei ole pelkkää surkeutta, vaan tämän kaltaisissa paikoissa oppii iloitsemaan siitä olennaisesta; elämästä!

Terveisin Tuuli.

Tuulin matkakertomusten innoittamana päätin lähteä mukaan reissuun kun hän ilmoitti lähtevänsä mukaan tarhamatkalle. Aikaisemmin kiinnostukseni eläinsuojeluasioihin Romaniassa heräsi kuunnellessani Tuulin tarinoita matkoiltaan. Ennen tarhamatkaa tietämykseni mm. PAFin ja eläinsuojelun toiminnasta rajoittui lähinnä Tuulin minulle kertomiin asioihin. Ennen matkaa minulla ei ollut suuria odotuksia, tiesin että tulen olemaan mukana auttamassa tarhan arjessa. Heti alussa heräsin karuun todellisuuteen nähtyäni kaikki ne surkeat koirat kaduilla, kuolleen kissan hotellin edessä ynnä muut todisteet eläinten huonosta kohtelusta.

Ensimmäistä kertaa tarhalle mentyämme hämmästelin tarhalla olevien koirien määrä. Kaikenkarvaisia, kaikenkokoisia ja kaikennäköisiä koiria tervehti saapumistamme iloisella haukunnalla. Aluksi mietin, että miten koirat ottavat uuden tulokkaan vastaan ja ovatko ne aggressiivisia uusia tuttavuuksia kohtaan, mutta kuten vanhan kansan sanontakin sanoo, "Ei haukkuva koira pure". Niinpä uskaltauduin menemään sisälle tarhaan ja kuten odottaa sopikin, vastaan ei tullut vihaisia, aggressiivisia koiria vaan rapsutuksia haluavia, uteliaita ja iloisia kavereita. Ja rapsutettavia riittikin jokaiselle kädelle ja jalalle ja välillä jopa päälle (kun sattui istahtamaan kopin katolle jonkun koiran viereen). =)

Myös Carmenan ja Patrician ja muiden tarhamatkalaisten ensitapaaminen jännitti hieman, koska en ollut ketään heistä aikaisemmin tavannut ja en tiennyt kuinka uusi tarhamatkalainen vastaan otetaan. Vastaanotto oli kaikkien osalta kuitenkin hyvin lämmin ja vaikka tarhalla olo ei kestänytkään kuin muutaman päivän, tuntui tämän jälkeen kuin olisi tuntenut koko porukan jo useamman vuoden, niin hyvin kaikki tulivat keskenään toimeen.

Omat päiväni tarhalla kuluivat pääasiassa satoja koiria rapsutellessa sekä niille uusia koppeja rakentaessa. Oli mukava huomata, varsinkin pentuaitauksessa, kuinka koirat leikkivät keskenään ja heillä tuntui olevan hyvät oltavat. Totta kai pieniä nahisteluitakin välillä näkyi, mutta eihän noin monta koiraa voi tulla keskenään toimeen ilman pienintäkään välienselvittelyä, samahan pätee myös meihin ihmisiin. 

     

Nautin kaikin puolin tarhalla olosta ja vaikka päivät olivat välillä pitkiä, menivät ne kuin lentämällä ohi. Neljä päivää on mielestäni ihan liian lyhyt aika tarhalla käydessä. :) Suosittelen kaikille, joilla mielenkiintoa ja mahdollisuuksia löytyy tarhalla käymiseen, tarttumaan tähän tilaisuuteen. Reissu oli omalta kohdaltani ainakin hyvin antoisa ja viimeisiä hyvästejä antaessani lupasin tarhan vanhalle vahtikoiralle (joka me nimettiin Papaksi, ennen kuin Carmena kertoi meille sen oikean nimen, jota nyt en tietenkään enää muista) tippa ison miehen linssissä, että tulen mahdollisimman pian takaisin. Saman lupauksen tein myös Carmenalle ja Patricialle, ja saatoin jopa vahingossa lipsauttaa, että seuraavan kerran jään sinne asumaan. :D Se oli ehkä vähän liikaa luvattu, mutta käymään menen tarhalla ihan varmasti uudelleen.

Terveisin,

Jari-Pekka

Tg-Jiun tarhareissukuvia