Pro Animals Finland ry
Lahjoita

IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
Facebook/Twitter/ MySpace

Pro Animals Finland ry
facebook.jpg 

 

   twitter_logo.jpg


PAFin MySpace -ryhmä

 

Etusivu

Uutisia 2.8.2010

Kirjoittelen vielä näin ennen ensi lauantaina alkavaaTg-Jiun tarhareissuamme kuulumisia Carmenalta ja Patricialta.

Tg-Jiun tarhalta

Tarhalle on taas tullut paljon uusia koiria ja kaikki uusista tulokkaista ovat pentuja, joita on viime viikkojen aikana löytynyt kaduilta autojen seasta ja niitä on myös ilmestynyt öisin tarhan pihalle sekä Carmenan kotiportille. Patricia kirjoitti, että kahden viikon aikana tarhalle on tullut kaksikymmentä pentua.

Tg-Jiussa on vältytty tulvilta ja pitkiltä rankkasateilta, mutta ukkosmyrskyjä siellä on ollut tavallista enemmän. Ne aiheuttavat paniikkia ja rauhattomuutta tarhalla ja yleensä muutama koira onnistuu rikkomaan verkkoaitaa ukkosten aikana ja juoksemaan tarhan ulkopuolelle. Valitettavasti kaksi koiraa on menehtynyt juostuaan suoraan auton alle. Verkkoaitoja yritetään paikata ja vahvistaa tuon tuosta, mutta sadat paniikissa olevat koirat kykenevät kyllä rikkomaan vankempaakin aitaa.

Patricia kertoi, että jokin aika sitten Carmena oli ihmetellyt miksi jotkut tarhan koirista tuntuivat olevan nälissään ja asiaa penkoessaan naiset huomasivat, että työmiehet ovat ruokkineet koiria välillä huolimattomasti eivätkä siis olleet pitäneet huolta siitä, että kaikki koirat saisivat riittävästi ruokaa. On tietenkin selvää, että satojen koirien ruokkiminen ei ole helppoa hommaa ja kestää tuntikausia mikäli se tehdään huolella. Carmena ja Patricia päättivätkin, että koirien ruokinta-aikaan jompi kumpi heistä on aina paikalla tarkistamassa, että koirat tulevat ruokituksi niin kuin pitää. Tämä tietysti lisää entisestään naisten työmäärää, koska aika on heille todella kallista. Mutta koirat ovat tietenkin Carmenalle ja Patricialle etusijalla.

Uudesta Seelannista Tg-Jiuhun palannut eläinlääkäri on mielellään käynyt antamassa hoitoa tarhan koirille ja saapunut akuutin hädän tullen paikalle auttamaan. Kyseisellä lääkärillä vain ei ole vieläkään virallista toimilupaa Tg-Jiussa ja näin ollen hän ei voi antaa kuitteja antamastaan avusta. Carmena ja Patricia ovat näin ollen joutuneet maksamaan tälle lääkärille omista varoistaan. Craiovassa toimiva tarhalla auttanut eläinlääkäri on ollut heinäkuun lomalla ja syksyn tullen hän toivon mukaan haluaa jatkaa tarhan koirien auttamista tulemalla kerran kuussa operoimaan ja steriloimaan tarhan koiria.

Kaupungin tarhalta

Tg-Jiun kaupungin ylläpitämällä tarhalla on tilanne järkyttävä. Tarhalla ei ole ollut kuukauteen vettä, jolla pestä häkkien lattioita ja voitte kuvitella minkälainen haju ja bakteerikanta siellä vallitsee. Tarhan tiloissa on jopa vaikeaa hengittää ja ilmanlaatu on varmasti vaarallinen niin työntekijöille kuin koirillekin. Tarhalla on tietenkin myös todella paljon sairaita ja kärsiviä koiria. Carmena käy sitkeästi päivittäin kaupungin tarhalla ja tekee sen minkä voi auttaakseen.

Kaupungin tarhalle on palkattu uusi eläinlääkäri, joka vaikuttaa ihan täysipäiseltä ihmiseltä. Hän on jopa tilannut lääkkeitä hoitaakseen koiria, mutta siinäkin on omat mutkansa. On turhaa aloittaa hoitamaan koiria, jos koirien elinympäristö on täynnä bakteereita ja tautipesäkkeitä. Ensin tarhan tilat pitää saada pestyä ja desinfioitua ja vasta sitten aloittaa koirien hoidot. Nyt eläinlääkäri odottaakin, että kaupungin päättävät elimet käsittelisivät hänen ehdotuksensa tilojen perinpohjaisesta puhdistuksesta.

Kaupungin tarhalle on kesän aikana tuotu myös paljon koiria, jotka koirarankkurit ovat anastaneet omistajilta. Kun koirien omistajat ovat sitten tulleet hakemaan koiriaan pois, on heitä sakotettu rankalla kädellä. Carmena ja Patricia tekivät näistä toimista tietenkin ilmoituksen eteenpäin ja sakottaminen todettiin laittomaksi ja se lopetettiinkin. Tässäkin voimme vain ihmetellä kuinka älyttömästi asiat voivatkaan mennä. Ihmisiä, jotka haluavat pitää huolta koiristaan sakotetaan, mutta niitä, jotka hylkäävät ja pahoinpitelevät koiria, ei rangaista millään tavalla.

Carmenan ja Patrician kuulumisia

Carmenan kotiapulainen oli irtisanoutunut heinäkuun puolen välin tienoilla ja se on lisännyt Carmenan työtaakkaa toistaiseksi. Carmenalle kotiapu on äärettömän tärkeää, koska hänellä on niin paljon työsarkaa päivittäin ympäri kaupunkia sekä usein kaupungin ulkopuolellakin. Myös Dona ja Daria -hevoset tarvitsevat päivittäin melkoisen paljon huolenpitoa ja ihmiskontakteja, jotta niitä kykenee käsittelemään ilman pelkoa tulla potkituksi ja purruksi.

Patricia vieraili heinäkuussa miehensä kanssa moikkaamassa ystäviään Zakyntoksen saarella Kreikassa.  Patricia kertoi olleensa surullinen, koska sielläkin oli valtavasti kodittomia koiria ja muutenkin hän näki paljon esim. lampaita ja vuohia todella surkeissa olosuhteissa. Zakyntos oli Patrician mielestä jopa vielä enemmän (jos mahdollista) jäljessä eläinten hyvinvointiasioissa kuin Tg-Jiu.

Syyskuun 1-10. päivä Patricia viettää Timisoarassa, jossa hänellä on eläinlääketieteellisiin opintoihinsa liittyen 7 tenttiä. Patrician on läpäistävä niistä vähintään neljä voidakseen jatkaa seuraavalla vuosikurssilla. On valtava urakka opiskella täysinäisten ja niin henkisesti kuin fyysisestikin rankkojen työpäivien ohella. Toivokaamme, että Patricialla riittää kuitenkin voimia tuon hänelle sekä meille kaikille niin tärkeän unelman toteuttamiseen.

Yleistä

Ihmiset ovat ilmoittaneet Carmenalle ja Patricialle lukuisia tapauksia, joissa kaupungin koirarankkurit ottavat kiinni koiria ja pahoinpitelevät niitä lasten silmien edessä. Kun asiasta on joku yksityinen henkilö uskaltanut valittaa kaupungin hallintoelimiin, on sieltä tullut vastaus pitää huoli vain omista asioista. Se tuntuu olevan vallassa olevien vastaus asiaan kuin asiaan kun on kyseessä eläimet ja niiden hyvinvointi.

Noin viikko sitten erään ukkosmyrskyn aikana joutui kauris ahdinkoon eli putosi syvään altaaseen josta ei päässyt ylös. Carmena sai asiasta tiedon ja soitti kymmeniä puheluita mm. palolaitokselle, poliisiviranomaisille ja metsästysseuroille saadakseen apua. Lopulta eräs kaupungin pelastuslaitoksen miehistöön kuuluva henkilö lähti avuksi ja kauris saatiin ylös altaasta. Media oli tietenkin kutsuttu paikalle ja kunnian saivat, kuinkas muuten - kaupungin pelastuslaitoksen henkilöstö. Carmenasta ei mainittu sanallakaan. Kauris oli vahingoittunut takajaloistaan, mutta eläinlääkärin tarkistuksen mukaan vammat eivät olleet niin vakavia, etteikö ne parantuisi lyhyehkön ajan sisällä ja niin kauris vietiin toipumaan metsänvartijan luo. Patricia kävi tarkistamassa kauriin tilan seuraavana päivänä ja totesi sen olevan hyvän. Mutta mitä tapahtuikaan sen jälkeen. Kauris oli tapettu ja sen ruumis hävitetty metsästäjien toimesta. Kun asiaa ollaan yritetty selvittää, peittelevät kaikki mahdolliset tahot toistensa jälkiä ja Carmenakin on saanut jälleen kerran uhkauksia eri tahoilta ja käskyn pitää huolen omista asioistaan.

Viikko sitten Tg-Jiun maalaiskylässä tapettiin koira naapurin toimesta omistajan silmien alla. Raakaan tekoon syyllistynyt oli vieläpä nainen. Omistaja yritti saada vielä elossa olleelle koiralle eläinlääkärin auttamaan. Eläinlääkäri kuitenkin kieltäytyi avunannosta, koska koiran tappaja on hänen tuttunsa. Kyläläiset olivat jopa filmanneet koiran viimeiset hetket, mutta kukaan ei tietenkään ollut mennyt väliin silloin, kun koiran olisi voinut vielä pelastaa. Omistaja vei koiransa ruumiin tutkittavaksi eläinlääketieteelliseen laboratorioon saadakseen todisteita julmasta taposta. Mutta kuinkas taas kävikään. Koiran ruumis oli hävitetty ko. laitoksessa ja omistajalle oli annettu lausunto, että koira oli kuollut kenties vesikauhuun tai muuhun tautiin. Ja miksi näin meneteltiin? Kyseisen laitoksen henkilökuntaan kuuluu avunannosta kieltäytyneen eläinlääkärin vaimo, joka oli tietenkin halunnut peitellä tutun julmia toimia.

Toissa päivänä tapahtui jotain aivan kauheaa, kun Brasovin kaupungissa tapettiin koira ja se johti myös koiraa pelastamaan tulleen henkilön kuolemaan. Tapetun miehen perheelle lähetettävään surunvalitteluviestiin voi osallistua Facebookissa.

Tämä laittaa meidät varmasti miettimään jälleen kerran kuinka suojattomia Carmena ja Patricia ovatkaan taistellessaan eläinten oikeuksien puolesta ja saadessaan jatkuvasti myös tappouhkauksia. Sitä kun ei ole mitenkään vaikea toteuttaa jonkun hullun toimesta, hullun jolle ihmisen elämä ei merkitse yhtään sen enempää kuin eläimenkään.

Tarhareissumme 7-11.8

Vaikka uutiset olivatkin surullisia ja masentaviakin, olemme iloisia voidessamme jälleen matkata Tg-Jiun tarhalle tapaamaan Carmenaa ja Patriciaa sekä tarhan koiria ja kissoja sekä tietenkin Donaa ja Dariaa. Viemisinä toimitamme Carmenalle ja Patriciale monta säkillistä tervehdyksiä ja voimahaleja heidän suomalaisilta ystäviltään. Tarhareissulla meillä on tiedossa ainakin koppien rakennustalkoot.

 

Toivon, että jokainen meistä lähettää ajatuksissaan voimaa ja positiivista energiaa näille ihanille ja väsymättömille ystävillemme Tg-Jiussa.

-Kiia-