Tg-Jiun tarhareissuni 9-13.6 

Vihdoin, koitti päivä, jolloin kauan suunnittelemastani tarhamatkasta tuli totta. Tuskin maltoin odottaa, että kone laskeutuisi Romaniaan. Taisin olla ensimmäisenä ulkona koneesta ja onnekseni matkalaukkunikin löysi perille, sillä laukku oli täynnä lääkkeitä ja muita tarpeellisia tarvikkeita tarhalle.

Lentokentältä matka taittui vuokra-autolla kohti Tg-Jiuta, ja jo tuo ajomatka oli aikamoinen kulttuurishokki, kulkukoiria kun näkyi teiden varsilla niin elävinä kuin kuolleina. Lähes jokaisella taukopaikalla tuli pysähdyttyä nakkipakettien kera. Nakit kuitenkin hupenivat hetkessä matkan ollessa melkein 300km, joten valitettavasti oli hyväksyttävä tosiasia, että jokaista kulkukoiraa ei voinutkaan auttaa. Oli yritettävä iloita siitä, että edes jonkun päivän oli saanut pelastettua maittavalla aterialla.

Tarhalle oli tietenkin päästävä heti ja illalla kävinkin vielä tutustumassa tarhan asukkeihin. Uusi ihmisvieras otettiin vastaan aikamoisella laulukuorolla. Haukunta oli melkoista, sillä koiria oli tarhalla yli 500. Laulanta vaihtui kuitenkin hetken kuluttua uteliaaksi nuuskimiseksi ja sen jälkeen sitä olikin kymmenkunta hauvelia kutsumassa joko leikkiin tai pyytämässä rapsutuksia. Siinähän se ilta sitten vierähtikin. Juuri ja juuri malttoi käydä hotellissa nukkumassa ja sitten heti aamusta takaisin tarhalle. Carmena toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja piti huolta koko matkani ajan että minulla oli kaikki hyvin.

Faunattaren lahjoittaman trimmerin kanssa heiluin tarhalla ensimmäisen aamun ja samalla pääsin tutustumaan uusiin ystäviini hieman lähemmin. Osa tykkäsi tarjoamastani palvelusta, osa ilmoitti että "senkus kokeilet mutta omalla vastuulla". Nämä kaverit jäivät tällä kertaa ilman tukanleikkuuta ;) Tarhan sairastuvalla oli muutama hauveli keräämässä voimia ja olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan Patrician työskentelyä vaikeastikin haavoittuneiden koirien suhteen. Patricia näytti myös kuvia heidän aikaisemmista potilaista, jotka nyt kirmasivat onnellisina tarhalla. En voinut uskoa että kyseessä saattoi olla sama koira, joka kuvassa näytti jo kuolleelta. Carmena ja Patricia ovat todellisia ihmeidentekijöitä! Ja Patrician eläinlääketieteelliset opinnot ovat aivan mahtava lisäapu tarhan koirille ja sen avulla Carmena ja Patricia kykenevät hoitamaan koiria entistä paremmin.

Sairastuvan rutiineihin kuului aamuruokinta, lääkitys sekä häkkien ja lattioiden siivoaminen. Itse tarhalla työskenteli kaksi työntekijää jotka hoitivat koirien ruokinnat, huolehtivat vedensaannista ja siivosivat tarhaa aamusta iltaan. Vaikuttavin hetki päivässä oli Carmenan iltakierros jolloin hän kävi läpi jokaisen häkin ja jokainen koira sai hyvänyöntoivotukset. Carmena muisti kaikkien nimet, joten koirat ovat todellakin hänen perheenjäseniään. Carmena oli erittäin tarkka siitä, että kaikki oli kunnossa ja jokainen koira voi hyvin. Seuraavaa päivää hieman pelkäsin, nimittäin oli aika käydä kaupungin tarhalla. Matka tarhalle ei ollut pitkä mutta kesti sitäkin kauemmin sillä matkan varrella oli tietyt pysähdyspaikat, joissa Carmena ruokkii kulkukoiria. Koirat odottivatkin puskissa Carmenan tuloa ja osa juoksi auton perässä tietäen että kohta olisi illallisaika.

Kaupungin tarhalla Carmena käy jokapäivä tarkistamassa että koirat ovat saaneet ruokaa ja juomaa ja vie aina mukanaan sangollisen herkkulihapaloja jotka hän kristillisesti jakaa kaikkien kesken. Koiria oli tarhalla noin 200 ja erona tietenkin ulkoisten puitteiden lisäksi oli se, että haukunta ei ollut siellä tervetuloa-haukuntaa, mikä loppui kun vieras oli tullut tutuksi,vaan tuo ulvonta oli tuskaista eikä loppunut lainkaan. Koirat ravasivat stressissä noin 10 neliön kokoista betonilattiahäkkiä edes takas ja tarhalla jo kauemmin olleet koirat olivat jo luovuttaneet. He olivat menettäneet uskon ja toivon ja vain odottivat kuolemaa. Tuolloin kaupungin tarhalla oli kahdet pennut, joilla ei kuulemma ole mitään mahdollisuuksia selvitä edes ensimmäisistä päivistä. Osa haukkoikin jo viimeisiä hengenvetoja. Siinä vaiheessa en pystynyt enää pidättelemään itkua... Tarhan koirilla on kaikilla edessä yhtä lohduton loppu ja varma kuolema. Osa vaan joutuu kärsimään tarhalla pitkään ennen kuin voimat vähenevät niin että joku tarttuva tauti tai nälkä vie voiton.

Kaupungin tarhan nähtyäni katsoin aivan uusin silmin Carmenan tarhaa. Miten elämäniloisia Carmenan koirat olivatkaan.Nimesinkin tarhan HappyShelteriksi! Carmena ja Patricia ovat onnistuneet tarjoamaan tarhan koirilleen elämän ja sen parempaa lahjaa ei olekaan!

Sain myös kunnian vierailla Carmenan kotona, jonka Carmena kylläkin ilmoitti olevan koirien koti, koirien ehdoilla kun siellä eletään. Hauveleita olikin joka lähtöön, oli isoa ja pientä, kolmijalkaista ja yksisilmäistä, mutta heitä kaikkia yhdisti yksi asia. Onnellisuus. Hännät heiluivat ja iloinen haukunta kantautui varmasti myös naapurien korviin. Carmenan puutarha oli kuin pieni paratiisi. Niin kodikas ja kaunis. Kävimme myös tervehtimässä Donaa ja Dariaa, hevosia, joita Carmena hoitaa kotinsa vieressä omistamallaan tontilla. Naapurien kauhuksi Carmenalla on myös siellä koiratarha noin 50 koiralle. Ei voi muuta kuin ihmetellä ja ihailla tuota omistautumista ja uhrautumista. Toki eläinsuojelutyö antaa myös paljon mutta kyllä se ottaakin. Niin paljon joutuu kohtaamaan negatiivisia asioita ja ihmisiä ja surullisia koirakohtaloita, että siinä on kyllä taakkaa kannettavana yhdelle ihmiselle. Patrician kanssa käytiin myös katsastamassa muutama tontti, uutta tarha-hanketta silmälläpitäen. Valitettavasti jokaisessa oli omat ongelmansa, joko sähkönsaannin tai tontin hinnan suhteen, taikka sitten naapureita oli liian lähellä, tai kulkuyhteydet mahdottomat. Siispä sopivan tontin metsästäminen jatkuu edelleen.

Paljon muutakin tapahtui matkalla, mutta jottei tästä kertomuksestani tule romaania, jota kukaan ei jaksa lukea, tiivistän kaiken kokemani hetkeen joka on jättänyt sydämeeni ison tassunjäljen: En ikinä unohda niitä hetkiä kun istuin tarhalla auringon laskiessa koirat kainalossa ja katselin kuinka levollisesti tarhan väki alkoi käydä iltapuulle. Päivän tutut ja turvalliset rutiinit oli käyty läpi ja nyt oli aika vetäytyä omiin koppeihinsa rauhoittumaan ja keräämään voimia seuraavan päivän leikkejä varten.

Koin myös sen kuinka helposti paikalliset hylkäävät koiriaan Carmenan ja Patrician tarhalle ja ymmärsin kuinka turhautuneita naiset varmasti välillä ovatkaan. Alla kuva miehestä, joka hylkäsi emän ja kassillisen poikasia tarhalle.

Alla olevassa kuvassa rakas kummikoirani Scapi ja minä 

Tarhan koirien lisäksi sydämeni valloitti myös Carmena ja Patricia. Heistä tulikin minulle kuin toinen äiti ja sisko. Joten perhe kasvoi tälläkin reissulla vaikka tällä kertaa ei nelijalkaista tarttunutkaan kainaloon...vielä.

Kesäterveisin,

Jenní

PS. Lisää tarhareissukuvia tulossa pian.