Pro Animals Finland ry
Donate
Pro Animals Finland


tayte.png
Find us
challenge.jpg

rescuedona.jpg

rescuerona2.jpg


 

Home arrow News arrow Kiinnostus ulkomailla tehtävään paikalliseen vapaaehtoistyöhön kasvaa 20.5.2010

Kiinnostus ulkomailla tehtävään paikalliseen eläinsuojelutyöhön kasvaa

Pro Animals Finland (PAFi) ry:n tukeman eläinsuojeluyhdistys Pro Animals Romanian kodittomien koirien tarhalle Romanian Tg-Jiuhun on PAFin reilun neljän toimintavuoden aikana matkannut jo kourallinen suomalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä, joille vierailut tarhalla ovat olleet ikimuistoisia kokemuksia.

Nyt kesäkuussa koiratarhalle kuukaudeksi auttamaan lähtee päijäthämäläinen Toni Lahtinen, jolla on eläinsuojelukokemusta myös viranomaispuolelta; Lahtinen on Suomessa poliisiviranomaisena toimiessaan tehnyt mm. eläinsuojelutarkastuksia ja tutkinut eläinsuojelurikoksia.

Lahtinen tutustui ensi kerran tarhaan PAFin hallituksen jäsenten perinteisellä keväisellä tarhareissulla viime huhtikuussa. "Auttaminen alkeellisella tarhalla ja alueella, jossa eläinsuojelu on vielä lapsenkengissä sekä erityisesti paikallista eläinsuojelutyötä lähestulkoon yksin tekevien Pro Animals Romanian perustajien, Carmena Serbanoiun ja hänen tyttärensä Patricia Paraschivin, uurastuksen näkeminen teki minuun niin suuren vaikutuksen, että halusin lähteä tarhalle omatoimisesti uudestaan. Täysin erilaisten eläinsuojeluun liittyvien olosuhteiden kokeminen tuo myös uutta perspektiiviä niin suomalaiseen eläinsuojelutyöhön kuin omaan elämänkatsomukseen", kertoo Toni Lahtinen.

Kesäkuussa Pro Animals Romanian tarhalle auttamaan suuntaa myös kodittomien koirien auttajana tunnettu Jenni Nielikäinen, joka on seurannut Pro Animals Romanian ja sen ylläpitämän koiratarhan vaiheita lähes PAFin perustamisesta lähtien. Nielikäinen on niin ikään yksi pitkäaikaisimmista tarhan koirien suomalaisista kummeista. "Olen jo pitkään harkinnut lähteväni mukaan tarhareissulle Romaniaan ja nyt siihen vihdoin tarjoutui mahdollisuus. Tiedän, että matkasta tulee henkisesti rankka, mutta uskon kokevani myös sellaisia ilon tunteita, joita ei muualta saa. En malta odottaa, että pääsen helpottamaan Carmenan ja Patrician työtaakkaa edes hetkellisesti. Tosin yhteen kertaan tarhamatkani tuskin jää, sillä elokuussa olisi jo tiedossa seuraava reissu", Jenni Nielikäinen toteaa.

Vapaaehtoistyö ulkomaisissa eläinsuojissa on viime vuosina lisääntynyt ja se on näkynyt myös PAFin toiminnassa. Yhä useampi suomalainen eläintenystävä on halukas auttamaan kodittomia eläimiä konkreettisesti paikan päällä ja kokemaan raskaan arjen, jota eläimiä auttavat paikalliset kohtaavat päivittäin. Paikallisesti tehtävä eläinsuojelutyö on tärkeää, jotta kodittomien ja kaltoin kohdeltujen eläinten tilanne paranee siellä, missä eläimet ovat ja yhteisön asennetta pyritään muuttamaan eläinystävällisemmäksi ja eläinsuojeluhenkisemmäksi sillä alueella, jossa ongelmia on. Asennemuutosta voidaan tukea esimerkiksi peruskouluissa tehtävällä valistustyöllä, kaverikoiratoiminnalla ja sterilointikampanjoin kulkukoirien määrän vähentämiseksi. Edellä mainittuja toimia on PAFikin toteuttanut yhdessä yhteistyökumppaninsa Pro Animals Romanian kanssa. Juurtuneita asenteita tai vaikeaa eläinsuojelutilannetta ei kuitenkaan hetkessä kyetä muuttamaan, joten tehokas paikallinen työ on sitäkin merkittävämpää.

Lisätietoja:

Pro Animals Finland ry
www.pafiry.net

Puheenjohtaja Kiia Vasko
This e-mail address is being protected from spam bots, you need JavaScript enabled to view it

Pro Animals Finland - PAFi ry on syksyllä 2005 perustettu suomalainen yhdistys, joka auttaa keskitetysti yhtä tahoa kerrallaan edistämään kestävään kehitykseen pohjautuvaa eläinsuojelua, tukee kulloisenkin yhteistyötahon mahdollisesti ylläpitämiä eläinsuojia ja kannustaa ihmisiä ottamaan vastuuta lemmikeistään sekä kodittomaksi jääneistä ja kaltoin kohdelluista eläimistä. Yhdistys ei välitä Suomeen kodittomia koiria tai kissoja muista maista, vaan auttaa niitä paikallisesti.

 

     Uuden tarhan hanke
      New shelter project 
 

      Tarve/needed 40.000€ 
         (2. vaihe/2nd part)

 
    karpela.png

     annaelama.gif

  haaste_bibi.jpg

  annaelamalleevaat_pikku.jpg

  ekorttipainike_hepat pieni 2.jpg

 rakel_juhahelminenkuva.jpg