Tg-Jiun tarhareissun tunnelmia
(reissukuvat)

Kymmenes ja jälleen kerran tunteita ja tuoksuja täynnä ollut Tg-Jiun tarhareissu on takana. Nämä reissun jälkeiset neljä päivää ovat menneet tyystin haikaillessa takaisin tarhalle, satoja ja taas satoja reissukuvia katsellen ja kyyneleitä tulvaksi asti valuttaen. Carmenalta muistoksi saatua tarhasta ja hänen työstään kertovaa dokumenttivideota on katseltu myös lukuisia kertoja, koska se tuo ystävämme koskettavan lähelle välimatkastamme huolimatta.

Ja nyt lähdemme matkalle.

Alla reissulaiset vasemmalta oikealle eli Pirjo, Sari ja Toni sekä Jukka ja Kiia
   

Lauantai 3.4.

Aikaisin lauantaiaamuna pakkasimme kolme matkalaukullista ja muutaman repun autoon ja haimme Tonin naapurista kyytiimme ja suuntasimme kohti Hki-Vantaan lentokenttää, jossa meidän oli määrä tavata muut reissuun lähtijät eli Pirjo sekä Sari. Pian kentälle saavuttuamme halasimmekin jo edellisellä reissullakin mukanamme ollutta Saria ja hänen ystäväänsä Pirjoa, joka innokkaasti odotti tapaavansa Carmenan ja Patrician sekä tarhan koiraystävät.

Matkatavaramme sujahtivat tällä kertaa mallikkaasti selvityksestä läpi sillä olimme ilman vaakoja osanneet laskea kilomäärät lähes tarkalleen sallittuihin kilorajoihin. Eli ei jäänyt harmittamaan, että jotakin olisi matkaan vielä mahtunut eikä tarvinnut maksaa ylikiloista tai heittää jotain pois.

Aikataulumme oli melkoisen tiukka eli emme juurikaan ehtineet muuta kuin tehdä viime hetken tuliaisostokset ja suunnata askeleemme kohti lähtöterminaalia. Minulla oli kuitenkin pikatreffit lentokentällä Kodittomat Bulkarian Koirat ry:n Airin kanssa ja ehdin vaihtaa pikaiset halaukset ja kuulumiset hänen kanssaan.

Lentokoneeseen päästyämme huomasimme sen olevan puoliksi täynnä eli meillä oli ruhtinaallisesti tilaa matkustaa koneen takaosassa. Sari ja Pirjo keskittyivät omiin juttutuokioihin Jukan levätessä tulevaa pitkää ajomatkaa varten. Toni ja minä antauduimme pohdiskelemaan Pro Animalsien toimintaa sekä yhteistyötä ja siihen liittyviä periaatteita sekä linjauksia. Olemme Tonin ja hänen vaimonsa Helin kanssa naapureita ja toki keskustelleet eläintensuojelusta ja työstämme paljonkin, mutta mitä lähemmäksi Tg-Jiun tarhaa pääsimme sitä syvällisemmäksi kaikki muuttui.

Bukarestiin saavuttuamme saimme sujuvasti vuokra-auton käyttöömme ja olimmekin tien päällä menossa kohti Tg-Jiuta puoli tuntia oletettua aikaisemmin. Matka taittui minulle ja Jukalle jo niin tutuksi tullutta reittiä pitkin ja matkan varrella tietenkin pysähdyimme tervehtimään vanhoja ja vähän uusiakin tuttuja. Muutamalla levähdyspaikalla emme nähneet vanhoja nelijalkaisia ystäviämme ja pohdimme kovasti missä he mahtoivat olla.
 

Tg-Jiuhun saavuttuamme suuntasimme tietenkin ensimmäisenä tarhalle, jossa Carmena ja Patricia sekä noin 400 koiraystäväämme meitä jo kovasti odottelivat. Tarhan edustalle parkkeerattuamme ehti ensimmäisenä meitä tervehtimään vanhin tarhan vahtikoirista, jo jaloistaan hieman kankea Nemo. Ja sitten paikalle tietenkin tuli toinen tarhan uskollisista vahdeista eli Kitza. Kolmas tarhan edustalla käyskennellyt koira olikin uusi tulokas ja hieman varovainen meidän muukalaisten suhteen. Vahtikoiria tervehtiessämme muistelimme haikeina Gogua ja Kitiä, vahtikoiria, jotka usean vuoden ajan pitivät meille seuraa tarhalla, mutta katosivat kumpikin yllättäen tarhalta saman vuoden aikana.

Sitten riensikin jo Patricia tarhalta meitä vastaan tervehtimään ja pian halattavana oli myös Carmena. Nämä jälleennäkemisen hetket ovat aina yhtä liikuttavia ja onnellisia. Jos joku, niin tämä pitkä välimatka raastaa välillä kovasti sydäntäni.

Tovin halailtuamme kiiruhdimme juoksujalkaa tarhan varastorakennukseen, jossa majaili alkuviikosta steriloituja narttuja sekä jokunen sairas koira. Iltapuuhat olivat vielä kovasti kesken ja työmiehet häärivät ympärillämme kuin pienet muurahaiset yrittäen saada niitä tehdyksi, jotta voisivat lähteä viettämään koteihinsa pääsiäiseen liittyviä traditioita. Varastorakennuksesta marssimme Carmenan johdattamana tarhan kolmanteen osaan, jossa iltatarkistukset olivat vielä kesken. Tapasimme paljon tuttuja ystäviämme ja toki monta uuttakin tulokasta näimme. Emme olisi millään malttaneet odottaa seuraavaan päivään, jotta pääsisimme kunnolla seurustelemaan satojen ystäviemme kanssa. Meillä oli kuitenkin pitkä matka takanamme ja edessä vielä pikainen kirjautuminen hotelliin, illallinen Carmenan ja Patrician kanssa sekä jotakin muuta pääsiäisen traditioihin liittyvää.

Hotellissa meidät otti vastaan tutut virkailijat ja Jukan kanssa saimme käyttöömme myös oman nimikkohuoneemme. Alamme jo epäillä, että sitä ei muille luovutetakaan eikä vähiten siitä syystä, että huoneessa saattaa olla muille omituinen, mutta meille niin tuttu ja rakas tarhan haju, joka ei pesemälläkään lähde pois.

Kymmenen aikaan Patricia tuli hakemaan meitä illalliselle hänen miehensä omistamaan pizzeriaan. Carmena ja Patrician mies Mihai liittyi seuraamme ja nautimme parin tunnin ajan pöytään kannetuista runsaista ja maukkaista antimista. Tosin Carmenalla, Patricialla ja Mihailla oli vielä paastoviikko meneillään eli he eivät syöneet muuta kuin kasviksia meidän muiden pistellessä poskeen hieman tuhdimpaa. Patricia oli jo ennakkoon kertonut minulle, että heidän pääsiäisen viettoonsa kuuluu se, että lauantain sekä sunnuntain välisenä yönä he vievät läheistensä haudoille kynttilöitä sekä osallistuvat pääsiäismessuun. Vaikka päivä olikin ollut jo melkoisen pitkä, halusimme lähteä Carmenan ja Patrician mukana hautausmaalle, joka olikin meille päällisin puolin tuttu, koska sijaitsee aivan lähellä tarhaa. Hautausmaalle ajaessamme tuntui, että koko kaupunki oli liikkeellä ja hautausmaan läheisyydestä ei ollut mitään mahdollisuutta löytää enää parkkipaikkaa autolle. Patricia sai pysäköityä auton kilometrin päähän puistikon reunaan ja sieltä kävelimme käsikkäin ihmisvirran mukana kohti hautausmaata.

Hautausmaan portin läheisyydessä olevan kirkon raput ja edusta oli täynnä ihmisiä, jotka kuuntelivat papin messuamista, mutta me kuljimme määrätietoisesti kohti hautausmaata Carmenan ja Patrician johdattamana. Aikamme epätasaisia ja kivisiä polkuja asteltuamme saavuimme Carmenan ex-miehen vanhempien haudalle, jossa myös Carmenan isä oli asettelemassa kynttilöitä. Tervehdimme toisiamme ja jatkoimme pian yhdessä seuraavalle haudalle. Kun olimme kävelleet läpi koko hautausmaan ja sytyttäneet kynttilät kolmannelle haudalle, kaivoi Patricia laukuistaan keitettyjä ja värjättyjä kananmunia ja kertoi, että niillä on tietty tarkoitus. Pian osallistuimmekin jo tähän meille melkoisen outoon, mutta hyvin mielenkiintoiseen perinteeseen. Jokainen lausui vuorollaan vierustoverilleen sanat "Kristus nousi kuolleista" ja vierustoverin vastattua "totisesti nousi" kopautti sitten kananmunansa vierustoverin kananmunaan ja kun ketju oli käyty läpi tutkittiin kananmunat ja se jonka muna oli säilynyt ehjänä olisi perinteen mukaan saanut kaikki munat itselleen. Mutta nyt ehjän kananmunan omistajan ei tarvinnut syödä sitä. Olisiko tapa muuttunut viime hetkellä, kun Carmena ja Patricia näkivät hämmästyneet ilmeemme ja varsinkin Tonin, jonka kananmuna säilyi ehjänä ; )

Carmenan isä hyvästeli meidät ja palasi takaisin kirkolle osallistuakseen messuun. Carmena ja Patricia sen sijaan lähtivät saattamaan meitä hotellille, jonne saavuimme puoli kahdelta yöllä. Halasimme vielä ja toivottelimme hyvää yötä ja sovimme tapaavamme aamulla tarhalla. Sänkyyn päästyäni minä ainakin uuvahdin tyystin ja nukuin todella sikeästi aamuherätykseen saakka.

Sunnuntai 4.4

Aamulla herättyämme kuulimme oveltamme koputuksen ja oven avattuamme Pirjo ehätti selittämään, että hän ja Sari olivat löytäneet kaksi koiranpentua ulkoa hotellin läheisyydestä ja että ne varmaan pitää ottaa talteen ja viedä tarhalle. Sovimme, että pennut laitetaan aamiaisemme ajaksi autoon ja ennen tarhalle lähtöä tutkimme hieman aluetta, josko pentuja löytyy enemmänkin tai näkisimmekö kenties pentujen emän, jolloin pentujen huostaanottoa tulisi harkita hieman tarkemmin.

Aamiainen, lähinnä kahvia ja tuoremehua sujahti sisuksiin nopeasti ja sitten menoksi. Pentuja ei löytynyt enempää emmekä havainneet myöskään aikuisia koiria lähellä ja niin päätimme ottaa kaksi pentua tuliaisiksi tarhalle. Koska supermarket Kaufland oli pääsiäissunnuntaina kiinni, kävimme hakemassa hieman evästä läheiseltä bensa-asemalta. Koiranpennut saivat maistaa maukasta jogurttia aamiaiseksi.

Tarhalle saavuttuamme Patricia tulikin jo meitä vastaan ja kertoi, että varastorakennuksessa olevia steriloinneista toipuneita narttuja aletaan palauttamaan ulkotarhoihin. Pirjo ja Sari veivät pennut kotiutumaan asuntovaunuun ja minä sekä Toni riensimme auttamaan varastorakennukseen häkkien putsaamisessa. Jukka taas jäi auttamaan ulkotarhan edustalle aukomaan portteja kun koiria kannettiin takaisin omiin looseihinsa. Patricia antoi myös paraillaan hoitoja koirille ja siinä häntä autellessani tutustuin tarhan koiria varten varustettun lääkekaapin sisältöön. Huomasin, että lääketieteen opinnot ovat antaneet Patricialle entistä enemmän varmuutta ja tarkkuutta koirien hoitoon ja lääkekaappi oli niin hyvin järjestetty, että sokeakin olisi sieltä oikeat lääkkeet ja hoitoaineet löytänyt. Patricia tilaa nykyään tarvittavia lääkkeitä paikalliselta lääkefirmalta, jota kautta hän saa antibiootit, tulehduskipulääkkeet, ihonhoitolääkkeet yms. tukkuhintaan. Tämä onkin hyvä uutinen ja voimme tukea jatkossa lääkevaraston ylläpitoa rahalahjoituksin eikä meidän tarvitse kuljettaa lääkkeitä ja loishäätöjä Suomesta asti tarhalle.

             

Kun olimme saaneet varastorakennuksen puhdistettua taisimme hajautua kukin tahoillemme sillä kaikilla oli varmasti kova kiire päästä tervehtimään ja rapsuttelemaan tarhan koiria. Tarhalle tuomamme pennut olivat kotiutuneet asuntovaunuun ja saaneet massunsa kylläiseksi.

Koska oli aurinkoinen ja lämmin päivä, päätin ottaa kameran esille ja aloittaa urakkani taltioidakseni mahdollisimman monta kuvaa tarhan koirista. Onneksi olen jo näiden vuosien aikana oppinut taituroimaan kameran kanssa niin, että onnistun yhtä aikaa kuvamaan ja rapsuttamaan. Välillä myös sujautan kameran kätevästi taskuun ja otan molemmat kädet käyttöön rapsutteluja antamaan ja jatkuvaa tassujen syliin tupsahtelua ja märkien kielien ystävällisiä nuolaisuja vastaanottamaan. Tunti toisensa jälkeen vierähti tervehtiessä ihania ystäviäni enkä tietenkään olisi millään malttanut irtaantua tai ylipäätään ajatella mitään muuta. Patricia tuli välillä kertomaan, että hänen täytyy lähteä syömään päivällistä miehensä vanhempien kanssa, mutta hän tulisi mahdollisimman pian takaisin.

Jossakin vaiheessa huomasin Pirjon ja Sarin ahkeroivan harjan ja saksien kanssa ympäri tarhaa ja reissun aikana monet koirat saivatkin uuden kevätlookin. Toisille riitti, kun heitä harjasi hetken hellästi. Pienelläkin kosketuksella on usein väliä. Monta kertaa minua oikein nauratti, kun naisten parturi-kampaamoon tuntui olevan oikein jonoja.

Carmena oli kertonut aamulla, että sunnuntaipäivänä yritämme tehdä tarhan työt hieman normaalia rivakammin, koska pääsiäissunnuntai on paikallisille tärkeä päivä ja jokainen haluaa viettää vähintään illan perheen kanssa syöden ja seurustellen. Tuolloin päättyisi myös viikon kestänyt paasto. Eli tarhan työntekijöiden tuli päästä hyvissä ajoin perheidensä pariin. Myös meidän oli tarkoitus liittyä Carmenan veljen perheen seuraan illalliselle.

Päivä vierähti uskomattoman nopeasti ja kallistui kohti iltaa huomaamattamme. Teimme vielä iltakierroksen tarhalla Carmenan kanssa ennen kuin koirat painuisivat iltalevolle ja saatoimme todeta tarhan koirien valtakunnassa olevan kaikki hyvin.

Hotellille saavuttuamme meillä olikin noin tunti aikaa käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen kuin Patricia saapuisi noutamaan meitä pääsiäisillalliselle.

Ilta Carmenan sekä hänen veljensä perheen, Patrician ja hänen miehensä Mihain kanssa oli rento ja meillä riitti keskustelun aiheita laidasta laitaan. Saimme välillä myös nauraa katketaksemme toistemme kustannuksella ja tunsimme varmasti kuuluvamme kaikki ikään kuin perheeseen. Puolen yön aikoihin alkoi jokaisen silmiä kuitenkin painaa unihiekka ja niin hyvästelimme toisemme ja painuimme kukin tahoillemme Nukkumatin viereen.

Maanantai 5.4

Maanantaiaamun valkeni harmaana ja sateisena. Se ei meitä kuitenkaan lannistanut ja kokoonnuttuamme ensin pikaiselle aamiaiselle hotellilla, suorastaan ryntäsimme supermarket Kauflandiin tekemään tärkeitä ostoksia sekä haalimaan tarhan varastorakennuksessa majailevien koirien makuualustoihin pahveja. Kauflandin henkilökunta jaksaa varmasti ihmetellä kerta toisensa jälkeen meidän puuhiamme säntäillessämme sinne sun tänne riipien hyllyiltä tarvikkeita, koiranruokaa, kilokaupalla nakkeja sekä pinoittain pahveja ostoskärryihimme.

Tarhalle saavuttuamme purimme ostoksemme, tarkistimme asuntovaunussa majailevien pentujen tilanteen ja tietenkin kävimme tervehtimässä varastorakennuksen asukkeja. Minut valloitti varastorakennuksen pienin asukki, jonka suuret ja luottavaiset silmät porasivat suoraan sydämeeni.

Pirjo ja Sari jatkoivat töitä liikkuvan kampaamonsa kanssa ja kissaihmiseksi tunnustautunut Sari seurusteli ahkerasti myös tarhan koirien ylipäällikön Suzy-kissan ja hänen nuorten adjutanttiensa Jerryn ja Tomin kanssa.

Jukka kärsi vielä flunssan oireista ja lähti hakemaan apteekista rohtoja. Minä sekä Toni suuntasimme kulkumme ulkotarhan kolmannessa osassa olevan varastorakennuksen uumeniin. Tarkoituksenamme oli järjestää varastorakennuksessa olleet koiranmuonat järkevästi ja tarkastaa hieman tarhalle maaliskuussa tulleita avustustarvikkeita. Patricia komensi kuitenkin tarhan työntekijän Vasilen Tonin avuksi, koska osa säkeistä oli melkoisen painavia ja Patricia pelkäsi minun rikkovan selkäni. Kymmenet koirat hääräsivät talkoissa mukana ja kun varaston sisältö oli siisteissä riveissä, tein pientä inventaariota ja totesin, että kaikki on kunnossa.

Onneksi meitä reissulaisia oli nyt sen verran monta, että kykenimme jakaantumaan tarhan eri osiin ja seurustelemaan näin tasaväkisesti koirien kanssa. On nimittäin hirveän tuskallista seurustella yhdessä osassa tietäen, että pitäisi ehtiä vielä seuraavaan ja taas seuraavaan ja välillä varastorakennukseen ja aloittaa sitten kierros kenties alusta.

Alla pari kuvaa yhdestä tarhan vanhimmista asukeista Jimbatasta, jolla on ollut alusta asti kyky loikata tarhan aidan yli ja käydä pienillä retkillä omin päin. Nykyään Jimbata viihtyy retkiensä välillä tarhan varastorakennuksen edustalla makaillen ja yönsä varastorakennuksessa nukkuen.

Meidän oli tarkoitus mennä iltapäivällä tervehtimään Carmenan lemmikkejä sekä Dona-hevosta ja hänen jälkeläistään Dariaa sekä tietysti Carmenan kodin vastapäisellä tontilla asustelevia kymmeniä Carmenan huollettavana olevia koiria. Ja sitten olisi edessä se raskain osuus tarhavierailusta eli vierailu kaupungin ylläpitämällä tarhalla.

Jukka ja Toni joutuivat kuitenkin ennen iltapäivälle tarkoitettua ohjelmaa yllätystehtäviin, sillä Carmena oli saanut ilmoituksen koirasta, joka oli joutunut kymmenen metriä syvään ja laakeaan betonialtaaseen eikä päässyt sieltä ylös. Miehet tekivätkin urotyön pelastaessaan koiran ahdingosta ja operaatiosta kirjoitettiin oikein artikkeli paikalliseen sanomalehteen. Arikkeli luettavissa täältä. Google-kääntäjän avulla tekstistä saa kyllä selville oleellisen.

Carmenan kotona meitä odotti innokkaasti lukuisa määrä tuttuja ystäviä. Kaksi rakasta ystävää, Mickey ja Bursu olivat kuitenkin poissa. Hiljennyin hetkeksi ystävieni haudoille. Carmena on vienyt kotoansa useita koiria tarhalle, koska hänen on ollut mahdoton hoitaa niitä yksin kotonaan. Silloin tällöin Carmena saa apua Marialta, joka tulee pitämään silmällä Carmenan lemmikkejä tämän ollessa poissa pitkän päivän.

Vastapäisellä tontilla kävi myös kova huiske, kun parikymmentä koiraa seurasi kulkuamme Donan ja Darian luo. Hepat olivat tallissa ruokailemassa ja pitämässä sateensuojaa. Kumpainenkin näytti olevan oikein hyvässä kunnossa ja nauttineet selvästi savikylvyistä. Carmena kertoi, että niin Dona kuin Dariakin ovat omapäisiä ja tarvitsisivat kipeästi ohjausta, sillä niitä olisi pian muuten mahdoton käsitellä. Yritämmekin nyt saada heppojen käsittelyyn perehtyneen henkilön täältä Suomesta auttamaan Carmenaa Donan ja Darian koulutuksessa. Meillä on jo erinomaisen pätevä henkilö tiedossa tähän tehtävään.

Carmenan luota ajoimme sitten kaupungin ylläpitämälle tarhalle ja mitä lähemmäs tarhaa pääsimme sitä ahdistuneemmaksi mieleni muuttui. Tarhan edustalla oli vapaana kymmenkunta koiraa, jotka tulivat riemuissaan meitä vastaan. Nämä onnekkaat sentään saivat elää kutakuinkin tyydyttävästi.

Mutta varsinaisen tarhan, betonisen kuolemanleirin, sisälle päästyämme meidät kohtasi ensimmäisenä korvia särkevä haukunta, joka poukkoili seinästä seinään ja kertaantui niin suureksi, että luulin välillä suihkukoneen lentävän tarhan kattoa hipoen.

Meistä jokainen käveli pitkin käytävää, jonka molemmin puolin oleviin häkkeihin oli sijoitettu keskimäärin viisi koiraa. Osa koirista istui tai makasi apaattisena paikoillaan, mutta monet jaksoivat vielä innostua ja hyppiä vasten häkin seinustoja yrittäen kurkotella käsiämme ja päästä mahdollisimman lähelle. Tällä kertaa koirat vaikuttivat jokseenkin hyväkuntoisilta, mutta kun tietää kuinka nopeasti niiden kunto heikkenee ja ne kuolevat kuihtuen ja sairastellen pois, ei koirien hyväkuntoisuus lohduttanut yhtään. Päinvastoin, se ahdisti entistäkin enemmän. Myöhemmin tajusimme, että kaupungin keskustassa ei käyskennellyt enää koiria eli ilmeisesti ne oli siirretty tarhalle. Sen sijaan kaupungin laitamilla tapasimme lukuisia laihoja ja huonokuntoisia koiria. Yritin koota itseni jä päästä edes toisen puolen käytävästä läpi, mutta kun pääsin noin puoleen väliin ja kohtasin pienen koiran, joka tarrasi tassuillansa ranteeni ympärille eikä päästänyt millään irti, särkyi sydämeni taas kerran. En jaksanut enää, vaan kyyneleet valtoimenaan valuen juoksin ulos yrittäen rauhoittua.

Kävelin tarhan toista ulkosivua pitkin ja huomasin, että tarhan vieressä olevassa hevossäilössäkin oli kaksi talteen otettua hevosta. Hevossäilö on osa isoa betonirakennusta, josta on pääosin pystyssä enää vain seinät ja osa kattoa. Kun pääsin hevosten luo, huomasin että rakennuksen uumenissa pitää majaansa myös viisi pientä koiranpentua sekä niiden emo. Pennut olivat vielä niin pieniä että eivät päässeet rakennuksen "kynnysten" yli ulkomaailmaan, vaikka kovin uteliaita jo olivatkin. Veimme Jukan kanssa pennuille ruokaa ja vettä, jotta saisivat massut täyteen edes hetkeksi.

Carmena halusi näyttää minulle vielä tarhan toisella puolella olevan vaarallisen altaan, jonka pohjalla oli ainakin metri, ellei useampikin vettä ja jonne Carmenan kertoman mukaan putoaa paljon tarhan läheisyydessä käyskenteleviä koiria. Carmena on pyytänyt lukuisia kertoja, että allas katettaisiin, mutta miksi kaupunki kattaisi altaan, joka auttaa heitä koirien hävittämisessä.

Kaupungin tarhalta palasimme vielä takaisin Carmenan tarhalle ja siellä koirien haukunta oli kuin musiikkia korville. Ainakin minun oli pakko painella suorinta tietä itkemään suruani tarhan uumeniin ja rakkaiden ystävieni turkkeihin kyyneleeni vuodattamaan.

Päivä oli taas kääntynyt iltaan ja pikkuhiljaa piti taas toivottaa tarhan koirille hyvää yötä ja palata hotellille, jossa ehdimme käydä juuri ja juuri suihkussa ja vaihtaa vaatteita ennen yhteistä illallista Carmenan ja Patrician kanssa.

Vaikka päivä olikin ollut raskas, jaksoimme kuitenkin vielä nauraa illalla. Carmena kertoi meille myös paikallisessa televisiossa esitettävästä tarhasta ja Pro Animals Romaniasta kertovasta 45 minuuttia kestävästä dokumentista, jonka tarkoitus on innostaa paikallisia adoptoimaan kodittomia koiria tarhalta. Dokumenttia on esitetty jo televisiossa useamman kerran ja sille on vielä luvassa jatkossakin esitysaikaa. Päivä oli jo vaihtunut tiistain puolelle, kun hyvästelimme Carmenan ja Patrician ja painuimme pehkuihin.

Tiistai 6.4

Tarhareissumme viimeinen aamu valkeni puolipilvisenä. Oli kuitenkin luvassa sateeton päivä ja iloitsimme siitä, vaikkakin hyvästien haikeus alkoi jo hiipiä mieliimme. Meille kaikille oli jo ehtinyt tulla omat päivittäiset rutiinimme, joihin varmasti kuului enemmän ja vähemmän koirien ja kissojen kanssa seurustelua. Minä ainakin yritin parhaani mukaan antaa vielä mahdollisimman paljon rapsutuksia tarhan koirille sekä kertoa heille rakkaita terveisiä suomalaisilta kummeilta ja ystäviltä.

Olin luvannut lähteä Carmenan ja Patrician kanssa viemään koiranruokaa eräälle naiselle, joka on vallannut tyhjäksi jääneen rautatieristeyksessä nököttävän yhden huoneen mökin ja jolla huollettavanaan lukuisia koiria ja kaksi kissaa. Lähdimme matkaan puolen päivän tienoilla ja kun lähestyimme mökkiä huomasimmekin naisen ulkoiluttavan hihnassa koiristaan pienintä.

Carmena ja Patricia keskustelivat pitkän tovin Stellan kanssa siitä kuinka voisimme häntä auttaa. Carmena jopa soitti Tg-Jiun viranomaisille kyselläkseen mahdollisuuksia saada apua sitä kautta. Valitettavasti Stella on kirjoilla toisella paikkakunnalla ja niin kauan kuin hän ei voi siirtää virallisesti kirjojaan Tg-Jiuhun, ei hän tule saamaan minkäänlaisia avustuksia kaupungilta. Suuret kyyneleet valuivat pitkin Patrician poskia, kun hän kuuli ettei Stellalla ollut mitään syötävää koko pääsiäisen aikana. Yritämme yhdessä miettiä keinoja, joilla voisimme kohentaa tämän hyväsydämisen naisen sekä hänen huollettaviensa oloja. Mökin ympärille on ehdottomasti saatava aita mikäli nainen koirinensa sinne meinaa jäädä pidemmäksi aikaa. Patricia ja Toni veivät vielä myöhemmin iltapäivällä Stellalle ruokaa ja Patricia lupasi käydä hänen luonaan useamman kerran viikossa viemässä ruokaa ja antamassa koirille tarpeellisia hoitoja.

Iltapäivän ohjelmaan kuului vielä muutaman "passiivisen" valvontakameran asennus tarhalle. Jukka ja Toni lähtivät metsästämään asennukseen tarvittavia sopivia ruuvimeisseleitä ja kameroissa käytettäviä pattereita. Koska tarha ei ole Pro Animals Romanian omaisuutta ei sinne kuulemma saa laittaa oikeita kameroita ja toivomme, että nämä "leikkikamerat" edes hieman auttaisivat välttämään mm. asiatonta liikkumista tarhan alueella.

Iltaa kohti mentiin ja alkoi pikkuhiljaa tulla paniikki, kun ei millään halunnut ajatella sitä, että seuraavana aamuna meidän olisi jo lähdettävä kotimatkalle. Itkua tihrustaen juoksin tarhalla edestakaisin yrittäen vielä hyvästellä kaikki sadat ystäväni. Ne varmaan aavistivat suruni ja yrittivät piristää oloani parhaansa mukaan. Onneksi saatoin lohduttautua edes sillä, että pian tapaamme uudestaan.

Illalla kokoonnuimme vielä Carmenan veljen perheen luo myöhäiselle aterialle. Tunnelma oli tietenkin haikea ja Carmena sekä Patricia halusivat vakuuttua siitä, että tulemme pian uudelleen.

Kun tuli hyvästien aika ei niistä meinannut tulla loppua millään. Takerruin kiinni Carmenaan ja Patriciaan kuin takiainen ja halasimme toisiamme loputtomiin. Meistä on tullut näiden vuosien aikana läheisiä ystäviä ja olen todella kiitollinen kaikesta siitä mitä Carmena ja Patricia sekä heidän kaikki koiransa ovat minulle jo opettaneet. Odotan myös innolla sitä, mitä kaikkea heiltä tulevien vuosien aikana vielä opin!

Keskiviikkoaamuna suuntasimme auton nokan kohti Bukarestia. Oli vielä pimeä kun lähdimme matkaan ja Tg-Jiun kaupunki vasta hiljakseen heräili uuteen päivään. Tg-Jiun tarhalle johtavan tien kohdalla varmasti meidän kaikkien ajatukset kääntyivät vasemmalle kohti tarhaa, vaikka matkamme jatkuikin suoraan eteenpäin.

Kiitos Pirjolle, Sarille ja Tonille mahtavasta reissuseurasta. Tapaamme varmasti samoissa merkeissä uudelleen.

-Kiia-