Tg-Jiun tarhareissu 3-7.4.2010
Vaikka tiesin, että maa on vuoristoinen, pitkä matka lentokentältä pienen moottoritie osuuden jälkeen, huonokuntoisia vuoristotietä pitkin Targu-Jiun kaupunkiin yllätti. Onneksi Jukka on tottunut kuski. Matkan aikana näin paljon kuolleita koiria, sekä yhden kissan. Yhtään auto-onnettomuudessa loukkaantunutta koiraa ei onneksi näkynyt.
Levähdyspaikoilla kulkukoirille maistui ruoka, yksi matkan mukavista muistosta on kun menomatkalla levähdyspaikalla tummaturkkinen koira oli saanut vatsansa täyteen, lähtiessämme se jäi piehtaroimaan niin että kaikki neljä jalkaa vaan heiluivat ilmassa.
 
Tarhalla oli enemmän koiria kun osasin odottaa. Varastorakennuksessakin oli paljon koiria, osa niistä oli narttuja, jotka olivat toipumassa sterilisaatiosta. Koirat olivat virkeitä, seurallisia; toki osa koirista piti välimatkaa vieraaseen ihmiseen. Kaikkiin häkin osiin en mennyt sisään, jos joku koirista vartioi kotiaan. Joissakin pienemmissä häkeissä muut koirista tulivat ympärilleni huomiota hakemaan, yhden vahtiessa kopin päältä tilannetta. Koska koiria on niin paljon, kopit ovat tärkeitä. Paitsi että ne suojaavat talvella ja kylminä öinä, niiden päältä saa lisätilaa. Joillakin koirilla oli pahoja ihonongelmia, joitain huonoja hammaskalustoja, parantumissa olevia haavoja, sokeita silmiä sekä kolmella jalalla liikkuvia koira näkyi. Suureen koiramäärään nähden edellä mainitut ongelmat olivat kuitenkin suhteessa pieniä. Ja iho-ongelmathan ovat tunnetusti pitkäaikaisia hoidettavia ja ne uusiutuvat aika ajoin. Kolmijalkaiset koirat ovat lähes kaikki sellaisia, jotka ovat jääneet auton alle ja jalkavammat ovat niistä jääneitä muistoja. Sokeat koirat ovat ns. tarhan rauhallisimmassa osassa ja tuntuivat ottavan täysillä osaa tarhan menoon.
Alarinteen puolella tuoksui vahvasti, koska tarhalta kerääntyvä likavesi johtaa alarinteen mutalammikkoon. Ankat ja sorsat viihtyivät hyvin kyseisessä lammikossa. Jos ne jonain päivänä pataan joutuvat, niin niissä on varmasti aika erikoinen maku.
 
Tarhalla oli elämäniloinen ilmapiiri. Mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa en reissulla kokenut. Päivät kuluivat tarhan elämää ihmetellen ja seurustellen eläinten kanssa. Palkitsevaa oli kun Sarin kanssa parturoimme kaksi erittäin takkuturkkista koiraa. Yllättävän hyvin ne antoivat käsitellä itseään, pienillä saksilla työ ei vaan niin nopeasti sujunut. Väillä piti vähän pitää taukoa, kun paksu ja rasvainen turkki väheni, eläin alkoi usein innoissaan ”kiemurrella”. Toinen näistä koirista oli jo tottunut turkin käsittelyyn kun Kiia oli sen turkkia aiemmin leikannut. Itsekseen rapsuttelin ja harjailin koiria, hoitotoimenpiteitä kun en osaa tehdä. Liikuttavaa oli se kun tutuksi tullut koira jota olin rapsuttanut ja harjannut, jäi usein nojailemaan pohjettani vasten, tärkeää oli saada olla lähellä. Työntekijöiden kanssa ei ollut yhteistä kieltä, joten heidän työtään en voinut jakaa.
 
Koskettavinta matkalla oli kaupungintarhalla sekä se kun näin miten Carmena teki kierrosta tarhalla ja liki kaikki vapaana olevat koirat kerääntyivät hänen ympärilleen. Toki mekin saimme osamme huomiosta kun koirat äkkäsivät meilläkin olevan mukana herkkuja. Yksi pienikokoinen koira ärhenteli minulla tarhan edessä ja äkkiväärästi myöhemmin näykkäsi säärestäni. Iho meni huikan rikki, mutta parani nopeasti.
Kaupungintarha oli maanpäällinen eläinhelvetti, ei kolkossa kylmässä betonihallissa pitäisi pitää mitään eläimiä. Melusaate oli mahdoton, melkein pahempaa oli silti ne apaattiset eläimet jotka eivät tulleet keskikäytävän varrella olevista häkeistä ihmisiä tervehtimään. Oliko osa eläimistä vasta tarhalle tuotuja, koska myös huomiota haluavia koiria oli joukossa. Henkilökunta oli rauhallisen oloisia miehiä. Carmena toi ruoka-apua tarhalle. Kaksi pientä harjakattoista koppia näin, lavojakin oli vähän.
Kaupungintarhan viereisessä bunkkerissa oli myös emä, jolla viisi pentua ja joita Jukka ja Kiia ruokkivat.
 
Vieraanvaraisuus jota saimme Carmenan ja Patrician perheen kohdalta oli ylitsevuotavaa. Kiitos matkaseurueelle. Pro Animals Romania sekä Pro Animals Finland tekevät tärkeää työtä. Haluaisin kehottaa kaikkia joita käynti Romaniassa vähänkin kiinnosta, rohkeasti matkaan.
Pirjo
|
