1.7.2009

Kiia, Jukka ja Anu lähtivät aamulla aikaisin ajamaan kohti Bukarestia. Väännyin väkisin ylös, myöhäisestä illasta huolimatta, jotta saisin heipatella porukan. En halunnut herätä taasen aamulla, niin että tavarat ja ihmiset ovat kadonneet, kuten viime kerralla, kun Kiia ja Jukka lähtivät todella aikaisin aamulla ja me Inkerin kanssa nukuttiin pitkän matkustuksen jälkeen kuin tukit. Kyllä siinä kieltämättä vähän jännältä tuntui yksin kiivetä takaisin hotellihuoneeseen, ja ajatella että täällä sitä nyt ollaan lähes 4 viikkoa :) Jukka kysyi eilen, eikö minulla ollenkaan jännitä jäädä Tg-Jiuhun, ilman muita suomalaisia? Mutta minä en ollut edes oikeastaan osannut sitä pelätä tai jännittää, se kyllä tulee sitten kun tulee.

Patricia haki minut hotellilta puolen päivän aikaan, ja veimme tavarani vuokra-asunnolle, jonka Patricia oli minulle löytänyt. Asunto oli oikein siisti ja mukava, ja viereisessä talossa, jossa aikaisemmin Inkerin kanssa punkkasin.

Pääsin heti tutustumaan Carmenan ja Patrician mukana Tg-Jiun kaupungin rakennuttamaan uuteen koiratarhaan, josta PAFin sivuilla on ollutkin juttua. Tarha oli juurikin niin karu, kuin olin kuvista ymmärtänyt, paitsi ihan omilla silmillä nähtynä vieläkin karumpi ja mielestäni niin jo valmiiksi surullisen näköinen paikka, ilman koiriakin. Koirille tarkoitettu valtava halli oli kärsinyt pahoja kosteusvaurioita ja katosta tippuikin paikoin vesi läpi, viemäröintiä ei oikeastaan ollut, vaan hallia kiersi n.20cm syvä ura, jota pitkin lian on mahdotonta yhden ainoan vesipisteen avulla kulkeutua pois. Koirat pystyvät kaikki näkemään toisensa, joten myös melu korkeassa hallissa on varmasti hurja. Henkilökunnan tilat olivat todella siistit; vessat, ovet ja ikkunat olivat kaikki aivan uusia, seinät oli maalattu oikein hienoiksi ja huoneita oli tehty eri tarkoituksiin useita mutta, vielä ei ollut kuitenkaan niin valmista, että olisin nähnyt mitä missäkin on määrä tehdä.

Edellisenä päivänä kaupungin tarhalta mukaani nappaama ja asuntovaunuun sijoitettu pentu, Patrick, oli jo hurjan paljon virkeämpi. Lämmin yöpaikka, rauha, ruoka ja lääkkeet oli tehneet ihmeitä sairaassa pojassa. Patrickillahan oli vielä eilen kuumettakin 39,8 astetta! Poika oli piristynyt niinkin paljon, että oli päättänyt kokeilla hampaitaan vähän joka paikkaan ja testata mihin niillä pystyy, ja voi, niin pystyikin. Nauroinkin Patricialle, että pian joudun hankkimaan heille uuden asuntovaunun, mikäli Patrick aikoo jatkaa tuota tutkimusmatkaansa, kenties läpi asuntovaunun lattian :) (Loppujen lopuksi asuntovaunu säästyi suuremmilta tuhoilta, joten kaikki sitä sponsoroineet, älkää peljätkö :))

2.7.2009

Patricia haki minut aamulla hänen ja Mihain pitämään pizzapaikkaan, josta pikaisten aamukahvien jälkeen haimme Carmenan kotoaan ja matkan varrelta otimme kyytiin naisen, joka ruokki koiria vuoristotien varrella. Carmena oli siis saanut tältä naiselta soiton, koskien vuoristotien varteen hylättyjä koiria, jotka olivat sairaita ja laihoja, ja joutuivat toisinaan syömään myös kuolleita lajitovereitaan. Pysähdyimme usealle levikkeelle, ja jokaisella niistä oli viidestä kahteen kymmeneen koiraa. Koirat olivat nälkäisiä, mutta hetken helpotuksen he saivat, kun annoimme niille syötäväksi kuivamuonaa sekä leipää. Meille tarttui mukaankin tietysti kaksi oikein sievää tyttökoiraa, molempien olisi ollut vaikea selvitä omillaan, sillä toisen etujalka ja toisen kaksi jalkaa oli katkennut, saman puolen etu- ja takajalka.

6.7.2009

Lähdin aamulla Patrician mukaan hakemaan heinää Donalle ja Darialle. Iltapäivällä veimme kaksi narttua steriloitaviksi, vielä edellisellä reissulla nämä tytöt olivat pieniä pentuja, mutta nyt oli jo aika viedä aikuisiksi kasvaneet nartut leikattaviksi. Myös Patrick pääsi mukaan eläinlääkäriin, ja pikaisen keuhkojen kuuntelun jälkeen Popescu totesi sen kuulostavan melko hyvältä, ja määräsi vain antibiootteja, kuten se on tähän mennessä saanutkin.

7.7.2009

Läheisellä terassilla nautitun aamukahvin jälkeen lähdin kävellen kohti tarhaa ja näin matkalla tuttuja koiria edelliseltä reissulta. Erään talon pihalla asusti viime syksynä pieni berhandinpentu joka oli nyt kasvanut jo isoksi komeaksi vahtikoiraksi. Viereisen talon pihassa asui samat neljä koiraa kuin ennenkin. Tässä talossa koirista pidetään selvästi hyvä huoli ja koirille on siistit ulkohäkit koppeineen. Häkeistä huolimatta koirat ovat yleensä pihalla irti ja tervehtivät ohikulkijoita kovaäänisesti. Myös muutamaan tuttuun kodittomaan koiraan törmäsin, ja minusta tuntui ihmeeltä, miten nämä koirat selviävät yli talvien pakkasten ilman päivittäistä ruokaa ja suojaa.

Asuntovaunussa oli Patrick, pieni termiitti, jälleen levitellyt tavaroita ja saanut melkoisen sotkun aikaiseksi. Siivosin asuntovaunun perusteellisesti, missä vierähtikin aikaa tunti jos toinenkin. Patricia tuli hakemaan minut myöhemmin Carmenan luo auttamaan siirtämään hevosten heinät sisätiloihin kuivamaan. Ensin kuitenkin veimme mustan pennun, joka pelastettiin kaupungin tarhalta, Popesculle nukutettavaksi, sillä pentu ei enää näyttänyt merkkejä toipumisesta vaan sillä alkoi olla kovia kipuja ja vakavia hermostollisia ongelmia, joista Patrician mukaan hyvin harva koira enää tervehtyi entiselleen.

Carmenan luona ollessani sai hän useita puheluita (Carmenan puhelin soi muutenkin jatkuvasti), ja tällä kertaa soittaja oli naapurikaupungista, Bumbestista. Soittaja oli eräs niistä valveutuneista kansalaisista, jotka olivat löytäneet useita, ilmeisesti kymmeniä, myrkytettyjä koiria. Carmena puhui hyvin kiivaasti ja vaikutti hermostuneelta, kun kysyin oliko kaikki kunnossa, kertoi Carmena miten tämä soittaja oli vaatinut Carmenaa tekemään jotain asialle ja uhkaillut väkivaltaisuuksilla. Miten ihmeessä ihmiset voivat vaatia näitä kahta naista korjaamaan kaikki ongelmat? Miksi he eivät itse ala tehdä näille asioille mitään? Eikö heillä koskaan tule tarvetta tehdä edes jotain, ihan pieniä asioita, jotka auttaisivat muuttamaan asioita… Ei voi olla oikein että nämä naiset vain raatavat päivästä toiseen nähdäkseen edes pienen toivon pilkahduksen, kun taas muut pyörittelevät peukaloita vaikka pienilläkin teoilla voisivat olla suureksi avuksi. Päässä pyörii taas tämänkin päivän jälkeen niin tuhottomasti kysymyksiä joihin ei vain taida olla vastauksia.

8.7.2009

Tarhalle hylättiin tänään emo ja sen seitsemän pentua. Tarha on kerta kaikkiaan jo niin täynnä, että siirsimme vain pennut hieman kauemmas autotiestä, jonka laitaan ne oli asuntovaunun viereen hylätty. Pennut "muuttivat" siis asumaan alas, pentuaitauksen viereen josta ne kuitenkin katosivat kuka mihinkin. Emo kulki ruokkimassa niitä kahdessa paikkaa, välillä kolmessakin.

10.7.2009

Aamulla haki Patricia minut sekä paikallislehden toimittajan kaupungista, josta ajelimme naapurikaupunkiin Bumbestiin, josta Carmenalle muutama päivä sitten soiteltiinkin myrkytetyistä koirista. Bumbestissa saavuimme kaupungintalolle, jossa oli määrä pitää kokous jossa keskusteltaisiin näistä myrkytystapauksista. Carmena oli saapunut paikalle jo ennen meitä, ja istui jo kokoushuoneessa. Kun kaikki olivat paikalla, alkoi kaupungin johtaja puhumaan, hän puhui kovaan ääneen ja pitkään. Kaupungin johtaja antoi Carmenan myös puhua, mutta pian kaupunginjohtaja muuttui kuitenkin hermostuneeksi eikä antanut muiden huoneessa puhua juuri ollenkaan. Meidän lisäksi kokouksessa oli vain muutama eläintenystävä, ja yhden heistäkin kaupunginjohtaja sai suututettua niin, että hän poistui kokonaan paikalta. Lähes kaikki siis olivat meitä ja koiria vastaan, ja siten heidän mielestään koirien myrkyttäminen oli täysin oikeutettua. Yksityiskohtiin menemättä sen enempää koko kokous oli hyvin sekasortoinen ja äänekäs, kaikki huusivat keskenään, eikä tämä ainakaan muuttanut minun näkemystäni yhtään paremmaksi Romanian päättäjistä jos kerran siellä asiat hoidetaan näin epäkypsästi. Kaupunginjohtaja kuulosti minun korvaani ainakin siltä kuin hän olisi pikkupoika, joka tyhmyyksissään varastanut kioskista karkkia, ja nyt kiinni jäädessään koittaa puhua itsensä pois pulasta. Carmena sanoi kokouksessa miten on mahdotonta että yksi ihminen alkaa myrkyttää koiria yhtäkkiä noin paljon, ostaisi niin paljon makkaraa ja myrkkyä, ja alkaisi määrätietoisesti tappaa koiria, vaan takana on oltava jokin isompi taho. (kirjoitinkin tästä kokouksesta sekavan pätkän PAFin foorumin päiväkirjaosioon, mutta sekava oli kokouskin)

Tarhalla päivä vierähti tuttuun tahtiin puuhastellessa. Nopeasti on lähtenyt asioiden tekemiset rullaamaan ihan vanhasta muistista ja Patricialta kyselemällä.

11.7.2009

Soitin Patricialle aamulla, jotta voisinko alkaa siivoamaan tarhalla häkkejä ja koppien alusia, samalla tavalla kuin Inkerin kanssa viime reissulla, mutta Patricia kielsi minulta töitten teon tänään, nimittäin oli minun syntymäpäivä ja Patricia halusi viedä minun ajelulle vuorille. Ajelimme muutaman tunnin pitkin vuoristoteitä jossain kooooorkealla :) Ja näkymät olisi varmasti olleet huikeat, mutta niistä ei nyt päästy nauttimaan, sillä satoi vettä ja kaikkialla oli vain pilviä. Hiukan näimme vuoristoja pilvimassojen välistä, ja kauniita olivat nekin maisemat. Paluumatka meni mielenkiintoisten keskustelujen parissa, liittyen mm. Patrician matkaan Lontooseen tutustumaan Dog Trust- toimintaan ja vertaillen tämän toimintaa ja varoja pieneen Pro Animals Romaniaan. Tg-Jiun kaupungin laidalla olimme lähtiessämme nähneet erään koiran valtavan kasvaimen kanssa ja pysähdyimme palatessa ottamaan sen kiinni. Koira oli edelleen samassa paikkaa, mutta sen kiinni saanti oli vaikeaa, sillä se oli arka ja vieläpä toisesta silmästä sokea. Koiralla roikkui mahasta suuri kasvain lähes maahan asti. Pizzan reunoilla ja leivällä, joita Patricia oli ottanut mukaan pizzeriastaan koirille, koira saatiin remmiin ja auton kyytiin. Tien toiselta puolelta kuului vaimeaa maukumista, ja Patricia tarkkakuuloisena löysi pienen kissan pennun puiston pensasaidasta. Ja eihän siinä toki vielä kaikki! Sillä aikaisemminhan olimme vielä löytäneet koiran pennun syrjätien pysähdyspaikalta. Pennun jalka oli vioittunut, mutta muuten pentu oli terve ja pirteä. Pentu sai Patricialta nimekseen Tuuli, koska se löytyi minun syntymäpäivänä.

Vaikka aluksi työnteko oli kuulemma tänään kielletty, sain kuitenkin tulla tarhalle auttamaan askareissa kuten ennenkin ;) Sijoittelimme uudet asukkaan omille paikoilleen; aikuinen narttu kasvaimen kanssa pentuaitaukseen ja Tuuli kissanpennun kanssa asuntovaunuun, nyt kun Patrick oli sieltä jo muuttanut pentuaitaukseen.

Illalla Patricia haki minut vielä kotoa syömään heidän pizzapaikkaan, jossa istuimme hetken iltaa myös Carmenan ja Patrician ystävien kanssa. Aika kului rupatellessa ja vitsaillessa ihan niistä näistä. Tuhosimmepa pienen ja niiiin hyvän makuisen suklaakakunkin joka saateltiin pöytään laulaen "happy birthday to you…". Patricia ja Carmena harmittelivat etteivät olleet ostaneet minulle mitään syntymäpäivälahjaa, mutta kerroin, etten tarvitse enää muuta.. minullahan on tarhalla oma koiranpentu, Patrick! Ja jokaisen pikkutytön unelmahan on saada synttärilahjaksi ihan oma koira :)

12.7.2009

Tänään sateli jälleen vettä koko aamun. Pääsin kuitenkin lähtemään tarhalle ajoissa jotta kerkeän kaiken tehdä, sillä Patricialla muita asioita hoidettavana. Minä kun en onnistu olemaan mitenkään yhtä tehokas kuin Patricia, joka hoitaa minulle useiden tuntien työt muutamassa tunnissa. Siivoilin ja ruokin koiria kuten muinakin päivinä ja myöhemmin Carmena antoi koirille tarvittavat lääkkeet ja muut hoidot. Emo ja seitsemän pentua jotka tarhalle joitakin aikoja sitten hylättiin, ovat kaikki aivan ympäri pihoja. Kaksi näistä pennuista onkin jo menehtynyt auton alle ja loputkin ovat suuressa vaarassa, erityisesti yksi joka tykkää nukkua aivan kaistan reunalla, asfaltilla. Tällaiselle suurperheelle vain ei tarhalta löydy tiloja kasvaa turvallisesti, ja voimme vain ruokkia pentuja kauemman autotiestä ja toivoa että ne eivät sinne juoksisi.

Kun tarhalla työt olivat pulkassa, lähdin Carmenan kyydillä käymään auttelemassa hoitamaan hänen koirat ja istumaan hieman iltaa. Ja kun kaikki oli valmista, lähdimmekin syömään Carmenan veljen ja hänen vaimonsa luo. Herneenpalkokeittoa en ole ennen syönyt, mutta nyt söin ja kyllä maistui. Siinä talossa tarjoilu toimii niin ruuan kuin juoman suhteen, vierasta ei jätetty koskaan nälkäiseksi ja lasia ei päästetty tyhjenemään.

14.7.2009

Olen nyt muutaman päivän siivonnut tarhalla häkkejä ja nostellut koirien koppeja putsatakseni niiden alustoja jonne kertyy todella paljon likaa. Touhuaminen koirien seassa on mukavaa, varsinkin kun ilma on ollut mainio ja saa yksikseen koirien keskellä puuhastella. Ainut hermoja raastava asia tarhalla touhutessa on Vasile, joka tuntee pakonomaista tarvetta selitellä joutavia juttujaan minulle romaniaksi! Todella raivostuttavaa, mutta huumorilla kai tästäkin selvitään :)

Patrick ja toinen sairas pentu kävi Popeskun vilkaistavana. Koirien antibioottihoitoja jatketaan kuten ennenkin, ei Popesculla ollut vieläkään muuta sanottavaa eikä hän osannut enempää auttaa. Kaksi narttua steriloitiin jälleen, ja tuotiin varastorakennukseen toipumaan. Patrickin tila on sen verran huonontunut, että se siirrettiin varastorakennukseen, missä muutkin sairaat asuvat, jotta se ei tartuta muita pentuja jotka ovat terveitä. Patrick ja toinen pentu saivat antibiootteja, edellistäkin hiukan voimakkaampia, ja nyt sitten sormet ristiin että parannusta alkaa näkymään, sillä Patrickin tila on ollut melko vakaa koko ajan.

15.7.2009

Tänään tarhalla kuoli 3 pentua, jotka kaikki olivat pieniä ja haettu kaupungin tarhan puolelta. Pennut olivat vain liian heikkoja selvitäkseen. Myös muutama päivä sitten varastorakennukseen hoidettavaksi siirretty vanha koira tarhalta kuoli tänään. Hän oli laihtunut tarhalla, ja oli vain jo niin vanha, että nukkui hiljaa pois illalla varastorakennuksessa. Carmenalle tämä koira näytti tärkeältä, kuten kaikki. Carmena silitti pojan päätä ennen sen viemistä haudattavaksi ja kertoi hänelle jotain. Ja edelleen minä jaksoin vieressä ihmetellä sitä rakkauden määrää, minkä Carmena näille koirille pystyy antamaan.

Illalla istuskelin jälleen Carmenan luona, autellen kuitenkin ensin hoitamaan omat koiransa. Otimme mukaan yleensä joka kerta Carmenan luona hoidossa olleet saksanseisojat ja vinntikoira Ricky mukaan vastapäiselle tontille peuhaamaan ja painimaan, ja sen ne pojat tosissaan tekivätkin. Carmenan "iltaohjelmaan" kuului koirien jätösten siivoaminen, veden ja ruuan kantaminen tontille niin koirille kuin hevosperheellekin. Minä niin rakastin syödä tuoreita kirsikoita, luumuja ja muita "nimettömiä hedelmiä" suoraan puista, Carmena jaksaa aina vielä patistaa minua syömään, vaikka tunkisin niitä kitaan kaksin käsin. Näiden puuhastelujen jälkeen pääsee Carmena viimein iltaisin lepuuttamaan jalkojaan ja istumaan mukavalle sohvalle. Minulla ja Carmenalla on tullut tapa vitsailla paljon, ja minusta onkin mukava saada Carmena nauramaan jollekin asialle sydämestään ja ehkä näin hetkeksi unohtamaan kaikki kiire ja kauheudet.

20.7.2009

Saavuin tarhalle puoliltapäivin, tarkoituksenani aloittaa jälleen häkkien peseminen tarhalla, kuten aikaisempinakin päivinä olin tehnyt. Tänään aloin saada jo yliannostusta Vasilesta; hän lukitsi minut asuntovaunuun sisälle, kun aikaisemmin hän on usein lukinnut jokun meistä vahingossa varastorakennukseen, niin tämä oli täysin ilkikurista ja tahallista. Päätin kääntää tämän sitten omaksi edukseni ja hauskuuttaa itseäni pienellä kostolla. Otin vesipulloni pöydältä, ja odotin oven takana koska Vasile tulee avaamaan, ja kun lukko kilahti ja ovi aukesi, nakkasin hänen päälleen vettä, ja ihan säälittä! Ainakin minulla oli kerrankin hauskaa oikein kunnolla, ja Vasile painui ruokkimaan koiria voivotellen vaimeasti kastunutta paitaansa. Onneksi myös Vasilella toimi huumorintaju näinkin päin :) Ja jäinpähän rauhaan tämän jälkeen Vasilen höpöttelyiltä vesipulloa näyttämällä!

22.7.2009

Carmena haki minut aamulla uuden tarhan avajaisiin, jotka ovat jo pitkään olleet polttava puheen aihe. Paikalle alkoi kerääntyä väkeä, pääasiassa lehdistöstä. Ihmiset siirtyivät sisälle, koiratarhan puolella. Muutama utelias vilkuili häkkejä hieman, mutta niihin ei kiinnitetty suurempaa huomiota, vaikka tilat ovat koirille hyvin puutteelliset. Lehdistö haastatteli mm. Carmenaa, kaupungin johtajaa. Ketään ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavan kysyä miten on mahdollista että satojen koirien jätökset siivotaan yhden ainoan vesipisteen avulla niin suuressa hallissa, miten olot pidetään edes siedettävinä!? Romaniassa ei selvästikkään ole tapana kyseenalaistaa asioita, vaan sokeasti uskotaan ja luotetaan mitä ympärillä kerrotaan ilman epäilyksen häivää. Kun haastattelut alkoivat olla ohi ja lehdistö ihastellut uutta tarhaa, alkoivat ihmiset kadota paikalta ja mekin lähdimme viimeisten joukossa kohti terassia jossa meillä oli määrä tavata Patricia.

Ilma oli todella kuuma ja uuvuttava, joten terassilla vietetyn tunnin jälkeen minun oli pakko nukkua tunti ennen tarhalle lähtöä. Suomalaisesta alkaa veto loppua kun varjossa on +38 astetta ;) Ja tätähän meillä on riittänyt jo muutama päivä, ja uutisten mukaan myös vielä koko aika, jonka tulen täällä viettämään.

Tarhalle viimein päästyäni ja Patrickin kanssa siinä peuhatessa näin pojan vaihtavan hampaita, ja voi miten hölmöltä reppana näyttikään ilman keskimmäisiä pieniä alahampaita. Ilmankos Patrickilla on ollutkin jo jonkin aikaa pakonomainen tarve purra vähän kaikkea.

23.7.2009

Huomenna on viimeinen päivä Tg-Jiussa. On samaan aikaan ihanaa päästä kotiin, mutta samaan aikaan jään kaipaamaan tämän kaupungin tunnelmaa (pois lukien kaikki huonot eläimiin liittyvät asiat) ja niitä mukavia ihmisiä joita täältä tunnen. Tällaisista ilmoistakaan ei Suomessa pääse nauttimaan, joten paljon jää ikävöitävääkin tänne, etusijalla tietenkin pikkujättiläinen, Patrick. Meillä on sellainen sopimus pojan kanssa, että se on nyt pakko tervehtyä, sillä Patrick on kuin koirani joka kuoli muutama vuosi sitten liian nuorena ihmisten julmuuksien vuoksi. Patrick on kuin hän syntynyt uudestaan maailmaan elämään ihan oikean täysimittaisen koiran elämän.

Mitä sitten yleisesti kertoisin matkastani ja kaikista niistä ajatuksista ja ahdistuksesta mitä jälleen Tg-Jiussa kohtasin…. Matka oli erittäin antoisa, täynnä tunteita, turhautumista, surua, mutta mukaan mahtui myös onnistumisia ja iloa. Uskallan suositella kaikille kiinnostuneille matkaa tarhalle, ihan lyhyempää tai sitten pidempää aikaa vapaaehtoisen muodossa. Tarhalla oppii ja saa perspektiiviä asioihin, huomaa oman pienenkin auttamisen tärkeyden vaikka välillä tuntee olonsa pieneksi ja voimattomaksi. Pienistä puroista se isokin virta kasvaa!

Joitakin Tuulin ottamia kuvia löydät Picasasta (Tg-Jiu heinäkuu 2009) 

Tuuli kirjoitti raportin Tg-Jiun kaupungin tarhan tapahtumista reissunsa aikana ja niistä voit lukea täältä