Pro Animals Finland ry
Lahjoita
Pro Animals Finland
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
aee_banner_anim.gif

 

 

rescuedona.jpg

rescuerona2.jpg


 

Etusivu arrow Uutiset arrow Uutiset 17-06-2009

Hei,

Nyt on aika taas päivitellä Tg-Jiun tarhan ja Pro Animalsien kuulumisia, sillä niitä onkin kertynyt jo aikamoinen määrä.

Kuulumiset Tg-Jiusta

Aloitetaanpa uutiset kertomalla miten uuden tontin hankinta uutta tarhaa varten on taas saanut uusia käänteitä. Olimme jo aikeissa ostaa tontin Tg-Jiun kaupungin ulkopuolelta ja Carmena sekä Patricia selvittelivät mahdollisuuksia vetää kunnallistekniikkaa (sähkö, vesi, viemäröinti) tontille ja siinä yhteydessä sitten kaikki kääntyikin ylösalaisin. Viranomaiset kun kertoivat, että kunnallistekniikan vieminen ko. alueelle tulee todella kalliiksi sillä Tg-Jiun kaupungissakaan ei kaikkialla ole vielä esim. viemäröintiä. Viranomaisten mielestä on hullua lähteä ko. hankkeeseen ilman valtion tms. tukea. Nurinkuristahan tässä on se, että juuri valtion sekä EU-tukeenhan me olemme tähdänneet, mutta emme kykene sitä omin avuin saamaan vaan tarvitsemme hankkeeseemme jonkun isomman tahon kumppaniksi eikä se ole todellakaan mikään helppo tehtävä ja kenties näinä aikoina täysin mahdoton.

Tg-Jiun tarhan vieressä sijaitseva väliaikainen kaupungin tarha tullaan kuulema lopettamaan parin viikon sisällä ja sen asukkaat siirretään kaupungin uuteen tarhaan, joka rakennettiin vanhaan teollisuushalliin. Carmenan ja Patrician mukaan kaupungin uusi tarha on kuin vankila eikä täytä minkäänlaisia eläinsuojelullisia vaatimuksia. Ellen väärin muista, niin kaupunki oli varannut ko. tarhan rakentamiseen kuitenkin 250.000 euroa ja voin miltei vannoa, että suurin osa niistä rahoista on taas valunut jonkin päättäjän taskuun. Kaupungin tarhahan on myös miltei keskellä kaupunkia eikä sillä ole ollut mitään vaikeuksia saada lupia toimintaansa.

Samalla kun kaupungin viranomaiset ilmoittivat Carmenalle ja Patricialle, että kaupungin tarhan koirat siirretään pois nykyiseltä tarhalta, olivat he kertoneet, että myös Pro Animals Romanian ylläpitämän tarhan koirat on siirrettävä mahdollisimman pian muualle, koska tarha-alue tullaan kokonaisuudessan rakentamaan asuintaloiksi. Viranomaiset olivat kehottaneet naisia rakennuttamaan pian uuden tarhan. Carmena ja Patricia olivat tietenkin protestoineet asiasta viranomaisille ja käyneet kiivasta keskustelua mm. siitä, että he ovat jo vuosikausia yrittäneet etsiä uutta tonttia tarhalle, mutta sen löytäminen on ollut aivan mahdotonta ja varsinkin kun viranomaiset eivät ole asiaa millään lailla auttaneet vaan päinvastoin hidastaneet. Naisethan ovat anoneet ties kuinka monta kertaa kaupungilta tonttia uutta tarhaa varten, mutta vastaus on aina ollut kielteinen. Carmena oli myös kertonut jälleen kerran viranomaisille, että ei hän omien intressiensä vuoksi raada 24 tuntia vuorokaudessa tarhan ja eläinsuojeluasioiden vuoksi vaan yhteiseksi hyväksi, mutta sitä eivät tunnu kaupungin päättäjät millään tajuavan. Tämän kiivaan keskustelun tuoksinnassa kaupungin päättäjät olivat sitten ilmeisesti hätäpäissään jo luvanneet lahjoittaa Pro Animals Romanialle tontin kaupungin uuden tarhan lähettyviltä ja ehdimmekin jo iloita saaneemme vihdoin pienen edistysaskeleen yhteistyössä viranomaisten kanssa. Jostain syystä kuitenkin Carmenan ja Patrician oli laitettava jälleen kerran anomus vireille saadakseen lahjatontin kaupungilta. Hakemusta on nyt "käsitelty" virkakoneistossa kolme viikkoa ja eilen Carmenalle oli ilmoitettu, että kaupungin tarhan viereiset maat omistaakin yksityiset ihmiset ja niiden lahjoittaminen Pro Animals Romanian käyttöön on mahdotonta. Muita vaihtoehtoja kuulema nyt etsitään. Carmena kertoi minulle, että mitä ilmeisimmin päättäjillä on nyt jokin viivytysstrategia meneillään, mutta hän ei vain ymmärrä mikä sen tarkoitus on. Tuntuu todella pahalta ajatella, että Carmena ja Patricia joutuvat pitkien työpäiviensä lisäksi vielä jatkuvasti tappelemaan paikallisten viranomaisten kanssa eikä mikään "ylempi" taho tunnu voivan puuttua tai auttaa asioiden ratkaisemiseksi.

Tg-Jiun tarhan koirat onneksi eivät ymmärrä kuinka heidänkin kohtalostaan taistellaan päivästä päivään vaan ne ovat tyytyväisiä kun saavat ruokaa ja nauttia Carmenan sekä Patrician seurasta päivittäin.

Dona-hevosen massu on kasvanut kovasti ja varsomisaika lähestyy. Dona aiheutti viime lauantaina Carmenalle ja Patricialle melkoisen yllätyksen, kun oli rikkonut aitauksen ja karannut naapurin puolelle. Carmena tietenkin säikähti ensin, että Dona on taas varastettu ja oli vähällä saada sydänkohtauksen. Onneksi asian oikea laita selvisi pian ja Dona saatiin takaisin omaan aitaukseen. Mitä ilmeisimmin ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolen ja Dona päätti sitten poiketa hieman kylässä.

Tg-Jiun tarhareissu 27.6-1.7

Aivan pian lähdemmekin taas tarhareissulle ja kovasti meillä onkin jo matkakuumetta. Perillähän saamme osallistua myös Carmenan 50-vuotisjuhliin, jotka todennäköisesti pidetään osittain tarhalla. Yritämme kuitenkin saada Carmenalle itselleen hemmottelupäivän ja tuuraamme häntä tarhalla parhaamme mukaan. Onneksi mukaamme lähtee Tuuli, joka vietti tarhalla viime syksynä pari kuukautta ja osaa johtaa joukkoamme tarhan töissä. Tuulihan muuten jää tarhalle kuukauden päiviksi auttelemaan ja Carmena sekä Patricia ovatkin todella iloisia saadessaan Tuulin taas aputytökseen. Patricia on jo varannut Tuulin sterilointiassistentiksi, kun tarhalla on lukuisia narttuja, joita on vietävä kesän aikana steriloitavaksi ja se on yksin hoidettuna aika työlästä, sillä steriloituja koiria on myös hoidettava huolella toipumisaikana.

Meillä on viemisinä tarhalle tälläkin kerralla antibiootteja ja loishäätöjä sekä matolääkkeitä pennuille. Näihin viemisiin voi jokainen halutessaan osallistua pikkusummalla. Antibiootit menevät lähinnä leikkauksista sekä steriloinneista toipuville koirille ja Stronghold-loishäädöillä hoidetaan iho-ongelmaisia koiria. Mukana on myös vitamiineja ja hivenaineita ym. hoitotuotteita Donalle, kiitos Donan kummille Kirsille ja tiimiläisellemme Anulle.

Alla kuvia tarhalle lähtevistä viemisistä. Takana Carmenan synttärilahjapusseja.

 laakkeet tarhalle 6 09.jpg


Kettuloukkukin oli tarkoitus viedä mukanamme arkojen koirien pyydystämistä varten, mutta se on niin suuri, että ei mahdu autoomme ja painaa n. 25 kiloa eli joutuisimme maksamaan sievoisesti ylikiloja, jos jotenkin sen koneeseen saisimme. Toimitimme tarhalle jo supiloukun, jonka ystävällisesti Patricialle Bukarestiin vei mukanaan Jenny ja Pia Kodittomien Koirien Ystävistä.

Alla kuvat supi- ja kettuloukusta
supiloukku.jpgkettuloukku.jpg

Loukkuahan olisi tarvittu jo pitkään, kun Patricia on ystävineen yrittänyt pyydystää erään kerrostalon kellariin heitettyä koiraa, joka ei pääse vankilastaan yksin pois. Koira pakenee aina ihmisen havaittuaan onkaloon, johon ihminen ei mahdu eikä ylety ja koiran koon määrittäminen on ollut melkoisen vaikeaa. Supiloukku osoittautui kuitenkin sen verran pieneksi, ettei koira joko suostu tai mahdu sinne menemään. Yritämme nyt sitten astetta isommalla loukulla ja jos se ei tehoa, niin meillä on myös Etsijäkoiraliiton meille varta vasten dokumentoidut koiranloukun teko-ohjeet ja toivottavasti Tg-Jiusta löytyisi tarvittaessa taitava henkilö, joka tekee ohjeiden mukaan loukun. Rauhoittavilla aineilla koiraa ei kyetä pyydystämään, koska syötyään se pakenee aina piiloonsa nukkumaan. Toki meillä on viemisinä muutakin tarpeellista sen verran kuin vain saamme viedyksi ja vanhan tavan mukaan menemme tarhalle aina aamuisin marketin kautta auton tavaratila täynnä mm. siivoustarvikkeita.

Inkerin ja Tuulin vastauksia kysymyksiin vapaaehtoistyöstä Tg-Jiun tarhalla

Muistattekin varmasti Inkerin ja Tuulin parin kuukauden opiskeluunsa liittyvän työharjoittelun tarhalla viime syksynä. Matka- ja tarhakokemuksistaanhan he ovatkin kirjoittaneet jo aikaisemmin, mutta nyt valmistuttuaan ja kaikkea tarhalla ja Tg-Jiussa kokemaansa aikansa sulateltuaan, he ovat laatineet meille vastauksia monien mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin koskien niin tarhan arkea kuin sen ympärillä tapahtuvia eläinsuojeluun ja ihmisten asenteisiin liittyviä asioitakin. PAFin foorumilla on myös oma topic tästä aiheesta ihan sitäkin varten, että voitte siellä esittää vaikkapa lisäkysymyksiä. Tuuli varmasti seuraa foorumia myös Tg-Jiussa heinäkuun aikana nettikahviloista käsin mikäli tarhan töiltään ehti ja jaksaa ja tulee varmasti raportoimaan meitä kiinnostavista tapahtumista ja ilmiöistä tuoreeltaankin. Kysymykset ja vastaukset löydät täältä.

Match show Ideaparkissa ja Koirapiknik Kaisaniemen puistossa

Niin Ideaparkin mätsäri kuin Kaisaniemen puistossa järjestetty koirapiknik sujuivat mallikkaasti ja kaikilla mukana olleilla oli oikein mukavaa ja tapahtumista jäi hyvä mieli. Ensi vuonna varmasti tavataan samoissa merkeissä. Kiitokset siis kaikille teille, jotka hieman koleaa säätä uhmaten tulitte paikalle tapahtumiin ja olette mukana tukemassa tärkeää työtämme eläinten hyväksi.

Kiitokset mätsärin järjestämisestä kuuluvat Ideaparkin Faunattaren Karoliinalle sekä PAFin Tampere-tiimille. Mätsärin tuotto käytetään kokonaisuudessaan uuden tarhan rakennusprojektiin.

Koirapiknik-ideasta saamme kiittää Rakkaita Haukkuja sekä sen toteuttamiseen edellä mainitun sekä PAFin lisäksi osallistuneita tahoja eli SEYtä (Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry) , Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistystä sekä Etelä-Suomen Seropit ry:tä. Erityiskiitokset jälleen Ideaparkin Faunattaren Karoliinalle, joka ystävällisesti auttoi piknikillä jaettujen PAFin 25 yllätyskassin täyttämisessä koirien herkuilla.  Lämpimät kiitokset myös SEYlle parinkymmenen kilon koirien ja kissojen maistiaislahjoituksista, joista viemme niin paljon kuin vain mukaamme mahtuu Tg-Jiun tarhalle nyt kesällä ja loput sitten syksyllä.

Meillä oli PAFin infopöydän takana ja ympärillä mukavan rento meininki ja juttua riitti laidasta laitaan. PAFin toiminnoista yleisölle oli kertomassa myös Rakel Liekki, joka hämmästykseksemme oli PAFin "tiskillä" kuin kotonaan. Toivottavasti tapaamme Rakelin jatkossakin samoissa merkeissä.

Joitakin kuvia koirapiknikistä. Mätsärikuvat tulevat tuonnempana.

PAFi-infoa pähkinänkuoressa

Olemme koonneet jonkin verran PAFi-infoa tiivistettyyn muotoon sivuillemme. Kuten tiedättekin on PAFin kotisivuilla jo niin paljon tietoa, että on hyvä välillä tehdä niistä koosteita, joista toiminnastamme ja siihen olennaisesti liittyvistä asioista saa nopeasti kokonaiskäsityksen. Infopaketit löytyvät täältä.

Anna elämä eurolla! -kampanjamme

Muistutamme kaikkia myös kuukausi sitten lanseeratusta eurokampanjastamme, jonka toivomme leviävän ympäri Suomen ja sitä kautta maailmalle. Eurokampanjalla tuemme uuden tarhan rakentamista, koska se joka tapauksessa on edessä ratkeaapa tonttiasia sitten tavalla tai toisella. Meillä on jo hyvä pesämuna olemassa, mutta tarvitaan vielä moninkertainen määrä saadaksemme nukkua yömme suhteellisen rauhassa. Haaste uuden tarhan rakentamiseksi on myös edelleen ajankohtainen.

PAFi-kaupan ostoksilla tuet uuden tarhan rakentamista

Muistattehan myös tehdä ostoksia PAFi-kaupasta. Se hellekin on varmasti vielä tulossa ja siihen on hyvä varautua myös koirien märkäloimilla ja t-paidoilla. Kaikki tuotot myynneistä ohjataan uuden tarhan rakentamiseen toistaiseksi.

Seuraavat kuulumiset saattekin sitten heinäkuussa tarhareissun jälkeen.

Aurinkoista juhannusta ja kesää odotellen ja toivotellen,

Kiia

 
Materiaali