1) Mistä ylipäätään saitte idean lähteä työharjoitteluun Tg-Jiun tarhalle Romaniaan?

Tuuli: Työharjoittelu paikkoja mietiskellessä minulla oli kova hinku ulkomaille ja Inkerikin innostui ideasta joten päätös oli tehty, mutta kohdemaa puuttui. Tarkoitus oli ensin lähteä Espanjaan, mutta koska sopivaa tarhaa ei heti löytynyt, päätin ottaa yhteyttä Kiiaan koska olin aikaisemminkin udellut mahdollisuuksista vapaaehtoistyöstä tarhalla. Halusimme käyttää hyväksi sen mahdollisuuden että koulu avustaisi kustannuksissa ja saisimme samalla opintoviikkoja tehden maailmankatsomusta avartavan kokemuksen. Minulla on ollut pitkään jollaintavalla "masokistinen" – luonne, ja olen halunnut päästä näkemään ihan oikeasti miten asiat voi olla toisin, sen tosiaan näimmekin.

2) Kuinka hyvin tiesitte ennakkoon olosuhteista tarhalla ja mahdollisista tulevista työtehtävistänne?

Tuuli: PAFi ry:n nettisivut olin kolunnut kuvista ja teksteistä läpi useampaan otteeseen, sekä Kiian (ja Kiian kautta Patrician kanssa) keskustellut tulevista työtehtävistä. Näitä oli mm. toipilaiden hoito, siivoaminen (joka ei tietenkään noin monen koiran kanssa lopu koskaan;)), ja kaikenlainen mukana olo tarhalla, eläinlääkärikäynneillä tms. Olosuhteiden alkeellisuuteen olin osannut onneksi varautua, niin ettei se tullut kovin suurena järkytyksenä, vaikka ihmetellä saattaa miten Patricia ja Carmena jaksaa paiskia tarhalla töitä, kun apuna ei ole edes hiukan nykyaikaisempaa varustetasoa. Kuten Kiia meille sanoi, on uskallettava työntää kätensä p**kaan pystyäkseen työskentelemään tarhalla, pitää täysin paikkaansa. Etenkin Rona – hevosen entistä tarhaa asuttaneita pentuja hoitaessa oli rapaisia (lue sontaisia) tassun jälkiä päästä varpaisiin, ja kasvot pentujen kuolassa kaikista ystävyyden osoituksista.

Inkeri: Olin kuullut kaikenlaista negatiivista (yleensäkin Romaniasta) ja minua kehotettiin valmistautumaan henkisesti tarhan alkeisiin olosuhteisiin. Kuvia olin tarhalta katsellut mutta kyllä paikan päällä yllätyin silti. Kuvistahan ei välity hajua ja tarhan tunnelmaa. Työtehtävistä tiedettiin sen verran että siivousta olisi luvassa ja auttaisimme hoitamaan toipilaita. Muuten olimme avoimia tehtäville ja saimmekin tehdä välillä mitä kummallisimpia tehtäviä koirien paimentamisesta vähän ikävimpiinkin tehtäviin.

3) Mikä matkassa jännitti kaikkein eniten ja kuinka valmistauduitte matkaan?

Tuuli: Matkaan lähtiessä jännitti eniten se, päästäänkö koskaan perille, sillä emme olleet edes varmoja saammeko koululta avustuksia ennen kuin 1,5 viikkoa ennen lähtöä. Mutta muutoin jännitin mitä kaikkea näkisin ja kokisin matkan aikana, sillä jo PAFin nettisivuja lukemalla pian selviää että Romaniassa mikään ei ole mahdotonta, ja eteen tulee aina uutta kauhisteltavaa. Valmistauduin matkaan pääasiassa psyykkaamalla itseäni kaikkeen tulevaan. Käytännön järjestelyistä paremmin olisi pitänyt hoitaa ehdottomasti rokotukset, mutta ilman niitäkin selvittiin. Mukaan pakattiin pieni "apteekki", selvitettiin vakuutusyhtiöiden sopimuslääkärien sijainnit ja tankattiin muutoinkin oleellista tietoa Romaniassa asumisesta. Rahaa sai visa electronilla automaatista nostamalla vaihtelevalla menestyksellä. Suurempia käytännön järjestelyjä ei ollut sillä emme tarvinneet noin lyhyeksi aikaa viisumeita tms.

Inkeri: Matkassa minua eniten jännitti lento, sillä matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella. Toisena minua huoletti asunto sillä se järjestyi vasta aika myöhään. Paikan päällä katsoinkin kerrostaloa aika epäuskoisena, mutta kaikkeen sitä tottuu ;)

4) Millainen on tarhan päivärytmi? Monelta aloitetaan, monelta lopetetaan, millaisia työtehtäviä jokaiseen päivään kuuluu jne.

Tuuli: Carmena ja Patricia hoitavat aamuisin tarhan hoitoon liittyviä hankintoja ja juoksevia asioita heti kun omien koiriensa ja kodin hoidolta kerkiävät. Tarhan työntekijä (Vasile siis useimmiten) tulee tarhalle kymmenen aikoihin, ja hänen työpäivänsä alkaa ensin koirien häkkien ovien aukomisella jotta koirat pääsevät jaloittelemaan. Tarhat pestään juoksevalla vedellä, ja tähän vierähtääkin aikaa useita tunteja. Päivän aikana Carmena ja Patricia hoitavat tarhan koiria, vievät eläinlääkärille ja hakevat ylimääräistä ruokaa sekä käyvät lähikaupungeissa tarkistamassa mm. kaupungin tarhojen tilannetta ja tietenkin joutuvat vähän väliä vastailemaan puhelimeen eläinsuojeluasioihin liittyen sekä tarvittaessa lähtemään paikan päälle todistamaan rikkomuksia ja ottamaan lausuntoja sekä kuvia voidakseen tehdä ilmoituksia viranomaisille.

Tarhan koirien ruoka-aika on iltapäivällä ja kuivaruoka kannetaan sangoilla tarhan sisälle ja jaetaan kaikille koirille tasapuolisesti syötäväksi. Ruokailun jälkeen tarhalla oli usein hyvin rauhallista, koirat menivät ruokalevolle koppeihin ja niiden katoille. Jälleen alkaa tarhojen pesu vedellä johon työpäivä tarhantyöntekijällä yleensä päättyykin.

Meidän tehtäviin kuului varastorakennus sekä pentuaitaus ja asuntovaunu, silloin kun siellä oli asukkaita. Nämä työt normaalisti oli pääasiassa Patrician töitä. Varastorakennus luututtiin aamupäivällä sekä myöhään iltapäivällä, sen asukkaat ruokittiin ja vesi/ruoka-astiat pestiin. Pentuaitauksessa siivottiin pentujen jätökset, apuna käyttäen rikkalapiota ja kissanhiekkalapiota. Maahan poljetut jätökset raavittiin näillä välineillä irti maasta ja ruosteisella peltivadilla ne vietiin pusikkoon. Iltaisin Carmena kävi läpi kaikki tarhan koirat, ja tarkisti että kaikki on kunnossa. Jos joku koirista oli sairastunut, se vietiin varastorakennukseen hoidettavaksi ja parannuttuaan se pääsi takaisin tarhaan. Illalla kotiin lähdettiin kuuden, ehkä kahdeksankin aikaan vasta. Carmenan työpäivät venyivät pidempään. Kaikki riippuu siitä mitä kaikkea tarhalla on päivän aikana tapahtunut. Täytyy myös muistaa että Carmena ja Patricia käyvät myös "vahtimassa" kaupungin ylläpitämää tarhaa, jossa sen työntekijät, mustalaiset, usein laiminlyövät koirien hoidon mm. myymällä koirille tarkoitetun kuivamuonan muille mustalaisille. Naiset koittavat siis oman tarhansa lisäksi huolehtia ylimääräisestä tarhasta. Aiheesta hieman lipsuen, tahdon vielä kertoa sen että vaikka Pro Animals Romanian tarhalla kaikkien kodittomien koirien seuraaminen on rankkaa, on kaupungin tarhalla käyminen vielä rankempaa. Kaikille koirille ei ole kunnollista suojaa, ne tekevät pentuja jotka useimmiten hiljaa kuolevat pois tautien ja aliravitsemuksen seurauksena, vammoja ei hoideta, koiria katoaa tai kuolee mystisesti.. tätä voisi jatkaa loputtomiin. Loppuajasta en edes tahtonut mennä katsomaan kaupungin tarhan koiria, sillä joka ikinen päivä huomasi koirien kunnon vain huonontuvan entisestään.

Inkeri yhtyy edelliseen kommenttiin: Mutta tahdon muistuttaa, että vierailimme usein eläinlääkärin luona erilaisten sterilointien ja muidenkin toimenpiteiden takia. Lisäksi meillä oli erilaisia pieniä projekteja tarhalla, koppien ja niiden alustojen/taustojen siivous, lisäksi leikkasimme kynsiä, selvitimme takkuturkkeja ja tietysti seurustelimme koirien kanssa.

5) Törmäsittekö Romaniassa -oloaikananne tapauksiin, joissa kulkukoira olisi hyökännyt ihmisen kimppuun, esim. katukoira purrut kadulla kulkevaa tms.? Väitetään, että kulkukoirat ovat aggressiivisia ja purevat turistejakin,onko tietoa tällaisesta?
 
Tuuli: Tg-Jiussa ei kertaakaan tullut kaupungissa tai sen laitamilla turvaton olo kulkukoirien vuoksi, vaikka näimme niitä ulkona liikkuessamme koko ajan. Kaduilla koirat kulkivat kuin ihmiset konsanaan, suojateitä ja liikennevaloja käyttäen tietenkin ;) Kulkukoirien osalta emme huomanneet mitään osoitusta aggressiivisuudesta, vaikka useita katujen koiria pysähdyimmekin rapsuttelemaan ja ruokkimaan. Ainoana poikkeuksena olivat joidenkin talojen vahtikoirat. Emme olleet Tg-Jiussa vielä montaakaan päivää kun olimme illalla menossa syömään, pysähdyimme erään talon pihaa ympäröivän aidan kohdalle juttelemaan aidan reunalla makaavalle koiralle, menin kyykkyyn ja aloin jutella sille. Se kuitenkin hyökkäsi raivoisasti ensin minua kohti jonka jälkeen luikki karkuun häntä koipiensa välissä. Ilmeisesti romaniassa vahtikoiria "koulutetaan", tekemällä niistä vihaisia(eli pelkoaggressiivisia). Muinakin iltoina kapeita jalkakäytäviä kulkiessamme tutisivat polvet, vahtikoiran hyökätessä yllättäen aidatun talon aidalle huutamaan. Kutakuinkin kaikkien talojen pihat Tg-Jiussa oli aidattu korkeilla aidoilla, ja niiden ja pyörätien välissä ei ollut katuojia tms. Joten säikähdys oli näissä tilanteissa melkoinen.

Vaikka emme kokeneet ulkona liikkumista vaaralliseksi kulkukoirien osalta, en silti lähtisi siellä mp3 – soitinta huudattaen juoksulenkille, sillä koiria on paljon ja kukaan ei voi luottaa kadulla kulkemisen olevan 100% turvallista kun on kyseessä usein ihmisten toimesta traumatisoituneita koiria.

6) Olivatko muutkin eläimet kuin koirat huonon kohtelun ja laiminlyöntien kohteena ja jos olivat, niin miten se ilmeni?  Näittekö itse paikallisten asukkaiden suorastaan laiminlyövän tai pahoinpitelevän hevosia, koiria, kissoja?

Tuuli: Mitään eläimeen kohdistuvaa pahoinpitelyä emme varsinaisesti nähneet. Joka päivä kuitenkin todistimme niin koirien, kissojen kuin hevostenkin huonoa kohtelua; raskaita kuormia, reipasta piiskan käyttöä tms. Järkytyimme varsinkin kun näimme itse sarvista jalkaan kiinni sidotun sonnin hypähtelevän tarhan liepeillä ja autotiellä. Olimme kuulleet tavasta, mutta emme oikein uskoneet ennen kuin itse näimme. Paikallisten välinpitämättömyys paistoi kauas, kukaan ei tuntunut säälivän loukkaantuneitakaan eläimiä. Kerran näimme kuitenkin torilla miten vanha mustalaismummo tarjosi jalkaansa nilkuttaneelle kissanpennulle porkkanaa.

7) Paikalliset varmaan tiesivät, että kävitte Pro Animals Romanian koiratarhalla töissä. Havaitsitteko sen asian vuoksi jonkinlaista vieroksuntaa tms.?

Tuuli: Luulen että paikalliset jonkin verran tiesivät meistä ja "työkuvastamme", sillä saimme turhankin paljon huomiota toisinaan ulkona liikkuessamme. Tokihan ihan pelkkä turisti on Tg-Jiussa ihmetyksen aihe. Kaikenlaista huutelua saimme kuulla päivittäin, mutta siitä mitä he huusivat, ei meillä tietenkään ole mitään tietoa. Työmatka meillä kulki lukion ohi, jolloin nuoret alkoivat usein puhua meidät nähdessään. He puhuivat hyvinkin kiivaasti ja meitä selvästi osoitellen. Näyttipä kerran eräs nuori herrasmies meille kieltäkin heilutellen käsiä korvinaan :) Ja jos pysähdyimme kadulla ruokkimaan koiria, alkoi jälleen ympärillä kova keskustelu josta meillä ei edelleenkään ollut mitään tietoa, mutta Patricia kertoi heidän todennäköisesti sanoneen meille, miksemme ota koiria luoksemme jos me niistä välitämme, tai muuta vastaavaa. Mutta toki saimme myös erittäin hyvää kohtelua lähikahviloissa joissa vietimme aikaa, mm. nettikahvilan työntekijä, joka ei puhunut sanaakaan englantia, otti meidät aina ilolla vastaan, saattoi meidät istumaan ja poistuimme tuntikausien surffailun jälkeen lentosuukkojen saattelemana :)

8) Mikä mielestänne oli pahin ongelma paikallisilla ihmisillä? Työn, rahan, koulutuksen puute vai mikä?

Tuuli: Paikallisten ihmisten ongelmiin en osaa sen kummemmin sanoa, mikä nousi ylitse muiden. Patrician kanssa keskustellessamme saimme sen kuvan kaupungin asukkaista, että ihmiset ovat vastahakoisia tekemään töitä pientä palkkaa vastaan. Ihmiset Romaniassa eivät ota uskoakseen että on olemassa ihmisiä, jotka tekevät hyväntekeväisyyttä, auttavat ja tekevät töitä ilman korvausta. Patricia jopa kertoi että jotkut uskovat hänenkin saavan jotain kautta paljon rahaa tekemästään työstä eläinsuojelun parissa. Patricia kysyi, miten paikalliset olivat suhtautuneet meihin kun olimme kertoneet että teemme töitä koiratarhalla. Mieleemme ei muistunut mitään kummempaa kuin se että muistan niiden harvojen kyselleen saammeko rahaa siitä ja kerrottuamme että teemme työtä vapaaehtoisina, oli heidän ilmeensä hiukan epäileväisen näköinen. Me emme saaneet osaksemme varsinaista halveksuntaa tms. (ainakaan sitä ei ymmärretty johtuen

Tuuli: Kissoja Tg-Jiussa en sanoisi olevan edes ongelmaksi saakka. Niitä toki näimme usein kävellessämme töihin halki asuinalueiden. Usea näistä kissoista oli selkeästi jonkin talonasukkaan oma kissa, sillä näimme ne samoilla pihoilla tai niiden läheisyydessä. Suuren torin reunalla eräänä aamupäivänä istuskellessamme siemailemassa kahvia, kauhistelimme torilla muutamaa todella likaista ja sairaan näköistä kissanpentua. Hetki myöhemmin nurkan takaa tuli eräs samassa kunnossa oleva kissan pentu, se vaappui suoraan meidän luo. Pentuparka oli niin laiha, likainen ja väsynyt, että vaikka kuinka tiesimme ja olimme sopineet, että emme voi ottaa eläimiä asunnollemme, oli tämä pieni se poikkeus joka vahvisti säännön (sen lisäksi, että meillä oli tarhalta hellyttävä Lisa-koira pienen Pyry-pentunsa kanssa pari viikkoa hoidossa). Kissanpentu kannettiin asunnollemme, ja sille tarjottiin ruokaa ja vettä. Pentu oli kuitenkin jo niin sairas, ettei se syönyt ja pian nukkuikin pois. Emme todellakaan olisi tienneet mitä kissalle olisimme tehneet jos se olisi selvinnyt ja kun meidän tuli aika lähteä. Ainakin tarjosimme sille lämpimämmän ja hiukan arvokkaamman tavan kuolla. Yleisesti kissat näkemäni mukaan voivat Romaniassa koiria paremmin.

Inkeri lisää: Näimme jonkin verran kissoja ja niistäkin oli mahdotonta sanoa olivatko ne jonkin hoivassa vai kulkukissoja. Tarhalle tuotiin eräänä päivänä muutaman viikon ikäinen kissan pentu. Se oli kuitenkin liian pieni selviytymään tarhalla ilman emoa.

10) Onko tarhalla paljon vanhoja tai sairaita koiria, kärsivätkö ne mielestäsi siellä?

Tuuli: Tarhalla on jonkin verran myös vanhempia koiria, jotka viihtyivät päivänsä useimmiten kopissa nukkuen, mutta ruoka-aikaan tultiin reippaasti syömään ja jaloittelemaan. Harjoittelumme aikana Igor – koira kuitenkin kohtasi tiensä pään, sillä se oli liian vanha ja väsynyt jaksaakseen nousta edes kopista ulos. Sairauksista ongelmallisimpia on ehdottomasti ulkoloisten aiheuttamat ihosairaudet, joka saa nuorenkin koiran näyttämään vanhalta ja väsyneeltä, sillä tarhan säännöllinen ulkoloishäätö olisi erittäin kovatöinen toteuttaa ja rahallisestikin erittäin kallis. Tuoreessa muistissa on vielä viimesyksyinen projekti, jolloin oli tarkoitus ulko- ja sisäloislääkitä kaikki tarhan koirat. Mutta koska kaupunki ei suostunut tekemään samaa oman tarhansa koirille, olisi ollut turhaa työtä hoitaa Pro Animals Romanian tarhan koirat sillä kaupungin tarhankoirat olisivat tartuttaneet loisia heti muihinkin koiriin.

Se, että kärsivätkö vanhat ja sairaat koirat tarhalla, on mahdotonta sanoa. Näkökulma asioissa on täysin eri kuin Suomessa kun ollaan Tg-Jiun koiratarhalla. Kun kerron matkastani jollekulle, saan usein kuulla; "hyi, ne pitäisi lopettaa!" tms. ja mitäpä minä siihen sanomaan, kun tiedän sen olevan melkoisen turhaa. Suomessahan koira on lain mukaan tavara, jota omistaja saa kohdella eläinsuojelulain puitteissa miten lystää. Moni Suomessa elävä koira kokee mielestäni paljon suurempaa kärsimystä kuin koiratarhalla oleva vanha koira. Moni näkee hyvinvointina sen että eläintä pidetään hengissä vaikka väkisin, kun kerran nykyaika tarjoaa niille lääkkeet ja laitteet joilla henki saadaan niissä pihisemään. Minkä yhteenvedon nyt näistä sekavista ajatuksista sanoisin. Eivät koirat mielestäni tarhalla kärsi, ne pääsevät nukkumaan ikiunta kun on sen aika, ne saavat hoitoa jos sitä tarvitsevat ja niin edelleen. Kuitenkin koska tarhalla on valtavan paljon koiria ja voimanaiset kiirehtivät eläinsuojeluasioiden kimpussa, voi olla vaikeaa nähdä jos yksittäinen koira on sairastunut pahoin.

Inkeri: Tarhalla kuitenkin huomioidaan jokainen koira ja arvioidaan niiden terveys joten sairaat saavat hoitoa suht nopeasti jos se vain on mahdollista (kuten loisongelmissa). Niin kuin yleisesti tarhalla, vanhatkin sairastuneet koirat pyritään hoitamaan jälleen terveiksi.

11) Olisiko koirien parempi elää kadulla "vapaana" ja etsiä itse ruokansa kuin elää tarhalla "vankeudessa"?

Tuuli: Tässäkin asiassa on omat puolensa; tarhalla koirat ovat turvassa ihmisiltä, kaduilla eivät. Tarhalla koirien elämä ei varmaankaan ole koiran elämää parhaimmillaan, mutta ei se ole sitä kadullakaan taistellen ruuasta ja elintilasta. Kaduilla koirat voivat joutua rankkurin kynsiin, jolloin ne joutuvat kunnalliselle tarhalle, joiden olosuhteet ovat pro animals romanian tiloja vielä alkeellisempia eikä koirista niillä välitetä, tai koirat hävitetään (mm. myrkyttämällä). Ja ehdoton positiivinen asia "tarha vs. katuelämä" aiheessa on se, että ainakin Pro Animals Romanian ylläpitämällä tarhalla koirien lisääntymistä kontrolloidaan erittäin tehokkaasti, niin ettei koiria synny lisää.

Inkeri:  Carmenan ja Patrician huolehtimalla tarhalla on itse asiassa eräs koira joka on valinnut elämäntyylikseen näiden kombinaation. Kyseinen koira on yleisesti tarhan asukki, mutta päättää silloin tällöin tehdä reissuja kaupunkiin (on siis taitava kiipeilijä;)). Aina se palaa takaisin tarhalle ruuan perässä. Voin siis hyvillä mielin vastata että tarha on ehdottomasti parempi paikka koirille. Tarhalla koirilla ei ole niiden pahinta vihollista eli ihmistä. Koirat saavat ruokaa, hoivaa ja suojan joka on paljon verrattuna "vapaaseen" elämään kaduilla. Kadulla koira joutuu etsimään itse ruokansa ja suojansa. Ruuan lähteenä toimivat roskikset ja harvat hyvät ihmiset. Vaarana taas ovat autot, sairaudet ja julmat ihmiset. Toki tarhallakin koirat voivat loukkaantua, mutta ne kuitenkin saavat heti hoitoa.

12) Kuinka paljon näit kaduilla hylättyjä/katukoiria, ja miten hyvin ne tulevat toimeen?

Tuuli: Kaupungin kaduilla näkee koiria koko ajan, niitä ei toki vilise silmissä, mutta niitä on paljon. Meidän asunnostamme ikkunat olivat sisäpihan ja parkkipaikan puolelle, jossa oli myös roska-astiat ja sisäänkäynnit roskakuiluihin, ja joka kerta kun kävin parvekkeella hengittelemässä raitista ilmaa filtterin läpi, seurailin, miten nurkan takaa tuli koira joka lähes kaavamaisesti kävi läpi roskakuilut ja – astiat, ja jatkoi sitten matkaansa tapansa mukaan hyvin kiireisen näköisenä. Toisinaan pihalla oli myös useampia koiria yhdessä etsimässä ruokaa.

Keskenään katukoirat tulivat toimeen hyvin, emme kertaakaan nähneet niiden tappelevan. Koirat enemmänkin kiersivät toisiaan ja antoivat toisilleen tilaa kulkea. Toisinaan ne pysähtyivät kadulla nuuskaisemaan toisiaan ja jatkoivat sitten matkaansa. Myöhään illalla saattoi nähdä isommankin "jengin" leikkimässä, riehumassa ja juoksemassa kävelykaduilla.

Inkeri: Yllättäen ainakaan keskustan alueella ei näkynyt huonokuntoisia koiria vaan ne vaikuttivat hyvin syöneiltä. Sairauksia kuitenkin tietysti näkyi varsinkin turkista. Moni koira oli yllättävän sosiaalinen ja meiltä usein liikenikin vettä ja ruokaa koirille.

13) Mitä mieltä olette paikallisten ihmisten suhtautumisesta kodittomiin koiriin/eläimiin yleensä?

Tuuli: Romaniassa tulee ehdottomasti jatkaa valistustyötä, jotta ehkä uusi sukupolvi ymmärtää jossain määrin miten väärin on antaa eläinten kärsiä noin paljon, ja ymmärtää että kaikki on alkanut ihmisten omasta ajattelemattomuudesta. Ymmärrän, että ihmiset ovat kyllästyneitä sairaisiin ja vahingoittuneisiin "kerjäläisiin" ympärillään, mutta se miten niistä tulisi päästä eroon ei ole niiden julma tappaminen, ja kuvittelisin jo paikallistenkin sen ymmärtäneen, sillä Romaniassa on koiria todennäköisesti kaduilta hävitetty jo pidemmän aikaa epäeettisin keinoin, mutta missään ei näy vaikutusta. En tiedä, onko monikaan paikallinen kiinnostunut tilanteen parantamisesta, mutta jos on, niin mielestäni se on luonteen heikkoutta olla uskaltamatta alkaa puuttumaan.

Eli vastauksena kysymykseen; en nähnyt paikallisilla halua puuttua asiaan. Saimme osaksemme pääasiassa ainoastaan negatiivista huomiota koska autoimme koiria.

14) Jos kummi/tarhakummi/lahjoittaja haluaa vierailla tarhalla tai Gorjin läänissä yleensäkin eläinsuojeluasiaan liittyen, miten valmistelisit häntä siihen?

Tuuli: Näistä kysymyksistä vastauksineen on varmasti jo jonkin verran apua. Kuvat ja kertomukset PAFin sivuilla kertovat erittäin todenmukaisesti tarhan oloista. Niin kuin aikaisemminkin jo Inkeri mainitsi, ei kuvista silti välity haju, meteli ja todellinen tunnelma. Kovin herkälle ihmiselle emme suosittelisi ainakaan pidempää matkaa tarhalle. Mutta samalla tahdomme rohkaista ihmisiä lähtemään tarha matkalle, mikäli sellaiseen tarjoutuu mahdollisuus. Tarhalla työskentely oli erittäin opettavaista ja antoi asioihin uutta näkökulmaa.

15) Minkälaista oli kulkukoirien käyttäytyminen pääasiallisesti: aggressiivista, syrjäänvetäytyvää, huomionkipeää?

Tuuli: Kaduilla elävät koirat eivät yleensä osoittaneet ihmisille minkään näköistä huomiota, ainakaan ennen kuin niille itse alkoi jutella ja ottamaan kontaktia. Moni koira ei toki pysähtynyt silloinkaan "juttusille" vaan jatkoi matkaansa, toiset taas pysähtyivät, mutteivät tulleet kosketusetäisyydelle ja toiset saattoivat tulla paijattavaksi asti. Yleisesti koirat olivat varsin välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan.

Inkeri: Tapaamamme koirat olivat yllättävän sosiaalisia ja muistivatkin meidät kun kävelimme vastaan kaupungilla. Aggressiivisia katukoiria emme tavanneet.

16) Muuttuiko näkemyksesi tarhasta tai Pro Animals Romanian toiminnasta jollain lailla työharjoittelusi aikana?

Inkeri: Näkemykset muuttuvat tietenkin kun saa seurata toimintaa läheltä ja osallistua siihen. Suomessa ei tule ajatelleeksi kuinka paljon töitä tarha ja eläinsuojeluasiat teettävät puhumattakaan henkisestä jaksamisesta. Vaikka asiat toimivat Romaniassa eritavalla kuin Suomessa, yllättyy silti kuinka vaikeaa asioiden järjestely on Carmenalle ja Patricialle. Kaikki kiitos siis heille jaksamisesta.

17) Mikä oli rankinta tarhalla ollessanne?

Tuuli: Ehdottomasti turhautuminen. Joka ikinen päivä kaduilla näki kymmenittäin koiria, muttei niitä voinut auttaa kuin korkeintaan heittämällä kourallisen raksuja ja antamalla hetken huomiota. Kolmannella viikolla muistan tunteen olleen erittäin avuton ja hyödytön, ja podinkin todella suurta turhautuneisuutta ja halua lähteä kokonaan pois koko Tg-Jiusta. Kuitenkin se, että pystyimme hieman vähentämään Patrician ja Carmenan työtaakkaa antoi vastapainoa turhautumiselle ja oli erittäin palkitsevaa. Edes huonokuntoisten ja sairaiden koirien näkeminen ei aiheuttanut samanlaista tunnekuohua kuin avuttomuuden tunne.

Inkeri: Juuri tuo avuttomuuden tunne oli rankinta, koska apua tarvitsevia koiria oli paljon, mutta auttavia ihmisiä niin vähän. Aloin itse miettimään; mitä jos muuttaisin Romaniaan, voisinko tehdä paljon enempää?

18) Yllätyittekö jostain asiasta tarhalla olonne aikana joko positiivisesti tai negatiivisesti?

Inkeri: Yllätyin positiivisesti tarhalla heti ensimmäisenä päivänä (ja myöhemminkin) kuinka hyvin koirat tulivat toimeen. Tappeluita oli harvoin, vain kun joku koira eksyi väärälle puolelle tarhaa. Koirat oli otettu hyvin huomioon, sillä tarhalla oli ainakin kaksi koiraa (ja toki muitakin), joita vuoroteltiin päästämällä niitä eri päivinä tarhan isoon jaloittelu osaan.

19) Pro Animals Romania vastaa koko Gorjin läänin eläinsuojelusta. Kuinka se näkyi Tg-Jiussa viettämänänne aikana käytännössä?

Tuuli: Carmenan ja Patrician kiireellisyytenä ainakin ensi näkemältä, sillä Carmena ja Patricia saavat jatkuvasti puheluita liittyen eläinsuojeluasioihin. Olin positiivisesti yllättynyt, kun näin Pro Animals Romanian mainoksia joidenkin liikkeiden ilmoitustauluilla. Ihmettelin, ettei kaikki kai ihan läpeensä pahoja ole kun muutama juliste sai olla esillä.

Inkeri: Tarhapäivämme saattoi venyä pitemmäksi jos Carmena oli kauempana eläinsuojeluasioilla. Myös yksi koiranpentukin tuli tarhalle eräästä kaupungista Carmenan mukana, jossa hän oli hoitamassa kaupungissa olleen koiratarhan asioita.

20) Voisitko kuvitella adoptoivasi koiran itsellesi tarhalta? Jos kyllä, miten hoitaisit käytännönjärjestelyt koska PAFi ei välitä koiria Suomeen adoptioon?

Tuuli: Voisin kuvitella ja adoptoinnista puhuin Patrician ja Carmenan kanssa ennen lähtöämme. Tulevaisuus näyttää, tuleeko tarhalta perheen lisäystä. Jos tulee, tahdon toki olla itse tuomassa koirani ja hoitaa sen rokotus- yms. asioita. Mutta tarhalla niinkin pitkään työskentely avasi silmiäni yhä enemmän rescue – koirista ja niiden käytöksestä. Ihmisten, jotka tahtovat adoptoida koiran tarhalta, tulisi ehdottomasti tutustua tarhaan josta koira tulee ja perehtyä siihen miten koira näkee maailman tarhan ulkopuolella jossa se on viettänyt ehkäpä jo vuosia tai koko elämänsä. Kun koiraa on seuraillut tarhan olosuhteissa, voi päätellä sen soveltuvuudesta kotikoiraksi ja siitä mitkä asiat mahdollisesti koituvat haasteellisiksi.

Inkeri: Voisin kuvitella adoptoivani koiran, jos siihen olisi tilaisuus. Luultavasti olisin yhteydessä suoraan Carmenaan ja Patriciaan sekä myös Kiiaan. Koiran haku olisi hyvä yhdistää yhdistyksen matkaan. Adoptoijan tulisi ehdottomasti nähdä ja kokea mistä koiraa on adoptoimassa. Tätä tulisi silti harkita tarkkaan, sillä koirat ovat olleet yleensä koko ikänsä ulkona ja niiden käytös saattaa muuttua huomattavasti tarhalta lähdön jälkeen. Myös sairauksiin tulisi varautua.

21) Mikä oli unohtumattomin kokemuksesi tarhalla ollessasi?

Tuuli: Ylitse muiden nousee ehdottomasti leikkisästi "loppukokeeksi" kutsumamme tapahtuma viimeisinä päivinä. Toki tapaus ei ole mitenkään hauska, mutta rankat asiat vaativat vastapainokseen huumoria.

Olimme eräs sunnuntai aamupäivä Inkerin kanssa tarhalla siivoamassa koppeja ja alusia kun kävimme välillä varastorakennuksessa jossa oli pari toipilasta. Steriloitu narttu sekä narttu joka hypätessään kaupungin tarhan aidan yli, oli repinyt roikkuvat nisänsä saaden suuren palkeenkielen. Palkeenkieli oli paikattu ja haava alkoi toipua. Aikaisemmin sinä aamuna kolmas narttu oli käytetty eläinlääkärillä tikattavana uudestaan, sillä muutama tikki sterilointihaavasta oli auennut. Patricia oli juuri asioillaan kaupungissa ja myöhemmin hän oli kertonut tahtovansa tavata sukulaisiaan joita ei ollut nähnyt aikoihin ja kertoi ettei sukulaiset pian enää uskoisi hänen olevan vain kiireinen, vaan välttelevän heidän tapaamistaan jos ei tänään kerkeäisi heitä tavata. Kävimme välillä varastorakennuksessa jossa seurasimme Inkerin kanssa miten kaksi näistä toipilaista kinasteli juustopalasta jonka olivat pöydältä varastaneet. Toinen nartuista (tämä jolla oli ollut suuri palkeenkieli nisissä) hyökkäsi hiukan hypäten toista kohti puolustaen juustoaan. Silloin nartun haava aukesi jolloin sen suolta tippui lattialle iso mytty. Koira ei tuntunut huomaavan koko asiaa vaan jatkoi matkaansa kohti toista koiraa. Kumpikin meistä taisi joutua hieman paniikkiin, kuitenkin Inkeri alkoi heti soittaa Patricialle, ja minä juoksin hakemaan kuljetushäkkiä ja pyyhkeitä asuntovaunusta. Kun Patricialle oltiin soitettu ja apu oli tulossa, saimme lakanan avulla kasattua ja käärittyä lattialla jo toista metriä pihalla olleet suolet koiran viereen häkkiin. Siirsimme koiran häkissä pihalle odottamaan Patrician saapumista jotta koira saataisiin pian lääkäriin.

Eläinlääkäri "kasasi" koiran ja ompeli haavan kiinni. Koira ei kuitenkaan selvinnyt, vaan löytyi aamulla kuolleena. Voimme vain kuvitella miten turhauttavaa on hoitaa vammautuneita koiria, kun niiden kohtaloksi koituu liian usein eläinlääkärin hoitovirheet ja huolimattomuus.

Inkeri: Positiivisia kokemuksia oli joka päivä kun koirat olivat tyytyväisiä ja varsinkin kun oli toipilaita paranemaan päin. Negatiivisia kokemuksia oli sitten muutamakin viimeisellä viikolla.

22) Lähtisittekö uudestaan tarhalle?

Tuuli: Ehdottomasti! ;)

Inkeri: Ehdottomasti lähtisin, tosin en niin pitkäksi aikaa. Lähivuosina on pakko palata katsomaan sekä koiria että Carmenaa ja Patriciaa.