|
Pro Animals Romanian tarhan taustoja
Nykyisen tarhan tontti oli pitkään Tg-Jiun kaupungin omistama, mutta Pro Animals Romania on pitänyt tarhasta ja sen sadoista koirista huolta jo vuodesta 2002 lähtien. Tg-Jiun kaupunki ei ole ottanut osaa tarhan hoitoon tai sen kustannuksiin näiden vuosien aikana. Onneksi kaupunki ei sentään perinyt vuokraa Pro Animals Romanialta tontin käytöstä. Vuoden 2011 alkupuolella tarhan tontin omistussuhteet yllättäen muuttuivat, kun Ceausescun valtakaudella valtiolle maitansa menettäneet yksityiset alkoivat lunastaa niitä takaisin. Tg-Jiun kaupunki yritti useiden vuosien ajan häätää tarhan koirat pois nykyiseltä alueelta ja nykyään tontin yksityiset omistajat ovat jatkuvasti Carmenen kimpussa saadakseen koirat pois maaltaan. Myös tarhan takana sijaitseva romaniyhteisö tekee tarhasta valituksia kaupungin viranomaisille lähes viikottain. Carmena sekä Patricia ovat taistelleet näiden vuosien ajan tarhan koirien elämän puolesta ja toistaiseksi voittaneet.
Carmena perheineen osti n. 7 vuotta sitten tontin kaupungin laitamilta ja Carmena unelmoi rakennuttavansa uuden tarhan kyseiselle tontille. Vuosien saatossa kävi kuitenkin niin, että Carmenan ja hänen perheensä omistaman tontin laitamille alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän asutusta ja lopulta vuoden 2008 aikana kävi ilmi, että tontille on mahdoton rakentaa mitään tarhaa, koska alueen asukkaat eivät sitä hyväksy. Carmena ja Patricia etsivät myös vuosien 2009-2010 ajan tonttia uutta tarhaa varten. Sopivaa ja kohtuuhintaista tonttia ei kuitenkaan löytynyt ja aloimme olla jo epätoivoisia.
Tarhan nykytilanne (joulukuu 2011)
Tg-Jiun kaupunki ojensi keväällä 2011 "auttavan kätensä" ja tarjosi Pro Animals Romanialle käyttöön hallikompleksia, joka on ollut autiona vuosikymmeniä. Hallikompleksin muuttaminen tarhaksi on kuitenkin haasteellinen projekti ja Tg-Jiun kaupunginhallitus edellytti sopimusehdoissa Pro Animalseilta miltei heti alkuun 50.000 euron investointia. Saimme kerätyksi 41.800 euroa, joiden turvin kykenimme rakentamaan uuden tarhan ensimmäisen vaiheen valmiiksi ja siirtämään sinne yli 200 koiraa vanhalta tarhalta. Nyt edessämme on urakoida uuden tarhan kakkosvaihe valmiiksi, jotta saamme vanhalla tarhalla vielä olevat 300 koiraa turvaan.
Ensimmäiseen vaiheeseen kuului myös toimenpide- ja hoitohuoneen sekä pentujen ja sairaiden koirien tilojen valmistuminen. Ensimmäisen vaiheen kustannukset olivat töineen ja materiaaleineen 42.000 euroa. Kakkosvaiheen rakennuskustannukset ovat arviolta 40.000 - 50.000 euroa.
Kuvia Tg-Jiun kaupungin lahjoittamasta hallikompleksista ja tontista sekä ensimmäisen vaiheen valmistumisesta.
Uusi tarha tai ei tarhaa ollenkaan
Mikäli jostakin syystä emme kykene viemään tätä hanketta loppuun ensi kesään mennessä on vanhan tarhan koirien elämä todellisessa vaarassa. Ja se on varmasti asia, jota me emme halua kokea.
Vaikka edessämme onkin valtava haaste, on se onnistuessaan mahtava näyttö kahden pienen puhtaasti vapaaehtoistyöllä toimivan suomalais-romanialaisen eläinsuojeluyhdistyksen yhteistyöstä ja toimii varmasti hyvänä esimerkkinä Romanian viranomaisille ja eläinsuojelutahoille siitä, mitä yhteistyöllä voidaan saavuttaa. Haluammehan kaikki olla mukana tässä urakassa!
|