Työharjoitteluni Tg-Jiun kodittomien koirien tarhalla 

Inkerin ja minun työharjoittelun päättymisestä on kulunut jo useita viikkoja. Työskentelimme Tg-Jiun kodittomien koirien tarhalla, auttaen yli 400 koiran päivittäisessä hoidossa.  Toisinaan olo on ollut epätodellinen: Näimmekö me todella sen kaiken, mitä tietokoneeltani löytyvät kuvat näyttävät? Koiratarhalla tapahtunut työharjoittelu on varmasti meidän molempien tähänastisen elämän suurimpia kokemuksia. Romania maana on jo niin erilainen kuin Suomi. Suurimpana erona tietenkin on eläinten tilanne, johon sinne lähdettiin tutustumaan.

Suurin osa kaikista ihmisistä joille olen kertonut kaikesta tapahtuneesta on ihmetellyt miten olen sen kaiken kestänyt. Tavallisesti en ole kovin herkkä, ja pysyn kohtaamaan vaikeitakin asioita. Tg-Jiussa pääsin näkemään kaikkia niitä epäkohtia joista olen kiinnostunut, ja jouduin kieltämään itseltäni syvällisemmän ajattelun pitääkseni itseni kasassa. Vain muutamina iltoina ajatukset kävivät niin ylivoimaisiksi, etten saanut niiltä rauhaa. Päivittäin ihmettelin kuinka paikalliset voivat ummistaa silmänsä siltä mitä maassa tapahtuu, on ihmisiä jotka eivät voi hyvin ja on eläimiä jotka eivät voi hyvin. Sanotaan että maassa jossa ihmiset näkevät köyhyyttä, on eläimillä asiat vielä huonommin. Kuulostaa minun korvaani hullulta. Tieten tahtoen eläimelle aiheutetusta tuskasta ja kivusta ei sen tekijälle seuraa konkreettisesti mitään hyvää.

Kun ihminen on alkanut jalostaa eläimiä omiin käyttötarkoituksiinsa, on sillä mielestäni myös vastuu eläinten hyvinvoinnista. Kaduille hylätyt koirat eivät pärjää, eikä niiden kuulukaan pärjätä, omillaan. Eläinten kärsimyksistä vastuussa on vain ja ainoastaan ihminen, ja kulkukoira- ongelmiin tarjotaan ratkaisuja mm. joidenkin eläintenoikeuksia ajavien yhdistyksien taholta (koirien sterilointi/kastrointi, adoptointi uusiin koteihin) niin että jo syntyneet koirat voisivat elää elämisenarvoisen elämän ja uusia kodittomia ei syntyisi. Näihin mahdollisuuksiin kuuluisi myös tarttua. Koirien myrkyttäminen, hengiltä kiduttaminen tms. on niitä kohtaan suuri vääryys, ei niiltä ole kysytty tahtovatko ne tänne syntyä. En pysty koskaan ymmärtämään miten jossain on ”normaalia” nähdä kodittomia ja huonokuntoisia eläimiä, minulle se ei ole eikä tule olemaan. Ehkä se mittaa ihmisen luonteen vahvuutta, uskaltaa tarttua yhteiskunnassa oleviin epäkohtiin, ja alkaa määrätietoisesti työskentelemään niiden korjaamiseksi.

Tarhalla ollessa huomasin tahtomattani leikkivän kokoajan ajatusleikkiä, ”jos saisin yhden, kenet ottaisin?”. Vertauskuvallisesti olin siis kuin pikkutyttö lelukaupassa. Ikävöin monia tarhan koiria, ja toivon sydämestäni niiden voivan hyvin. Usein tunnen oloni niin turhautuneeksi koska en voi olla auttamassa tarhan arjessa, viettää aikaa kaikkien satojen uusien ystävien kanssa ja auttaa saamaan asioihin ja asenteisiin muutosta.

Haluan kiittää Carmenaa ja Patriciaa siitä että he ottivat meidät ennakkoluulottomasti tarhalle töihin, jaksoivat aina kiireidensä keskellä antaa meille aikaa ja kertoa kaikesta mitä tarhalla tapahtui. Kielimuurista johtuen he olivat ainoat ihmiset tarhalla joiden kanssa pystyimme kommunikoimaan ja joilta pystyimme kysymään kaikista mieltä askarruttavista asioista. Ihailen näiden naisten tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä rakentaa parempaa huomista romanian kodittomille koirille. Minulla ei ole tarpeeksi suuria sanoja edes kertoakseni kuinka kiitollinen olen Carmenalle ja Patricialle, siitä että he ottivat meidät avosylin vastaan, oppimaan kuinka asiat voi olla toisin ja siitä miten paljon he tekevät eläimien puolesta.

Mitä enemmän maailmamassa on julmuuksia, sitä parempia meidän muiden tulee olla!

Tuuli Matero

Jälkikuulumisia työharjoittelusta Tg-Jiun koiratarhalla

On kulunut monta viikkoa Romaniasta paluun jälkeen. Aika on kulunut koulun merkeissä, kotonakin on ehtinyt käydä. Huomaan ajattelevani edelleen Romaniaa ja erityisesti tarhaa joka päivä. Alkuun tuntui oudolta olla kotona oman koiran kanssa kun monet koirat jäivät tarhalle sekä Romanian kaduille jatkamaan eloaan ilman meitä. Miettiessäni koko reissua mieleeni tulee heti kaikki surulliset asiat: sairaat koirat, huonosti kohdellut ja heitteille jätetyt koirat. Sekä tietenkin kaikki  iloiset hetket ja kaikki karvaiset ystävät joita saimme mielin määrin. Jäänkin kaipaamaan noita karvakuonoja sekä tarhaa ja tietenkin Carmenaa ja Patriciaa.

Viimeinen tarhapäivä sujui kiireisissä merkeissä, siivosimme häkkejä Vasilen kanssa. En edes ehtinyt hyvästelemään koiria kunnolla. Vasile joutui odottamaan ja kiirehtimään minua että saisi suljettua tarhan. Mieleeni jäi monen  monta koiraa, joita on jopa tullut ikävä. Viimeisen yön olimme Patrician luona ja saimme Patrician tekemää hyvää ruokaa. Haikein tunnelmin vietimme iltaa jutellen ja katsoimme  Patrician ja Mihailin hääkuvia. Mihailia itse emme nähneet koko reissulla muuta kuin vilaukselta.

Meitä kosketti kovasti kuinka Suomessa oltiin kiinnostuneita meidän reissustamme ja haluammekin kiittää kaikkia tukijoukkoja. Kiitos varsinkin Kiialle, joka on ollut meidän ”oppaamme” ja yhdyshenkilömme tarhan ja koko reissun suhteen sekä Jukalle, joka ajoi meidät urheasti perille Tg-Jiuhun vatsataudista huolimatta. Patricialle ja Carmenalle suuri kiitos että ottivat meidät luokseen.

Terveisin Inkeri

Alla muutamia kuvia Inkeristä ja Tuulista Tg-Jiun tarhan asukkien kanssa

Tuuli ja Inkeri sekä muutama Carmenan lemmikki