Pro Animals Finland ry
Lahjoita
Pro Animals Finland
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
Etusivu
Uutiset - 2008 Uutiset

Dona-hevosen tarinan kertausta ja päivitystä per 17.11.08

Vaikka muistattekin varmasti hyvin Dona-hevosen surullisen tarinan kertaan sen tässä alusta pitäen, koska Dona on ollut nyt päähenkilö viimeaikaisissa tapahtumissa Tg-Jiussa. Viime keväänä, huhtikuun alussa, Carmena ja Patricia joutuivat todistamaan järkyttävää tapausta, kun tarhan takana olevalla aukealla kolme romanimiestä hakkasi maassa makaavaa puolikuollutta hevosta yrittäen saada sitä nousemaan ylös. Carmenan kutsuttua aseistetut poliisit paikalle, kukaan romanimiehistä ei tunnustanut omistavansa hevosta. Aikansa jahkailtuaan hakivat romanit kylästänsä kärryt ja veivät uupuneen hevosen järkyttyneiden naisten silmien edessä pois. Poliisiviranomaiset olivat täysin kädettömiä tapauksen edessä.

Dona huhtikuussa puolikuolleena pahoinpitelyjen ja huonon kohtelun tuloksena
dona_huhtikuussa08.jpg

Seuraava päivä koitti ja hevonen löytyi taas makaamasta tarhan takana olevalta aukealta. Tällä kertaa paikalla ei ollut ainoatakaan ihmistä eikä viranomaisiakaan tapaus tuntunut enää kiinnostavan. Patricia ja Carmena yrittivät antaa hevoselle ensiapua ja miettivät mitä voisivat hänen hyväkseen tehdä. Tarhan takana oli jo Rona-hevosta varten rakennetu pilttuu ja sinne naiset päättivät Donan saada siirretyksi. Myöhään illalla Carmena ja Patricia saivat tarhalla työskentelevän Vasilen sekä kaupungin tarhalla työskentelevän miehen avulla hevosen pilttuuseen ja ristivät hänet Donaksi. Naiset luulivat, että nyt he voivat hengähtää hetken, mutta toisin kävi.

Dona oli yön aikana anastettu pilttuustaan ja se löydettiin myöhemmin päivällä kaupungin keskustaan johtavan päätien varrelta hylättynä. Nyt paikalla oli jo paljon väkeä ja myöskin media ehti taltoimaan näkyä. Mukana olivat toki poliisiviranomaisetkin. Mutta Donan omistajat loistivat poissaolollaan. Lopulta Dona jäi Carmenan ja Patrician vastuulle ja he saivat kuljetettua Donan takaisin pilttuuseen ja toivoivat, että saisivat olla jo rauhassa. Romanit kävivät kuitenkin päivän mittaan uhkailemassa naisia tarhalla. Mutta se ei ollut mitään uutta, sillä uhkauksia he ovat saaneet romaneilta ennenkin. Kunhan vain uhkaukset eivät muuttuisi teoiksi.

Dona sai kuitenkin olla sittemmin rauhassa ja käyskennellä päivisin tarhan ympärillä ja levätä pienessä pilttuussaan tarhan takana. Carmena ja Patricia pelkäsivat kuitenkin edelleen Donan puolesta ja kuljettivat sen muutaman viikon päästä Carmenan kodin vastapäätä olevalle tontille tukevien rauta-aitojen taakse. Siellä Dona viettikin rauhaisan kesän vahvistuen ollen varsinkin Patricialle hyvin rakas huolenpidon kohde. Elokuussa Dona sai kaverikseen Zuzu-varsan ja he ehtivätkin viettää yhdessä 1,5 kk, kunnes Zuzun voimat ehtyivät, vaikka Carmena ja Patricia taistelivatkin pikkuisen elämän polesta. Zuzu oli vain aivan liian nuori hylätyksi tullessaan eikä elämälle ollut riittävästi eväitä.

Dona ja Zuzu elokuussa
dona_ja_zuzu.jpg

Dona ja Zuzu syyskuussa

zuzu ja dona.jpg

Dona vahvistui kuukausi kuukaudelta ja hänestä kehkeytyi varsinainen kaunotar. Patricia oli löytänyt Donalle talvikaudeksi paikan erään tilallisen luota ja he olivat jo sopineet, että Dona menee "talvehtimaan" paikkaan, jossa sillä on kavereita ja lämmin pilttuu. Ja sitten tapahtui jotakin käsittämätöntä. Eräänä päivänä Carmenan saavuttua kotiin ja tuotua Donan kotinsa vastapäisen tontin etuosaan syömään ruohoa, suljettua huolellisesti portin ja siirryttyä ruokkimaan kotinsa kymmeniä koiria sai hän kesken puuhien puhelun tarhan työmieheltä Vasilelta. Tämä kertoo, että Donan ex-omistaja on käynyt tarhalla kehumassa, että on hakenut hevosensa takaisin. Carmena syöksyi kauhun vallassa tarkistamaan asiaa rukoillen mielessään, että Vasile olisi tehnyt hänelle vain järjettömää pilaa. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Dona oli kadonnut Carmenan omistamalta tontilta. Rautaportin lukko oli murrettu auki. Carmena sai kauhultaan soitetuksi Patricialle, joka oli pyörtyä kuullessaan uutiset. Naiset hälyttivät tietenkin poliisit apuun ja pitkien aneluiden jälkeen poliisit lupasivat lähteä naisten kanssa seuraavana päivänä etsimään Donaa.

Kun Carmena ja Patricia seuraavana aamuna saapuivat poliisien kera romanikylään, eivät he onnistuneet löytämään Donan ex-omistajan kotia eivätkä kylän asukkaat heitä auttaneet etsinnöissä, vaikka hyvin kaikki tiesivätkin Donan olinpaikan. Aivan uskomatonta, mutta niin totta. Kun Carmena ja Patricia halusivat neuvotella kylän päällikön kanssa, ilmoitti hän, että Donan ex-omistaja haluaa hevosesta maksun, 1000 ronia (n. 300 euroa) eikä tämäkään vielä riitä vaan ex-omistaja kavereineen haluaa, että Pro Animals Romania vetää kaikki heitä vastaan nostetut syytteet pois eivätkä jatkossa puutu heidän tapaansa hoitaa eläimiään. Eli he olivat päättäneet kiristää Carmenaa ja Patriciaa Donalla. Asiaa mutkistaa vielä se, että viranomaiset eivät ole tehneet työtään kunnolla eivätkä tehneet Donan omistajuudesta siirtomerkintää rekistereihin eli se on virallisesti edelleen ex-omistajan. Carmena ja Patricia ovat hoitaneet puoli vuotta Donaa niin huolellisesti, ettei siinä enää näkynyt jälkeäkään pahoinpitelystä ja nyt heiltä kiristetään rahaa, jotta he saisivat Donan takaisin itselleen. Ja vaikka romanit ovat syyllistyneet rikokseen tunkeuduttuaan Carmenan tontille, eivät poliisiviranomaiset saa romaneja kuriin. Ainoastaan he ovat kyenneet soittamaan romanipäällikölle ja kertoneet, että kyläläiset eivät saa tehdä mitään päättömiä tekoja Carmenaa ja Patriciaa tai tarhaa vastaan. Tämä siksi, että Carmena ja Patricia ovat saaneet jatkuvasti uhkauksia romanien taholta. Heidät on jopa uhattu tappaa, jos puuttuvat romanien asioihin ja siihen kuinka he eläimiään hoitavat.

Donan tapaus on otettu kyllä esille Tg-Jiun paikallislehdissäkin, mutta niissä asiat saavat aina mitä omituisimpia muotoja. Nytkin siellä kerrotaan, että Donan ex-omistaja väittää hevosensa olleen täysin kunnossa sen päädyttyä Carmenan ja Patrician huostaan, mutta sairastuneen heidän hoidossaan.

Patricia ja Carmena sentään näkevät Donaa lähes päivittäin kun romanit tuovat hevosiaan laiduntamaan tarhan takana oleville maille. Naiset eivät kuitenkaan uskalla mennä liian lähelle, koska hevosten mukana on aina useampia miehiä. Naiset ovatkin yrittäneet pyytää poliiseilta vartiota säkkipimeiden iltojen ajaksi tarhalle, sillä he pelkäävät jo tosissaan jotain pahaa tapahtuvan. 

Vaikka onkin hirveää elää päivästä toiseen painajaista ja kantaa huolta Donan terveydestä ja siitä miten sitä kohdellaan, ei ole järkevää suostua romanien kiristykseen. Mikäli sille tielle lähtee voidaan Carmenalta ja Patricialta kiristää jatkossa joka viikko jollakin tapaa. Toivomme tietenkin sydämestämme, että löytyy jokin keino saada Dona turvaan.

Donan tarina on vain yksi esimerkki siitä, että Romanian kaltaisten maiden eläinsuojeluasiat on pakko saada esille esim. EU-tasolla ja niihin on löydettävä sellaisia ratkaisuja, etteivät eläimet kärsi vielä vuosikymmeniä vain sen vuoksi, että me  eläimiä kunnioittavat ja niistä huolta kantavat ihmiset emme kykene heitä hädässään auttamaan.

-Kiia-