Pro Animals -uutisia 26.10.08
Tg-Jiun tarhakuulumisia
Viilenevät ja sateiset säät ovat jo jonkin aikaa rasittaneet tarhan arkea. Vaikka päivisin on vielä lämmintä, ovat yöt jo kovin koleat. Carmena kertookin, että koirat ovat alkaneet kerätä kovasti vararavintoa talvea varten ja syövät miltei kaksinkertaisia ruoka-annoksia lämpimään kauteen nähden. Carmena ja Patricia yrittävät saada myös ravintoloista ja marketeista ylijäämäruokaa, joilla voivat jatkaa nappula-aterioita.
Pientä ruoka-apuahan on menossa talven varalle täältä Suomesta kunhan ystävämme Mauri Ojala saa autonsa täyteen avustuksia ja kerättyä varat matkakuluihin. Maurihan vie Wipet Oy:n Tg-Jiun tarhalle lahjoittamien ruokien lisäksi mm. keräämiämme avustuksia Romanian kotikylänsä romanilapsille. Tässä välissä Mauri ehti viedä jo avustuskuorman Albaniaan. Romanian köyhimpien kylien lapsia voi muuten muistaa jouluna lahjalla. Lisätietoa täältä.
Carmena kertoi terveisissään myös, että uhka nykyisen tarhan "hävittämisestä" on leijunut taas masentavasti yllä. Pro Animals Romanian ylläpitämän tarhan vieressä oleva kaupungin tarha siirretään kuulema vielä tämän vuoden aikana muualle. Tg-Jiun kaupunginhallitus on antanut "vastuun" kaupungin tarhan ylläpidosta yritykselle, jonka johtajat ovat jonkinlaisissa väleissä Carmenan kanssa ja olivat kertoneet hänelle, että nykyisen tarhan tontti on jo jaettu omakotitaloalueeksi ja myynnin on suunniteltu alkavan piakkoin. Carmena ja Patricia ovat laatineetkin kaupunginhallitukselle kirjelmän, jossa he anovat kaupunkia lahjoittamaan Pro Animals Romanialle maata uutta yksityistä tarhaa varten. Onnistumisprosentti lienee enintään kaksi, mutta kaikki mahdollisuudet on nyt otettava käyttöön. Carmena kyseli myös minulta arvioita tulevaisuudesta eli siitä kuinka paljon kykenisimme heitä auttamaan uuden tarhan rakennusprojektissa mikäli kaupunki tontin myöntäisi, mutta samalla todennäköisesti vaatisi, että rakentamsien tulisi alkaa hetimiten. Minun on tietysti hyvin vaikea ennustaa tulevaa, mutta lupasin tietenkin, että parhaamme täällä Suomessa teemme uuden tarhan hyväksi. Ja onhan meillä tietenkin jo pesämuna olemassa uutta tarhaa varten.
Tg-Jiun tarhalle hylätään edelleenkin paljon pentuja, mutta on tarhalta sentään syksyn aikana adoptoitukin joitakin koiria. Joka kuukausi tarhalle myös hylätään pahoin loukkaantuneita koiria. Alla pari kuvaa viimeisimmästä tapauksesta:
Tapaus kaupungin tarhalta
Inkerin ja Tuulin terveisissä oli kerrottu tapauksesta, jossa kaupungin tarhalle tuotiin autolastillinen koiria ja joista osa oli erään mustalaisnaisen "omistamia". Tapauksen kulku oli seuraavanlainen. Kaupungin tarhan porttien taakse ilmestyi eräänä myöhäisenä iltapäivänä vanha mustalaisnainen, joka tähyili tähyilemistään sisällä olevia koiria. Lopulta vanhus riensi hätääntyneenä Carmenan luo ja kertoi, että koirienpyydystäjät olivat vieneet hänen pihastaan 8 koiraa. Mustalaisnaisella oli kuulema lauma koiria, joista hän on yrittänyt pitää huolta, mutta naapurit ovat valittaneet koirista jatkuvasti ja lopulta pyydystäjät olivat ilmestyneet naisen kotiin vieden kahdeksan koiraa mukanaan kertoen vievänsä ne kaupungintarhalle ja pitävänsä niistä hyvää huolta.
Kun nainen ei löytänytkään koiriaan kaupungintarhalta oli hän tietysti pelästynyt suunnattomasti ja tullut pyytämään Carmenalta apua. Carmena soitti oitis kaupungin koirapyydystäjien päällikölle ja pyysi heitä tuomaan kaikki päivän aikana pyydystetyt koirat tarhalle. Jos koiria ei ilmaantuisi, niin Carmena uhkasi nostaa asiasta metakan. Kaikkia kaupungilta pyydystettyjä koiriahan ei suinkaan tuoda kaupungintarhalle vaan suurin osa niistä katoaa ties minne. Nykyinen kaupungintarha on ns. kulissi, joka yrittää pitää eläintenystävät ja -suojelijat poissa päättäjien kimpusta.
Lopulta pyydystäjien vaunut ajoivat tarhan edustalle ja vaunujen häkkitila oli täynnään paniikissa olevia koiria. Mukana oli mustalaisnaisen kahdeksan koiraa ja voitte uskoa kuinka riemuissaan ja onnellisia koirat olivat nähdessään rakkaan emäntänsä. Alla kuvia autosta koiralasteineen.
Yhteistyön vaikeudesta päättäjien kanssa
On surullista, että Tg-Jiun kaupungin päättäjät eivät kykene yhteistyöhön Pro Animals Romanian kanssa. Tästä kerron taas hyvän esimerkin. Muistanette kuinka meiltä evättiin audienssi pormestarin luo syyskuisen reissumme aikana. Carmena on myös pyytänyt vuosikausia kerta toisensa jälkeen pormestarilta tapaamista, jotta he voisivat keskustella eläinsuojeluasioista, mutta turhaan. Pormestari vain käskee kääntyä alaistensa puoleen mikä on kuitenkin täysin turhaa, koska pormestari on kaupungissa yksinvaltias päätöksineen.
Mutta asiaan. Tg-Jiun kaupungissa viime aikoina esille tulleiden hylättyjen hevosten järkyttävää kohtelua koskien lähetimme 1,5 viikkoa sitten Pro Animals Finland ry:n nimissä kaupunginhallitukselle protestikirjeen, jossa vaadimme parannusta asioihin. Ja kuinkas kävikään. Kyseinen kirjeemme oli julkaistu muunneltuna Tg-Jiussa ilmestyvässä paikallislehdessä. Artikkelissa suomitaan meitä siitä, että arvostelemme täältä käsin paikallisten toimintaa emmekä tule itse paikanpäälle ratkomaan ongelmia hyvässä hengessä. Olemme siis susia lammasten vaatteissa ja romutamme näin kaikkien eläintenystävien arvokkuuden. Kyseinen artikkeli liittyy eläinten - ja varsinkin hevosten - vastaiseen kampanjointiin, jota on käyty jo runsaan kuukauden ajan kyseisessä lehdessä. Kampanja juontaa alkunsa syyskuussa tapahtuneesta moottoripyöräonnettomuudesta, jossa sai surmansa kaupungin rikkaimman miehen tytär ja hänen miesystävänsä loukkaantui pahoin. Onnettomuuden aiheuttaja ja syyllinen oli hevonen, joka käveli tiellä onnettomuusajoneuvoa vastaan ja aiheutti onnettomuuden. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että moottoripyörällä oli onnettomuushetkellä vauhtia 230 km/h. Ja syyllinen sai tietenkin rankimman mahdollisen tuomion eli teloitettiin, vaikka ei ollut saanut naarmuakaan itse onnettomuudessa. Tuosta tapahtumasta alkaen on hevostenvastaisia kirjoituksia ilmestynytkin lähes päivittäin. Toimittaja, joka näitä artikkeleita kirjoittaa, ei suinkaan kykene antamaan mitään ratkaisua ongelmiin vaan syyttää milloin mitäkin tahoa niistä. Artikkeleihin voi tutustua täältä.
Lähetimme toki vastineen kyseiseen lehteen oikaistaksemme virheellisiä käsityksiä ja varsinkin sitä, että Tg-Jiun eläinsuojeluongelmiin on itse asiassa jo useamman vuoden ajan yritetty antaa apuja täältä Suomestakin käsin, mutta niin kauan kuin yhteistyö viranomaisten kanssa evätään, on kovin vaikeaa kulkea "käsi kädessä" ja tarttua ongelmiin riittävän tehokkaasti. Vastine lähti tietenkin kopiona myös muihin Gorjin läänissä ilmestyviin lehtiin sekä Tg-Jiun kaupunginhallitukselle. Saa nähdä kirjoitetaanko vastineestamme riviäkään missään.
WSPA:n vierailu Tg-Jiuhun
Sain WSPA:n (World Society for the Protection of Animals) edustajalta Tracey Hamptonilta noin kuukausi sitten sähköpostia. Tracey kertoi, että hän on menossa vielä tämän vuoden aikana Romaniaan eläinsuojeluasioissa ja haluaisi tavata myös Pro Animalsien edustajia ja vierailla Tg-Jiussa. Minä en valitettavasti taida päästä paikalle, ellei sitten löydy tilaisuutta tavata Tracey Bukarestissa. Toivomme tietysti hartaasti, että WSPA kykenisi tulevaisuudessa vaikuttamaan tehokkaammin Romanian eläinsuojeluasioihin ja varsinkin niiden kohentamiseen.
Uusia tiimiläisiä kaivataan mukaan toimintaan
Olemme nykyisten tiimiläisten kanssa paljon miettineet kuinka voisimme tehostaa PAFin toimintoja saadaksemme Tg-Jiun tarhan koirien hyvinvoinnin turvattua sekä voidakseemme auttaa Pro Animals Romaniaa taistelussa eläinten oikeuksien puolesta. Tulimme siihen tulokseen, että mm. paikallista toimintaa edellä mainittujen asioiden hyväksi voisi olla enemmän. Nythän meitä tiimiläisiä on pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Kymenlaaksossa ja Lapissa sekä Päijät-Hämeessä. Eli jos vaikutat jollakin näistä alueista ja haluaisit olla mukana paikallisella tasolla järjestämässä esim. myyjäisiä, kirpputoreja tai olla mukana tilaisuuksissa, joissa on mahdollisuus kertoa muille toiminnastamme ja jakaa vaikkapa esitteitä, niin otathan meihin pikaisesti yhteyttä. Ja vaikka et asuisikaan missään edellä mainituista alueista, niin voit halutessasi perustaa sinne paikallista toimintaa. Tg-Jiun tarhan hyväksi voi tehdä monenlaista ilman, että tarvitsee olla erityisen syvällisesti perehtynyt Pro Animalsien toimintaan. Perusasiat ovat varmastikin kaikille jo hyvinkin tutut ja meiltä kauemmin mukana olleilta tiimiläisiltä saa kyllä apua tarvittaessa.
Joulumyyjäisiä
PAFilla on aikomus osallistua useampiinkin joulumyyjäisiin Tg-Jiun tarhan hyväksi ja otamme riemumielin vastaan kädentaitajien töitä myyntiin. Joulumyyjäisissä varmasti menekkiä on esim. käsintehdyille lapasille, sukille, koruille, joulukoristeille ja joulukorteille. Mikäli tuotantosi on niin mittavaa, että siitä riittäisi muutama lahjoitus ko. tarkoitukseen, niin kerrothan asiasta meille. Toki voit itsekin osallistua omalla paikkakunnallasi joulumyyjäisiin ja antaa osan tuotoista Tg-Jiun tarhan hyväksi.
Valtakunnallinen rahankeräyslupa
Etelä-Suomen lääninhallitus on päätöksellään 24.10.2008 myöntänyt Pro Animals Finland ry:lle valtakunnallisen rahankeräysluvan ajalle 1.11.2008 - 31.10.2009, OKH554A / ESLH-2008-09133/Tu-52. Lupa on jo kolmas perättäinen PAFille myönnetty valtakunnallinen lupa "nuoresta iästämme" huolimatta ja pidämme sitä suuresti arvossa.
Inkerin ja Tuulin kotiinpaluu
Muutaman päivän päästä Inkeri ja Tuuli palaavat pitkältä reissultaan Tg-Jiusta koti-Suomeen. Odotamme innolla saavamme kuulla Inkerin ja Tuulin perinpohjaiset kuulumiset komennukseltaan ja suunnittelemme tietenkin jo päät kuhisten kuinka saisimme heidän kokemuksensa sekä tietonsa ns. valtakunnalliseen levitykseen. Annamme tietenkin Inkerin ja Tuulin levähtää urakkansa jälkeen, mutta varmasti näiden nuorten naisten kokemuksista tullaan vielä kuulemaan laajemminkin. Ja toivomme tietenkin, että Inkerin ja Tuulin avaus "vapaaehtoisille työkomennuksille" tarhaan tulisi jatkumo eivätkä ne suinkaan jäisi tähän. Inkerin ja Tuulin kuulumisista Tg-Jiun tarhalta voit lukea täältä.
Tervetuloa kotiin Inkeri ja Tuuli!
Tämän uutiskirjeen haluan päättää Jane Goodallin lausumiin viisaihin sanoihin:
"Ilman kyyneleitä ihmisellä ei ole sateenkaarta sydämessään - ja se tarvitaan, jotta ymmärtää toisen hädän ja auttamisen tärkeyden."
-Kiia-
|