Pro Animals Finland ry
Lahjoita
Pro Animals Finland
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
aee_banner_anim.gif

 

 

rescuedona.jpg

rescuerona2.jpg


 

Etusivu arrow Uutiset arrow Uutiset 4-10-2008

Inkerin ja Tuulin kuulumisia Tg-Jiun tarhalta 

Inkeri ja Tuuli ovat viettäneet Targu-Jiussa jo runsaat kolme viikkoa ja ovat kuulema kotiutuneet mainiosti, vaikka kulttuurishokki olikin alkuun melkoinen. Tarhalle Patricia haki heidät jo ensimmäisenä päivänä, kun he olivat yhdessä tehneet ensin pienen kaupunkikierroksen ja hakeneet kaupungintalolta seinäjulistekokoa olevan kartan, jotta eivät varmasti eksy.

Inkerin ja Tuulin päästyä tarhalle oli ensimmäinen reaktio järkytys eli nähdä se satojen koirien määrä. Toki he olivat tienneet numeroina koirien määrän ja koittaneet psyykata itseään sitä varten, mutta tokihan se konkreettisesti nähtynä ja koettuna yllättää. Ensimmäisinä päivinä Inkeri ja Tuuli olivat kuulema Patrician ”varjoja”, jotka ottivat paljon kuvia, seurasivat tarhan päivärutiineja ja tutustuivat koiriin. Inkeri ja Tuuli ovat päässeet myös mukaan eläinlääkäriin seuraamaan mm. koiran katkenneen jalan leikkaussta. Yleensä lääkärissä joutuu odottamaan useitakin tunteja, niiinkuin tässäkin tapauksessa. Varsinaisessa operoinnissa katkenneen luun läpi porattiin metallitanko tukemaan luuta. Hygienian taso ja muut tavat asioida eläinlääkärin vastaanotolla ovat Inkerin ja Tuulinkin mukaan myös aivan eriluokkaa kuin Suomessa. He seurasivat leikkausta aivan koiran vieressä samalla kun leikkaushuoneen ovi oli auki ja vastaanoton muut asiakkaat kävivät ovella katselemassa leikkausta. Leikkaus oli hyvin katkonainen sillä eläinlääkäri kävi milloin ”lakisääteisellä tauolla” ja milloin puhumassa puhelimeen. Koira on kuulema toipunut leikkauksesta hyvin, ja on nyt paljon pirteämpi ja liikkuu varastorakennuksessa sujuvasti kolmella jalalla, juttelee tulijoille ja toimii oivana lapsenvahtina Pyry- pennulle.

Muutoin Inkerin ja Tuulin aika on kulunut varastaen kaikki mahdolliset Patrician työt.  Eli he ovat siivonneet varastorakennusta, pentuaitausta ja asuntovaunua sekä ruokkineet niiden asukkaat. Pyykkäystä ja tiskausta on tarhalla koko ajan ja koirienkin kanssa kuluu kovasti aikaa ihan vain hengaillessa, halaillen ja rapsutellen. Ja tokihan Carmenan oltua päiväkausia korkean kuumeen kourissa, Inkerin ja Tuulin apu tarhalla tuli todella tarpeeseen.

Yksi Inkerille ja Tuulille vaikeimmista asioista on ollut nähdä jatkuvasti kodittomia koiria ympäri kaupunkia koska he eivät voi tehdä asioille mitään pidemmällä tähtäimellä. Kaupungilla he näkevät jo ns. tuttuja jotka heidät nähdessään arvaavat saavansa ruokaa ja tervehdys on sen mukainen. Eräänä päivänä tarhalle kävellessään makasi keskellä autotietä kuollut koira. Tiellä oli paljon liikennettä mutta kukaan ei vaivautunut pysähtymään ja siirtämään koiraa pois kaistalta joten Inkeri ja Tuuli olivat siirtäneet koiran tienlaitaan josta se oli seuraavana päivänä hävinnyt. Suomessa ei olla totuttu näkemään yleensäkään juuri autotielle kuolleita lemmikkejä saati sitten sellaista välinpitämättömyyttä, mihin ei varmasti totu Tg-Jiussakaan.

Sää Tg-Jiussa muuttui yllättäen +30 asteen helteistä syksyiseksi ja on nyt varmaankin samaa luokkaa kuin Suomessa, joskin siellä on ollut jonkin verran lämpimämpää. Inkeri ja Tuuli ovat hyvin otettuja kuultuaan, että heillä on taustatukea täälä koto-Suomessa. Myöskin Carmenan ja Patrician positiiviset viestit Inkerin ja Tuulin työpanoksesta ovat lämmittäneet kaikkien mieltä. Inkerillä ja Tuulilla on jäljellä vielä monta viikkoa ja puuhaa varmasti riittää. Ja mitä kaikkea he vielä kokevatkaan, niin siitä varmasti saatte lukea sitten aikanaan.

tuuli_ja_inkeri.jpg

Tg-Jiun kaupungin hevossäilö

Tg-Jiun kaupungissa on hylättyjen hevosten säilöntäpaikka, jossa hevoset joutuvat viettämään päivä- ja viikkokausia ilman asianmukaista hoitoa. Pro Animals Romania yrittää jatkuvasti puuttua asiaan ja viime aikoina hevosten kohtelu mm. kaupungin säilössä onkin puhuttanut paikallista mediaa ja Carmenaa sekä Patriciaa on haastateltu asian johdosta. Toivottavasti asioihin saadaan sitkeällä puuttumisella jonakin päivänä ratkaiseva muutos.

hevossailo_syyskuu_.jpg 


Matasarin kaupungin "koiratarha"

Matasarin kaupunki kuuluu Gorjin lääniin ja sen eläinsuojeluasiat Pro Animals Romanialle. Matasarin entinen pormestari teki jo vuonna 2004 Pro Animals Romanian kanssa kulkukoirien sterilointisopimuksen, mutta pari vuotta sitten valittu uusi pormestari ei halunnut noudattaa ko. sopimusta vaan antoi käskyn tapattaa koiria keinolla millä hyvänsä. Jokunen aika sitten Matasarin kaupunkiin rakennettiin tarha, joka käsitti kolme ulkohäkkiä ja niihin oli kerätty kuukauden aikana noin 60 koiraa. Pro Animals Romania sai hälytyksen, joka koski ko. tarhan koirien surkeita olosuhteita ja sitä, ettei niille anneta ruokaa eikä vettä saati hoideta muuten. Carmena lähti viranomaisten kanssa tarkistamaan tilanteen. Jopa viranomaiset olivat järkyttyneitä näkemästään ja useiden päivien valtavan mediajulkisuuden ja painostuksen jälkeen ko. tarhan koirat vapautettiin, koska niiden olosuhteet tarhalla olivat niin järkyttävät ja kaiken lisäksi ko. tarha oli täysin laiton.

Matasarin kaupungin "koiratarhaa"

matasarinkoirat.jpg

Kahden tunnin odottelun jälkeen Carmenalle ja viranomaisille esiteltiin koirille tarkoitettu ruoka, joka käsitti padallisen hevosille ja lehmille tarkoitettua kauraa keitettynä.

matasarinkoirat2.jpg


Lahjoituksia

Ideaparkin Faunattaren Karoliinan ja Wipet Oy:n yhteistyön ansiosta saimme lahjoituksena monta lavallista koiranruokaa vietäväksi Tg-Jiun tarhalle. Ystävämme Mauri Ojala, joka on viettänyt kesän ja alkusyksyn Suomessa, vie avustukset Tg-Jiun tarhalle kunhan tekee ensin avustuskeikan Albaniaan. Maurin mukana Romaniaan matkaa myös paljon mm. lasten vaatteita ja leluja, jotka on tarkoitettu hänen kotikylänsä romanilapsille ja joita pafilaiset ovat keränneet kesän ja alkusyksyn aikana.

PAFin uudet esitteet

Olemme uusineet hieman esitteitämme ja uudet versiot löytyvät täältä.

Toivottavasti mahdolliimman moni voisi jakaa esitteitämme kotipaikkakunnallaan ja levittää tietoa toiminnastamme. Tämä on hyvin helppo tapa auttaa meitä ja arvostamme sitä todella paljon. 

Zuzu in Memoriam

Lopuksi toivon, että hiljennymme hetkeksi Zuzu-varsan muistolle. Pikkuinen Zuzu menehtyi pari päivää sitten vaikka Carmena ja Patricia yrittivätkin tehdä parhaansa Zuzun pelastamiseksi. Eläinlääkärin apua ei ollut saatavilla riittävän ajoissa ja Zuzu ei enää jaksanut taistella. Zuzu oli erotettu aivan liian varhain emästään eikä Dona-tamma kyennyt olemaan Zuzulle keinoemona.

-Kiia-

 
Materiaali