Pro Animals Finland ry
Lahjoita
Pro Animals Finland
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
Yhteistyössä


paayhteistyokumppani_faunatar.jpg

royalcanin.png 


 
 snowflakefilm.fi.gif


reponen.gif

 

lazarus.gif

 

Etusivu
2008-07-17 Uutiset

Hei,

Pitkään ja hartaasti odotettu Carmenan Suomen vierailu on nyt totta! Carmena saapuu Suomeen myöhään tiistai-iltana 5.8. ja viipyy täällä viikon ajan. Pyrimme pitämään Carmenan vierailun mahdollisimman rauhallisena ja joustavana, koska me kaikki tiedämme kuinka paljon lepoa hän tarvitsee eikä ole tarkoitus väsyttää häntä niin, että Carmena oliisi entistä uupuneempi lomansa jälkeen.

Ensimmäisenä varsinaisena vierailupäivänään vien Carmenan ihotautilääkärille Helsinkiin. Haluamme saada nyt luotettavan diagnoosin mm. Carmenaa jo alkuvuodesta asti vaivanneista ikävistä ja välillä kovasti verestävistä läikistä kasvoissa. Romanialaisten lääkäreiden diagnoosit kun ovat olleet mitä epämääräisempiä ja välillä hyvinkin pelottavia.

Carmena saa siis lepäillä ja olla ns. rauhassa vierailunsa ensimmäiset päivät, joskin pieniä hemmotteluhetkiä on luvassa niillekin. Isompaa "fanitapaamista" olemme suunnitelleet vasta sunnuntaille 10.8. Tapaamispaikaksi on vahvistumassa Luukin koirapuisto Nuuksiossa ja sinne voivat kaikki halukkaat tulla Carmenaa tapaamaan ihan ilman ennakkoilmoittautumisiakin klo 13 alkaen.

Yritämme myös järjestää pienimuotoisen yhteisen tapaamisen Carmenan ja Mauri Ojalan kanssa, koska Maurikin on nyt sopivasti Suomessa. On varmasti hyvä kokoontua yhteen ns. rauhallisissa merkeissä ja käydä tuleviakin yhteistyökuvioita läpi. Mauri kun taitaa vielä sujuvasti romaniankielenkin, niin voi toimia tarvittaessa tulkkinakin.

Tietenkin haluamme sitten laittaa Carmenan mukana viemisiä tarhalle ja kun tiedämme, että kertamatolääkkeet, ulkoloishäädöt ja antibiootit ovat siellä tarpeellisia jatkuvasti, niin ne ovat ensisijalla viemisten suhteen.

Seuraavalle tarhareissullekin on varattu suorat Finnairin lennot ja ajankohta on 6.-10.9. Kaikki matkalle mukaan halajavat voivat olla minuun yhteydessä. Syyskuista tarhareissua ajatellen tietenkin myös viemiset näyttelevät suurta osaa ja nuo jo edellä mainitut ovat silloinkin ensisijaisia viemisiä. Yritämme mahduttaa mukaamme myös ekovessan (pytyn) tai kaksi riippuen siitä montako reissuun lähtijää meitä on. Maurihan toimitti jo toukokuun lopulla tarhalle kaksi ns. perinteistä ulkohuussirakennusta, mutta syystä tai toisesta kaupunki ei antanut lupaa ulkohuussin käyttöön. Asian tekee tietysti omituiseksi se, että kuitenkin tarhalta siivotaan päivittäin mielettömät määrät koirankakkaa tarhan takana kulkevaan likaojaan eikä viemäröintiä varmastikaan ole siellä uusittu sitten tarhan rakentamisen jälkeen.  Ja löytyyhän sieltä tarhan takana olevalta maa-alueelta paljon "luonnonkakkaa" vaarallisempaakin ainetta, jota mm. paikalliset romaniasukkaat ovat surutta heittäneet ympäristöön jo vuosikausien ajan ja myös polttavat ns. kaatopaikalla. Mutta joka tapauksessa Maurin tarhalle toimittamat käymälärakennukset toimisivat myös mainiosti "ekovessojen kehyksinä".

Olemme monasti keskustelleet Carmenan ja Patrician kanssa siitä, kuinka surullista on kun Tg-Jiun paikallinen eläinlääkäri ei halua tehdä tiiviimpää yhteistyötä Tg-Jiun tarhan koirien hyväksi. Toki hänen ammattitaitonsa on ollut kyseenalainen, mutta hän on kuitenkin Gorjin läänin paras eläinlääkäri ja hänen apuunsa on enimmäkseen pakko turvautua niin kauan kuin sitä omaa "tarhalääkäriä" ei ole. Paikallinen eläinlääkäri kyllä hoitaa tarhankin koiria, jos ne vartavasten tuodaan eläinlääkärin vastaanotolle, mutta ei suostu tulemaan tarhalle hoitamaan edes akuutteja tapauksia. Ja sitten asiaan tuo oman lisäpanoksensa se, että tämä lääkäri ei anna minkäänlaisia alennuksia tarhan koiria hoitaessaan vaikka niitä tuodaankin hänen vastaanotolleen joka viikko. Vaikeimmissa sairastapauksissahan Patricia vie koiria satojen kilometrien päähän asiantuntevamman eläinlääkärin hoitoon. Yleinen hintataso, kuten myös eläinlääkärien palkkiotkin, ovat Romaniassa nousseet Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen huomattavasti. Myös ns. pakolliset tarhalla jatkuvasti tarvittavat tehokkaat lääkkeet kuten antibiootit, ulkoloishäädöt (Stronghold, Frontline, Exspot) ja matolääkkeet ovat hinnoissaan.

Ja lähinnä edellä mainituista syistä meillä on ollut jo jonkin aikaa paineita siitä kuinka saada tarhan koirille kustannetuksi vuosittain kaikki tarvittavat ja suotavat hoidot kuten rokotukset, madotukset ja ulkoloishäädöt. Kymmenen euron kuukausittaisella kummimaksulla saadaan vielä turvatuksi koirien päivittäinen riittävä ruoka, mutta perushoitoihin niistä ei enää jää otettavaksi. Eläinsuojelupankkiin ohjatut avustukset menevät myös melkoisen tarkkaan tarhalle tulevien todella huonokuntoisten ja pitkäaikaista hoitoa sekä lääkitystä tarvitsevien koirien hoitoon. Ja muistettava myös on, että Carmenan ja Patrician hoivissa on ollut ja on edelleen myös Dona-hevonen, jonka hoitokulut ovat myös vieneet melkoisen summan eläinsuojelupankin varoista.

Olen yrittänyt miettiä pääni puhki miten saisimme myös tarhan kaikkien koirien pakolliset ja suositeltavat perushoidot varmistetuksi, mutta en ole löytänyt vielä mitään muuta ratkaisua kuin kummimaksujen korottamisen. Paineita siihen kuitenkin on ja toivonkin, että suhtaudutte tähän asiaan myönteisesti ja rakentavasti. Ajattelin, että kummikoiramaksut korotetaan 1.1.2009 alkaen 15 euroon/kuukausi ja sitä ennen kummit voivat mahdollisuuksiensa ja halukkuutensa mukaan avustaa omia kummikoiriansa pienellä ekstralla, jotta saataisiin heidän loppuvuoden hoitonsa varmistettua. Kenenkään ei tarvitse tuntea tunnontuskia mikäli ehdotukseni on mahdoton tai tuottaa vaikeuksia ja avustustapojahan on myös muita kummiuden lisäksi.

Patrician mukanahan tarhalle viemisiksi kesäkuussa lähti mm. tukkuhintaiset matolääkkeet (kerta-annosteiset) sekä ulkoloishäädöt (Stronghold) 25 keskikokoista koiraa varten ja ne kustansivat 340 euroa eli 13,60/koira. Kun ajatellaan, että noita lääkkeitä tarvitaan monta kertaa vuodessa sekä sen lisäksi vuosittaiset rokotteet, niin vuositasolla jo nämä perushoidot kustantavat yli 50 euroa/koira. Edellä mainittu tukkuhinta on vielä hieman alakanttiin siitä, mitä ko. lääkkeet Romaniassa maksavat. Stonghold on myös siitä hyvä ulkoloishäätö, että se torjuu ja parantaa ihosairauksia, joita tarhankin koirilla aika ajoin esiintyy ja joita Carmena joutuu usein hoitamaan hyvinkin pitkiä ajanjaksoja. Ja Synulox-antibiootti on kuulema tarhalla todella tarpeen, sillä se on todettu tehokkaimmaksi erilaisten sairauksien hoidossa ja tarhallahan on koko ajan useampi koira antibioottikuurilla.

Kesä-heinäkuun vaihteessa lähetimme Pro Animals Romanian tilille 4.000 euroa lahjoituksia. 

Uuden tarhan projektista kerron sen verran, että kunhan eri tahot ja instanssit palaavat kesälomilta, niin alamme vetelemään naruja saadaksemme tarvittavia palikoita projektin eteenpäinviemiseksi. Olemme pienellä porukalla tehneet ruohonjuuritason työtä ja kartoittaneet erilaisia verkostoja tämän asian tiimoilta ja voin sen rehellisesti todeta, että helppoa ei ole ollut. Mutta uskomme vahvasti siihen, että saamme unelmamme vielä toteutetuksi. Patricia on väsymättömästi etsinyt sopivaa tonttia uudelle tarhalle. Tg-Jiun kaupunkikin on vain parin vuoden aikana levittäytynyt uusine asuinalueineen pitkälle maaseudulle ja jokainen tonttiansa myyvä ymmärtää jo Tg-Jiussakin pyytää mukavaa hintaa tontistaan. Toki edullisempiakin tontteja on välillä tarjolla, mutta ne ovat sitten kaukana ajokuntoisista teistä, sähkölinjoista ja viemäröinneistä eivätkä näin ollen ihan äkkiseltään sovellu tarkoituksiimme. Patricia kertoi, että he yrittävät myös anoa kaupungilta tonttia uutta tarhaa varten, joskin mahdollisuudet saada se on 0,1 %. Mutta ihmeitä tapahtuu joskus ja olisiko nyt sen paikka!

Aurinkoista ja leppoisaa kesää toivotellen,

Kiia

 
joululahjavink.gif
Uutiset


proanimals_3.gif

 

puheenjohtaja_kiia1.jpg