Pro Animals Finland ry
Lahjoita
Pro Animals Finland
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
joululahjavink.gif

rblog.jpg

rescuerona2.jpg

catched.jpg

Materiaali
Etusivu arrow Uutiset arrow 2008-03 Kiian matkakertomus
2008-03 Kiian matkakertomus Tulosta Sähköposti

Tg-Jiun tarhareissulla koettua 19.–23.3.2008 new.png

Tällä kertaa reissuun lähti viisi innokasta matkaajaa; Anu, Carita, Heli, Jukka ja minä. Reissulaisista vain Carita oli ensikertalainen, joskin olimme "evästäneet" häntä jo useamman viikon ajan matkaa varten ja olimme varmoja, että reissu ei jää Caritallekaan ensimmäiseksi ja viimeiseksi.

viisi_reissulaista.jpg

Tarhareissun tiesimme olevan jossakin määrin erilainen kuin edelliset mm. siksi, että tiesimme, Pro Animals Romanian ylläpitämän tarhan viereen rakennetusta laajennusosasta, johon Tg-Jiun kaupunki on kerännyt koiria kaduilta ja, että kaupungin puoleisen tarhan koiria ei hoideta asianmukaisesti ja Carmena jakaa niille mm. ruokaa päivittäin ja yrittää lääkitä sairaita ja loukkaantuneita koiria, jotka jäisivät muuten vaille minkäänlaista hoitoa. Eli jännitimme tietenkin sitä, mitä edessä olisi ja miten siihen reagoisimme.

Itse toivoin ennakkoon, että voisimme vierailla myös huonosti kohdellun Rona-hevosen luona, jota Carmena ja Patricia ovat yrittäneet ottaa huostaan "hullulta" omistajaltaan. Pääsimmekin seuraamaan todella läheltä miten uutta, tammikuussa 2008 voimaan astunutta eläinsuojelulakia Romaniassa sovelletaan pahimmillaan.

Tämän reissumme aikana vierailimme myös Gorjin läänin useissa kaupungeissa, joissa kulkukoiria on alettu keräämään kaupungin ylläpitämiin tarhoihin, joita ko. kaupunkien pormestarit kehuvat EU-standardien mukaisiksi ja maksavat asukkaille koirien keräämisestä tarhoille, joissa koirat sitten ovat suurin piirtein oman onnensa nojassa.

Mutta mennäänpä sitten järjestyksessä matkamme vaiheisiin.

Kokoonnuimme keskiviikkona aamuvarhaisella Helsinki-Vantaan lentokentällä. Meillä oli "tajuttomasti" viemisiä mukanamme ja ennakkoaavistus siitä, että tällä kertaa ylikiloja saattaisi olla jonkin verran. Kun matkatavaramme sitten oli punnittu, ilmeni meillä olevan 48 kiloa ylimääräistä. Vaikka kuinka yritimme puhua hyväntekeväisyydestä ja kodittomista koirista ei meitä armahdettu vaan jouduimme maksamaan 5 euroa/ylikilo, jotta saimme kaikki matkatavarat mukaan. Ajattelimme, että jos esim. jokainen kummi maksaisi 1 euron ekstran seuraavan kummimaksun yhteydessä, niin nuo ylikilot saataisiin kevyesti kuitattua. Matkatavaramme sisälsivät mm. matolääkkeitä, vitamiineja ja lisäravinteita, pyyhkeitä, fleece-peittoja, pentuhäkkejä, hoitotarvikkeita, loimi Rona-hevoselle, Carmenan lahjat ym. sekalaista tavaraa.

matkatavaraa.jpg

Lentomatka sujui hyvin ja nopeasti eli saavuimme Bukarestiin yhden aikoihin iltapäivällä. Kaikki matkatavarat tulivat hetkessä pitkin liukuhihnaa (edellisellä reissullahan osa tuli vasta seuraavana päivänä) ja saimme tilavan vuokra-auton käyttöömme todella näpsäkkäästi ja pian olimmekin jo Bukarestin ulkopuolella. Aurinko paistoi lämpimästi ja huomasimme kevään olevan jo pitkällä. Yritimme seurata tarkasti reitin varrella kulkukoiratilannetta eli olisiko koiria mielestämme enemmän vai vähemmän aikaisempaan verrattuna. Bukarestissahan pidetään huhtikuussa Nato-summit ja olimme kuulleet, että katuja putsataan myös kulkukoirista ennen tapahtumaa. Myös paikalliset pormestareiden vaalit ovat aiheuttaneet em. katujen siivousta. Tulimme siihen tulokseen, että koiria oli jonkin verran vähemmän kuin aikaisemmin. Tosin paluumatkalla ainakin omasta mielestäni koiria oli ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta esim. lentokentän alueella ei kulkukoiria näkynyt yhtään ja ennen siellä aina oli joku ystävällinen karvaturri meitä tervehtimässä.