Pro Animals Finland ry
Lahjoita

IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH


tayte.png
Facebook/Twitter/ MySpace

Pro Animals Finland ry
facebook.jpg 

 

   twitter_logo.jpg


PAFin MySpace -ryhmä

 

 

 

 

rescuedona.jpg

rescuerona2.jpg

Etusivu arrow Uutiset arrow 2008-03 Kiian matkakertomus
2008-03 Kiian matkakertomus Tulosta Sähköposti

Kun pääsimme takaisin Tg-Jiun tarhalle, edessä olikin muutaman koiran kuskaaminen eläinlääkärille. Lähdin Patrician kanssa viemään tarhan asukkia Scoopya ja toista Rovinarista tuotua Nelliksi nimeämäämme koiraa paikallisen eläinlääkärin tutkittavaksi. Toinen Rovinarista tuotu koira, Nalleksi nimeämämme, jäi tarhalle koska oletimme hänen kärsivän nälästä ja sen tuomasta heikkoudesta.

Paikallinen eläinlääkäri tutki ensin Scoopyn, joka oli jo useamman viikon ajan kärsinyt rahisevasta hengityksestä ja sierainten sekä silmien vuotamisesta. Ko. eläinlääkäri oli aikaisemmin useaan otteeseen tutkinut Scoopya ja diagnosoinut vaivan milloin miksikin. Tällä kertaa Scoopyn nähtyään hän oli varma, että Scoopylla on poskiontelon tulehdus. Scoopy sai lääkeliuosta suoneen ja toivoimme, että tällä kertaa diagnoosi oli oikea. Nelliä tutkittuaan eläinlääkäri totesi, että on viisainta viedä Nelli ihmissairaalaan röntgenkuvauksiin, jossa selviäisi onko Nellillä useampia murtumia kehossaan. Mikäli osoittautuisi, että Nellillä olisi vain jalkamurtumia, niin eläinlääkäri voisi ne paikata. Koska Nellin jalat ja häntä liikkuivat ja niissä oli tuntoa, olimme sitä mieltä, että selkärangassa ei todennäköisesti ole murtumia.

ell.jpg

Eläinlääkäriltä tarhalle takaisin tultuamme olin jo melkoisen uuvuksissa ja tunsin päässäni ilkeän jyskytyksen. Toivoin, että se menisi ohi, sillä tiesin, että pahimmillaan seuraava yö tulisi olemaan helvetillinen.

Anu ja Carita olivat jatkaneet perjantaina häkkien putsaamista ja huolehtivat varastorakennuksen siivouksesta. Paikalliset ohikulkijatkin olivat jopa kiinnostuneina seuranneet mitä tarhalla oikein tapahtuu ja olipa joku paikallinen mustalaisnuorukainen jäänyt laulamaan ja tanssimaankin naisten iloksi. Tarhan edustalla oleva tiehän on hyvin vilkas ja siinä kulkee jatkuvasti myös mustalaisia joko kävellen tai hevospeleillään. Siinä sitä on paikallisilla ollutkin ihmettelemistä, kun touhusimme tarhalla hiki hiukset päälakeen liimaten.

jalkaliikenne.jpg

Heli ja Jukka olivat paneutuneet lisävarastorakennuksen kokoamisohjeisiin ja aloittaneet kokoamisurakan. Kyseiseen rakennelmaan kuuluu melkoinen määrä erilaisia osia ja olimme jo lähtiessämme varautuneet siihen, että meidän toimestamme rakennusta ei välttämättä pystytetä. Jo se, että tarhalla on niin paljon tekemistä ja etukäteissuunnitelmia on aivan turha tehdä, tekee monet asiat mutkikkaiksi. Ja ko. varastorakennuksen kokoamisessa oli myös sellainen pulma, että jos sen olisi saanut kootuksi yhden päivän aikana kehikkoasteeseen, niin sitä ei olisi saanut enää siirrettyä lukkojen taakse. Näin ollen kehikko olisi voitu tarhan edustalta varastaa. Eli rakennus olisi ollut saatava yhden päivän aikana täysin valmiiksi, jotta varastaminen ei olisi mahdollista. Yritämme saada Maurin tiimeineen kokoamaan varastorakennuksen kunhan he palailevat takaisin Romaniaan toukokuussa. Ammattilaisilta kokoamiseen tuskin menee puolta päivää kauemmin.

jukka_ja_heli_kasaa.jpg



 

     Uuden tarhan hanke
      New shelter project 
 

      Tarve/needed 40.000€ 
         (2. vaihe/2nd part)

 
    karpela.png

     annaelama.gif

  haaste_bibi.jpg

  annaelamalleevaat_pikku.jpg

  ekorttipainike_hepat pieni 2.jpg

 rakel_juhahelminenkuva.jpg