Palasimme tarhalle apeissa tunnelmissa Carmenan soitellessa lukuisille tahoille sopien tapaamista seuraavalle päivälle saadaksemme Ronan tilanteeseen jonkinlaista tolkkua. Koukkasimme myös Bumbesti Jiun pikkukaupungin laitamille rakennettuun koiratarhaan, jonne mitä ilmeisimmin aletaan kerätä kulkukoiria. Tarha oli vielä tyhjä ja sen verran surkea viritys se oli, että mieluiten näkisin sen tyhjänä tulevaisuudessakin.

Iltapäivällä vietin itse pari tuntia tarhan koirien kanssa seurustellen ja kuvia ottaen. Oli jotenkin lohduttavaa olla satojen ystävien keskellä höpötellen heille ajatuksiani maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja muista mieltä painavista asioista. Kun olin saanut mieltäni purettua ja halattua lukuisat tarhan koirat siirryin tutkiskelemaan tarhalle tammikuussa Saksasta tuotua asuntovaunua, jota hiiret ovat yrittäneet vallata. Asuntovaunun takaosaan hyllyille oli siististi laitettu tarhalla tarvittavia tarvikkeita. Etuosa oli vaatteiden vaihtoa ja ruokataukoja varten. Mieleeni tuli, että seuraavalla kerralla voisimme viedä tuliaisina ekovessan, koska tarhan ympäristössä alkaa olla jo niin vilkasta, että sieltä ei kohta sopivaa luonnonvessaa löydy.

Vaunutarkastuksen myötä tajusin, että on varmasti mahdotonta yrittää löytää kaikki reiät ja kolot, joista hiiret sisälle tulevat. Olimme hankkineet tarhan varastorakennukseen tuliaisiksi ultraääneen perustuvan hiirien ja rottien karkottimen, mutta asuntovaunuun ei tule sähköjä toistaiseksi, joten sinne ko. aparaatti ei käy. Anu ja Carita jatkoivat häkkien putsausta ja Heli sekä Patricia pesivät tarhan lähistöltä löytyneitä likaisia kuormalavoja, jotta niitä voitaisiin hyödyntää tarhalla.