Hyvää karkauspäivää kaikille!
Ensimmäisenä haluan kertoa teille, että PAFin uudet ja upeat
kotisivut on avattu yleisölle. Niitä on rakennettu huolella ja
sellaisella antaumuksella, että voimme ylpeänä niitä teille esitellä.
Uusien kotisivujen toteuttamisesta kiitokset kuuluvat Anjalle, joka on
jaksanut kuukausikaupalla paneutua ihailtavasti sivujen rakentamiseen.
Kiitokset myös muille tiimiläisille talkootöihin osallistumisesta.
Uusien kotisivujen kunniaksi meillä on huhtikuun loppuun saakka
jäsenkampanja, joka löytyy Info-sivuilta. Käykäähän tutustumassa uusiin
sivuihin ja kevään kampanjaan tutussa osoitteessa, jonka löydätte
uutiskirjeen lopusta.
Sitten helmikuun alun uutiskirjeen, on Tg-Jiussa tapahtunut taas
jos jonkinmoista. Carmenan ja Patrician ylläpitämällä tarhalla asiat
ovat kutakuinkin ennallaan ja siellä odottavat vielä koppielementit
kokoajia. Mauri Ojala, jonka piti mennä tarhalle auttamaan, on ollut
kovassa kuumeessa ja influenssan kourissa eikä ole toistaiseksi päässyt
avuksi. Mutta meitähän on taas neljän kopla menossa vajaan kolmen
viikon päästä tarhalle, joten viimeistään silloin kokoamme kopit vaikka
omin käsin.
Kuvia avustuskuormasta (mm. koppielementit):
http://www.proanimalsfinland.net/html/Uutisten_liitteet/Uutiskuvia_022008.htm
Tg-Jiun tarhan yhteyteen rakennettu lisäosa, johon kaupungin
hallitus on määrännyt tuotavan kaupungilta pyydystettyjä kulkukoiria,
on nyt täysi. Koirille ei ole annettu rabiesrokotuksia, niin kuin
alkuun annettiin ymmärtää eli mitä ilmeisimmin koirat ovat tulleet
tarhalle jäädäkseen tai sitten ne on tarkoitus lopettaa. Vaikka Carmena
ja Patricia ovat yrittäneet saada selkoa asioista, ei mikään virallinen
taho ole suostunut kertomaan koirien kohtalosta. Ja sen jälkeen, kun
tarha täyttyi kaduilta kerätyistä koirista on kaupungilla taas alkanut
myrkytysepidemia, jonka uhreiksi on joutunut niin kodittomia koiria
kuin lemmikkejäkin. Ihmiset ova soittaneet hädissään Carmenalle ja
Patricialle ja toivovat, että he kykenisivät tekemään jotain asialle.
Jotta myrkytyksistä nousisi riittävä "mekkala" tulisi myös
kaupunkilaisten tehdä oma-aloitteisia ilmoituksia viranomaisille. Mutta
valitettavasti ihmiset eivät edelleenkään uskalla nousta protestoimaan
kaupungin päättäjiä ja virkavaltaa vastaan siinä pelossa, että se
kostautuu heille tavalla tai toisella.
Eilen Patricia oli saanut puhelun nuorelta naiselta, joka oli
palannut kuukausi sitten vuosia ulkomailla asuttuaan takaisin
kotikaupunkiinsa Tg-Jiuhun. Naisella ja hänen miehellään oli noin
vuoden vanha koira, joka oli ulkoilulenkin aikana syönyt mitä
ilmeisimmin myrkkyä ja kuoli hyvin tuskallisesti. Nainen oli ollut
poissa tolaltaan ja kertonut, että hän ja hänen asianajajamiehensä
tekevät kaikkensa tukeakseen Carmenaa ja Patriciaa mielettömyyksien
lopettamiseksi. Toivottavasti tämä joukko kasvaisi pikkuhiljaa, sillä
se auttaisi Carmenaa ja Patriciaa taistelemaan julmuuksia vastaan.
Kuvia tapahtumista tarhalla:
http://www.proanimalsfinland.net/html/Uutisten_liitteet/Uutiskuvia_022008_2.htm
Patricia kertoi myös, että kaupungissa oli ollut eksoottisten
eläinten näyttely, jossa mukana valtavan suuri käärme. Carmena oli
saanut yhtenä näyttelypäivänä puhelun hätääntyneeltä näyttelyä
katsomassa käyneeltä henkilöltä, joka oli kertonut, että käärmeen
kanssa samaan terrarioon laitetaan elävä hanhi, jonka käärmeen on
tarkoitus tappaa ja syödä. Kun Carmena ja Patricia ehtivät paikalle oli
näytös siltä osin jo ohi. Tällä kertaa hanhi oli säästynyt elävänä,
koska käärmeellä ei ollut ilmeisesti nälkä. Näyttelyn pitäjä oli
kertonut Carmenalle ja Patricialle, että he eivät ymmärrä asiasta
syntynyttä kohua koska ovat kiertäneet Romaniaa jo ties kuinka kauan
eikä missään muualla esityksestä ole valitettu tai ilmoitettu
eläinsuojelutahoille. Voiko joku ylipäätään olla niin typerä, että
kuvittelee noin julman esityksen huvittavan yleisöä.
Carmena ja Patricia ovat yrittäneet löytää Tg-Jiun kaupungin
ulkopuolelta sopivaa maapalstaa uuden tarhan rakentamista varten, mutta
ihmiset ovat siellä yllättävän tietoisia tonttien hintojen noususta
eivätkä ole halukkaita myymään tällä hetkellä halvalla. Etsintä jatkuu.
Haaste "Uusi tarha jouluksi 2008" on nyt muutettu "Uusi tarha jouluksi
2009" -haasteeksi, sillä emme mitenkään saa riittäviä resursseja kokoon
tämän vuoden aikana. Maaseudun kehittämiseen liittyvä projektimme
tarvitsee myös perusteellisen pohjatyön ja se tehdään tämän vuoden
aikana. Uuden tarhan projektiin saadut varat on päivitetty per 27.2.08
ja ne näkyvät täällä: http://www.proanimalsfinland.net/content/view/58/2/lang,finnish/
PAFi sai ystävällisten tahojen kautta tilaisuuden välittää muistion
toiminnastaan ja yhteistyöstään Pro Animals Romanian kanssa Suomen
oikeusministerille. Muistiossamme painotimme sitä, että Suomessa on
paljon pieniä yhdistyksiä, joiden vapaaehtoiset tekevät työtä
jaksamisensa äärirajoilla ja he tarvitsevat tukea myös valtion taholta.
Yleensähän esim. avustukset ja tuet kohdistetaan vain suurien
järjestöjen hyväksi. Toivomme tietenkin oikeusministerin olevan
eläinten ystävän ja antavan mahdollisuuksiensa mukaan oman panoksensa
eläinsuojelun parantamiseksi niin täällä Suomessa kuin yli rajojenkin.
PAFin toimintakertomus vuodelta 2007 ja toimintasuunnitelma
vuodelle 2008 ovat luettavissa uusien kotisivujemme kautta
info-sivulla. Tilinpäätös julkaistaan toukokuun loppuun mennessä ja
sieltä sitten selviää vuoden 2007 koskevat avaintiedot. Varainkeruussa
pääsimme vuoden 2007 aikana tavoitteeseemme eli saimme kokoon hieman
yli 50.000 euroa.
Nelosen nettiuutisissa oli eilen pieni artikkeli maailman
kodittomista koirista. Jos ette ole vielä lukeneet, niin alla olevasta
linkistä pääsee sivulle:
http://nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=6&d=26219
Keväisin tunnelmin,
Kiia
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
PAFi ry
http://www.pafiry.net
|